Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaali. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. lokakuuta 2021

Parsakaalipihvit

Kotoilevia etäopiskelijoita oli lounaalla, niin täytyi vähän panostaa. Lämmitetty eilinen soijamakaroonilaatikko ei kovin suurelta panostukselta kuulosta, mutta pihvit parsakaalista oli se juttu. Koskaan ennen en ole näitä syönyt, saati tehnyt, mutta olivat todella maistuvaisia. Hiukan liian kauