keskiviikko 8. tammikuuta 2025

Maailman parhaat mokkapalat ja selko-ohjeet

Tein uudenvuoden lupauksen, oikeammin uudenvuoden aikeen, että joka ikistä juhlan aihetta ja pientä kekkerin poikasta huomioimme jollain tavalla.

Mokkapalat oli ensimmäisen toive, kuten aina.

Mokkapalat

Pohja
5 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria 
1½ tl ruokasoodaa 
 *
1 tl suolaa
2½ dl vettä
200 g voita
4 rkl kaakaojauhetta
 *
1 dl vahvaa kahvia
2 kananmunaa

kuorrutus

150 g voita
2 rkl maitoa tai vahvaa kahvia
1½ rkl kaakaojauhetta
n. 4 dl tomusokeria
strösseliä tai nonparelleja

Sekoita kuivat aineet (sokeri, jauhot, vaniljasokeri, ruokasooda) kulhossa keskenään. Mittaa pieneen kattilaan suola, vesi, voi ja kaakaojauhe, kiehauta seos. Yhdistä jauhoseos ja kiehautettu voiseos. Keitä vahva kahvi ja lisää kulhoon, sekoita tasaiseksi. Kun taikina on jäähtynyt, sekoita joukkoon kananmunat. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille, tasoita pinta. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Jäähdytä kakkulevy ennen kuorrutusta.

Valmista kuorrutus mittaamalla pieneen kattilaan voi, maito tai vahva kahvi sekä kaakaojauhe, kiehauta seos. Sekoita joukkoon vispilällä tai taikinanuolijalla tomusokeria, kunnes saat tarpeeksi paksun kuorrutteen. Levitä kuorrute jäähtyneelle kakkulevylle nuolijan avulla ja ripottele pinnalle strösseliä. Anna kuorrutteen jähmettyä ennen tarjoilua.

Vinkki: Keitä erittäin vahva kahvi ja käytä sitä niin taikinaan kuin kuorrutteeseen. Mikäli haluat vaaleamman kuorrutteen, käytä vähemmän kaakaojauhetta. Halutessasi voit korvata pohjasta kahvin piimällä. Vehnäjauhot voi korvata gluteenittomalla vaalealla jauhoseoksella.

Ohjeet on aina luettava tarkkaan.
Näitä selkokielisiä ohjeita on monenlaisia ja eräänlaista lukutaitoa myös kuvaohjeet vaatii. 
Peruskoulun kotitaloustunneilta on kuvallisia ohjeita kertynyt pieni kansiollinen.
Leipoessa muokkasimme kuvaohjetta sanalliseen ohjeeseen sopivaksi.

maanantai 6. tammikuuta 2025

Lohikastike ja chilispaghettia


Loma on ohi. Aamulla kahdeksan nurkilla pihaan tulee kolme taksia hakeman kyydittäviä ja muutaman sadan metrin päästä neljäs auto ottaa teini-lapset mukaansa. Velvolliset menevät kouluihinsa ja Hansu pävätoimimaan.
Taas tosiarki alkaa

Ennen joulua mummulla meni päivärytmin hetkeksi ihan sekaisin. Päivät hän nukkui ja keskiyöllä tuli ihmettelemään miksi ei ole saanut koko päivänä ruokaa. Yritti laittaa itse itselleen yöpalaa. mutta eihän siitä mitään tullut, vain sotkua ja murhetta.
Onnekseni kaikki lapset tulivat jouluksi kotiin ja hääräsivät joulun paikoilleen. Minun ei tarvinnut edes kaupassa käydä. 
Nyt taas päivät pysyy päivänä ja yöt öinä, ja mummu nukkuu yönsä.

 Tänään valmistimme lohipastaa, eli lohikastike ja kattilallinen jotain pastaa, tällä kertaa se oli Lidlistä joskus ostettua chilipastaa. (hyvin mietoa)
Pastattomat saivat perunaa.


Lohikastike

200 g kirjolohisuikaleita
100 g sipulia
purjoa
paprikaa
kesäkurpitsa
tilliä
ripsahdus mustapippuria
ja suolaa
1 dl ruokakermaa

Paista lohisuikaleet ja sipulikuutiot pannulla aika miedolla lämmöllä.
Jos suikaloit itse lohen, niin nahka lähtee helposti pois näin: kuumenna pannu aika kuumaksi ja paista kokonaista lohta nahkapuoli alaspäin. Hetken päästä liha irtoaa nahasta. Nosta lohi pois pannulta, irrota nahka ja suikaloi.
Mausta.
Lisää kerma ja persilja.
 Lämmitä.

Meillä kävi joulupukki.
Vähän tiukkailmeinen tässä, mutta hyvin hoiti hommansa ja hymyilläkin osasi




sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Linssi-jauhelihakastike

Tämän viikon ruokailut eivät toteutuneet ihan suunnitelmien mukaan, mutta niin sen kuuluu mennäkin. Ruokalista on pahan-ja laiskanpäivän varalle, että perhe saisi silloinkin syödäkseen.
Pakastimen tyhjennysprojekti sujuu hyvin, vain maitotuotteita ja salaattiaineksia on haettu kaupasta.

    Eilen tein ensimmäistä kertaa linssi-jauhelihakastikkeen.
Ohjeesta poiketen sellerin tilalle laitoin palsternakkaa ja kaikkia yrttejä ei varastossa ollut. Tomaattimurskana oli paahdettuja ja soseutettuja oman huoneen tomaatteja sekä
omenamehuna käytin omenasosetta.
En tiedä maistuiko kastike siltä mitä ohjeen tekijä tarkoitti, mutta hyvä oli näinkin.
 
Kastiketta tuli vahingossa niin paljon, että puolet jäi tämän päivän makaronilaatikkoon.

Linssi-jauhelihakastike

1 kpl Sipuli
100 g Juuriselleri, selleri
1 kpl Porkkana
400 g Jauheliha naudan, vähärasvainen, rasvaa 7 %
5 tl Oliiviöljy
1 dl Omenamehu, omenatäysmehu
1 dl Vesi
1 rkl Tomaattisose tomaattipyree
400 g Tomaattimurska
4 dl Punainen linssi
1 tl Ruokasuola
0.5 tl Basilika, kuivattu
0.5 tl Timjami, kuivattu
0.5 rkl Persilja, tuore

Kuori ja paloittele sipuli, selleri ja porkkana.
Ruskista jauheliha pannulla öljyssä lähes kypsäksi, lisää kasvikset loppuvaiheessa, paista vielä muutaman minuutin ajan.
Lisää mehu, vesi, tomaattipyree ja -murska ja linssit. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 25 minuuttia.
Lisää mausteet, sekoita ja kiehauta. Lisää lopuksi joukkoon tuore persilja.


Tänään helpon ruuan päivä.
Pussillinen täysjyvämakaronia ja eilinen kastike hiukan lisämaustettuna ja juustoraasteella (pakastimesta) höystettynä


Teinien mielestä parasta makaronilaatikkoa mitä ovat kuunaan saaneet.



torstai 28. marraskuuta 2024

Omenasosekakku

Otin omenavispipuuroa varten sulamaan hiukan liikaa omenasosetta ja nyt soseen lopulle oli keksittävä käyttöä. Muutaman desin laitoin tämän päiväiseen linssi-jauhelihakastikkeeseen ja loput nyt tähän omenakakkuun.
Tuli tosi hyvää ja muhevaa, jotta ota ja tee. Et pety.

Omenasosekakku

150 g voita/margariinia
1-2 dl sokeria
2 munaa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
3 dl omenasosetta

Voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
Lopuksi lisää omenasose.
Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia

Mitä Puutarhuri-Pullervon katse kertoo?
 Onko sopivan kosteaa?






keskiviikko 27. marraskuuta 2024

Uunisei

 Tälle päivälle olin ruokalistalle kirjoittanut lohta, mutta seit paketit olivat sopivasti pakastimen pinnalla ja pitäähän nekin syödä 
Itse tykkään seistä, mutta teinien mielestä se on tylsää ja aina pahan makuista, siksi teen sitä usein lounaaksi koulun huolehtiessa teineistä.
Onneksi se on myös mummun suosiossa.


Seitipalat voideltuun uunivuokaan ja päälle mausteet, nyt suola, sitruunapippuri, kalamauste ja paprika.
Punasipulia siivuina ja halkaistut tomaatit.
Kalojen päälle kastikkeeksi tuli vesi-kermaseokseen sulatettu pippuri-ja yrttituorejuustoa
Uunissa 200 astetta noin tunti


Tavallinen perunamuussi kaveriksi ja salaatteja, puolukkaa sekä raejuustoa.
Hansulle pitää olla puolukkaa ja raejuustoa sekä tietysti ketsuppia. Teinit pitävät kaalisalaatista ja minä vihreästä salaatista. Mummulle pilkon tomaattia ihan pieneksi silpuksi suoraan lautaselle.
Jokaiselle jotain.



sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Todellinen bolognese ja ensi viikon ruokalista


Tämä viikon pakastimen tyhjennysruokalista onnistui melko hyvin.  Vielä vajonemaa ei voi silmillä todeta, mutta ehkä jo ensin sunnuntaina.
 
Tänään tein bolognese kastikkeen Aihisen ohjeella. Perusjuttu siinä on se, että kasviksia on yhtä paljon kun lihaa ja liha on kunnolla paistettu sekä maustettu. Hansukin, joka ei siedä vihanneksia söi lautasensa tyhjäksi.
Oikein herkullinen ohje.

Pastana oli penneä, joka oli mummulle ja Pikkuisimmalle hankalaa ja heille tarjoiltiin perunaa.


Spagetti bolognese

400 g jauhelihaa
1 porkkana
1/2 palsternakkaa
1 sipuli
pieni pala juuriselleriä
2 valkosipulinkynttä
50 g tomaattipyreettä
200 g tomaattimurskaa
2 tl ruokosokeria
3 dl vettä
1 dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
1 laakerinlehti

Kuori ja raasta juurekset. Kuori ja silppua sipulit. 
Paahda jauheliha paistokasarissa. Lisää joukkoon sipulit ja kuullota.
Lisää juurekset ja tomaattimurska sekä mausteet.

 Kiehauta ja hauduta vähintään tunnin ajan.

 Tarjoa kastike pastan kanssa.
Viimeistele pasta bolognese parmesaanilla.

Ensi viikolla ensin tyhjennetään vihanneslaatikko ja sitten pakastinta.
Suunnitelmissa olisi pääsen joku päivä naapurikaupunkiin hakemaan ruokatilaus (ja vähän muuta), mutta jos ei niin haen lähikaupasta vain sen mitä ilman ei tulla toimeen.
Tässä päivälliset ja väli-tai iltapalat tilanteen mukaan.

      Viikko 2.
  • Kasvispihvit, muussi                                     Omenapuuro
  • Jauhelihakeitto                                              Ameriikanpannarit
  • Uunilohi, pinaattikastike                              Jugurtti-pannacotta
  • Linssibolognese                                            Hedelmäsalaatti
  • Kalapuikkopelti                                            Lämpimät leivät
  • Mureke, uuniperunat                                     Mannapuuro, mansikka
  • Kuhanyytit, valkokastike                                Marjarahka



lauantai 23. marraskuuta 2024

Punasipulihilloke

 Minä en aina tule toimeen tämän bloggerin kanssa.
Nämä punasipulit pomppasivat julkisuuteen ihan oma-aloitteisesti, kesken viimeistelyn.
Voi tietysti olla, että itse sähläsin jotain, mutta luultavasti tietokone on syyllinen.

Kilosta punasipulia tuli yksi purkki hilloa.

Punasipulihilloke

1 iso lasipurkki
500 g punasipulia
2 dl vettä
1 dl punaviinietikkaa
1 dl hillosokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl pippurisekoitusta myllystä
Kuori ja viipaloi punasipulit.  Mittaa kattilaan vesi, etikka, suola ja pippurisekoitus.  Kiehauta seos ja lisää sipulit.  Anna sipuleiden pehmentyä kannen alla noin 10 minuuttia, välillä sekoittaen.  Lisää hillosokeri ja jatka seoksen keittämistä toiset 10 minuuttia.  Siirrä hilloke puhtaaseen lasipurkkiin ja anna jäähtyä huoneenlämmössä  Siirrä lopuksi jääkaappiin. Punasipulihilloke säilyy noin viikon ajan viileässä.

perjantai 22. marraskuuta 2024

Mustikkapiirakkaa pellilline

  Muutama päivä sitten tein pellillisen taviallista mustikkapiirakkaa.
Ajattelin etten laita tätä ohjetta muistiin, mutta pohja olikin tuoreeltaan ihan hyvää, niin tässä se nyt on
Nopeat ja kätevät tuoreeltaan syötävät tarjottavat on joskus tarpeen.

Pellillinen mustikkapiirakkaa
 
 4 munaa
 3dl sokeria, 
200 g margariini sulaa
 2 dl maitoa
 2 tl leivinjauhe
2 tl vaniljasokeria
6 dl vehnäjauhoa

Munat ja sokeri vaahdoksi.
Sula rasva ja maito varovasti vaahtoon.
Loput varovasti sekoittaen taikinaan.

Taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Hilloa tai sosetta voi laittaa varovasti päälle.
Tuossa versiossa oli nyt päällä ensin seos jossa oli 2 purkkia rahkaa, 2 munaa, sokeria maun mukaan ja puolisen dl maitoa.
Kaadoin seoksen mustikkahillon päälle ja päällimmäiseksi ripottelin mustikat
 Paistetaan 200 asteessa 20-30 minuuttia.

Banaanileipä ja eräs toinen leipä

 Tänään oli kahden leivän päivä.
Taas löytyi vanhojen banaanien piilo ja tahdoin tehdä niistä jotain uutta.
Löysin banaaneille leipä ohjeen ja kokeilin sitä
Tuoreeltaan maku on hyvin banaaninen, mutta toivon sen huomiseen mennessä tasaantuvan.

Banaanileipä

3 kypsää banaania
2 kananmunaa
2 rkl maitoa
5 dl vehnäjauhoa
1,5 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
1 dl rouhittua mantelia

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen
Soseuta banaanit
Lisää banaanisoseeseen kananmunat ja maito sekoita  huolella
Sekoita suola ja ruokasooda jauhojen joukkoon
Sekoita jauhoseos, sokeri ja rouhitut mantelit taikinapohjaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Lisää jauhoseos.
Voitele ja jauhota leipävuoka vehnänleseillä. kaada taikina vuokaan ja kypsennä leipä 17 asteisessa uunissa tunnin ajan.
Kumoa leipä jäähtyneenä vuokaan. Anna levätä seuraavaan päivään ennen tarjoilua.

Toinen leipä oli valmis jauhoseos, johon vain lisätään vesi.
Annetaan nousta vuokassa ja paistetaan melkein tunti.


Leivän pitäisi antaa levätä päivän tai pari, mutta en malttanut odottaa
Se oli hyvää tuoreeltaankin.
Tällainen melkein valmis paketti on ihan hyvä juttu.


keskiviikko 20. marraskuuta 2024

Kaurapuuroleipäset

Tavallisesti jalostan ylijääneen puuron sämpylöiksi, mutta nyt löysin jotain uutta. Melkein sämpylöitä on nämäkin, vaan ei ihan.

Taikina on helppo pyöräyttää.
Leipäset vain nostellaan lusikalla pellille ja jauhojen avulla taputellaan tasaiseksi.
Mukava yllätys oli, että kohosivat uunissa taskuksi, vaikka pistelin haarukalla ennen uuniin laittoa.
Sehän ei haitannut, syntyi oivallinen hävikkitasku tai vaikka evästasku. 

 
Kaurapuuroleivät

4 dl kaurapuuroa
2 dl rahkaa, piimää tai kermaviiliä
2 munaa
1 tl suolaa
ripaus sokeria
1 rkl seesaminsiemeniä
1 tl leivinjauhetta
1 dl kauranleseitä
5 dl erikoisvehnäjauhoja

Sekoita keskenään kylmä puuro, neste, munat, suola, sokeri ja seesaminsiemenet
Lisää leivinjauhe ja leseet jauhojen joukkoon ja sekoita puuromassan kanssa.
Lusikoi taikina kuudeksi keoksi uunipellille leivinpaperin päälle.
Painele taikinat litteiksi leiviksi.
Ripottele päälle vähän jauhoja.
Paista 250 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia.
Parasta lämpöisenä.

Ohjeessa lukee seesaminsiemeniä, mutta korvasin ne karpalon makuisella pellavarouheella


Tämä on ahneelta liskoeläimeltä näyttävä hävikki-hirviö ja sillä on suuri nälkä.
Nyt se söi taannoin tekemäni ylikypsän kaslerin loput sekä eilisen salaatin jäännökset. Hiukan turskautin paprikamajoneesia sen kitaan. 
Seuraavalla kerralla täytän taskun jollain raikkaalla ja kauniin värisellä.
Oli hyvää.
 
 

Koulusta kotiin palaaville teineille leipä kelpasi leipänä ja pulla pullana.
Loput päivän leipomuksista joutui pakastimeen vuoroaan odottamaan.


tiistai 19. marraskuuta 2024

Hansun kauppareissu ja pyöreä omenapiirakka

 Ruokakaupassa Hansu tietää tarkkaan mitä tarvitaan.
 
Ihan ensimmäiseksi banaanit.
Seuraavaksi leipää, jota menee paljon.
Parasta on pehmeä ruisleipä, mieluiten Puikula, ilman voita tai muita päällisiä.
Leipä leipänä, sanoisi Hansu jos osaisi.

 
Maitohyllystä otetaan jugurtit ja riittävästi piimää.
Jos kukaan ei huomaa saattaa yhdeltä istumalta mennä lähes purkillinen piimää.


Päiväkahville pipareita.


Ja karkkihyllyltä muutama patukka.


Mukava katsella kuinka mielissään Hansu ostoksia kerää ja ihan hyvin osasi.


Innostuin vielä illalla leipomaan muutaman omenapiirakan.
Ihan tylsän ja tavallisen.
Piirakat olivat keskiverto hyviä, mutta surkeasta kuvaustaidostani kärsin.
Voi itku!
Pitäisi edes ymmärtää kuvata päivänvalossa tai löytää joku ihmeitä tekevä kuvankäsittelyohjelma.

Piirakkaohje on helppo ja nopea ja piiraat hyviä heti uunista tullessa.

Rahka-omenapiirakka

100 g voita
vajaa 1 dl sokeria
1 kananmuna
2, dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
250 g maitorahkaa
0,5 dl sokeria
0,5 dl kuohukermaa
1 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
omenaa
kanelia
omenasosetta piirakan pohjalle

Vaahdota sokeri ja huoneen lämpöinen voi, lisää muna ja sitten leivinjauhe-jauhoseos.
Levitä voideltuun, korppujauhotettuun piirakkavuokaan.
Levitä omenasosetta ohut kerros pohjalle ja pilkotut omenat tasaisesti soseen päälle ja omenoiden päälle ripsuttele kanelia.
Sekoita täyteainekset ja levitä hellästi päällimmäiseksi.
Paista 175 asteessa alatasolla reilu puoli tuntia.


maanantai 18. marraskuuta 2024

Mustikka-vaniljavaahto ja tämän viikon ruokalista


Oletteko huomanneet, että jos aivot tarvitsevat tyyneyttä on ruokalistojen ja villasukkien teko kaikkein paras konsti.
Kuuden viikon ruokalista on suorastaan korkeantason meditaatiota.

Tämän uuden listan perusajatus on tehdä pakastimiin tilaa joululle.
Listassa on päivällinen ja iltapala.
Lounaat ja muut palat tehdään sitä mitä jäljelle jää ja sattuu huvittamaan
Luulen, että pakastimissa riittää syötävää pitkälle joulukuuhun.

Ensimmäinen viikko
Jauhelihakiusaus, punajuurisalaatti                                  Mustikka-vaniljavaahto
Smetanauunisei, muussi, vihr,salaatti                                    Puolukkakiisseli, mysli
Riisisotto porkkana raaste                                             Kaurapuuro, kiisseli
Hernekeitto                                                                       Mannapuuro, mansikka
Broileripata, riisi-ohra, uunikasvikset                                        Hedelmäsalaatti
Kasvislasagne, tomaatti-motzzarella                                  Persikka-vadelmarahka
Täytettymureke. uunikasvikset, perunat                           Köyhätritarit

Ensimmäisen viikon ensimmäinen iltapala oli Mustikka-vaniljavaahto.
Jotain tällaista olen joskus tehnyt, mutta muistelisin ettei se ollut kovin mieluisaa. Tai sitten muistan väärin.
Teinejä tämä ensin hirvitti kun rouhea ruis tuntui suussa, mutta kun säikähdyksestä selvisivät söivät ihan mielellä.


Mustikka-vaniljavaahto

3 dl vettä 

3 dl mustikoita

1 dl fariinisokeria

1 dl ruisjauhoja

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Kiehauta vesi, marjat ja sokeri kattilassa.

Vispaa joukkoon ruisjauhot ja anna kypsyä noin 10minuuttia, nälillä sekoittaen. ota kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä. Vatkaa jäähdytetty puuro kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa erikseen vaniljakastike vaahdoksi ja yhdistä vaahdot.

Punajuurisalaatti

Uuden pakastimen-tyhjennys-ruokalistan ensimmäinen ruoka oli tavallistakin tavallisempi jauheliha-perunalaatikko, höysteenä punajuurisalaatti sekä vihreäsalaatti.

Punajuurisalaatti oli se mitä en ole koskaan ennen itse tehnyt.
Etikkapunajuuret oli Pirkan kuutioita ja olivat mielestäni liian suuria tähän tarkoitukseen.
 Ensi kerralla vaihdan merkkiä ja katson, että ovat tarpeeksi pieniä. Tietysti kokonaisista punajuurista saisi niin pientä palasta kun tahtoo ja tarvitsee, mutta nyt ei tahdo.
Omenan pitää olla vahvan makuinen ja purjoa runsaammin, niin kelpaa lisukkeeksi vaikka joulupöytään.
Kannattaa kokeilla


Punajuurisalaatti

n.500g kuutioituja etikkapunajuuria kuutioina
1 hapokas omena
n.10 cm pala purjoa

Kastike:
1 prk kermaviiliä
0,5 dl majoneesia
vähän suolaa
ripaus valkopippuria

Valuta punajuurikuutiot. Kuori ja kuutioi omenat punajuurikuutioiden kokoisiksi.
Hienonna purjo. Sekoita kastike kulhossa ja mausta se (varovasti) suolalla ja valkopippurilla.
Lisää punajuuri-ja omenakuutiot sekä purjosilppu. Anna salaatin tekeytyä kylmässä muutama tunti tai huomiseen.
Ennen tarjoilua sekoita salaatti ja sitten nauti.



Todellinen lasagne ja ruokalista

Sain viimeisen palan lasagnea. Olihan se jo vähän kuivaa, mutta on normaalia että syön viimeisenä ja rappaan kattilanpohjat Ei vais, en rapp...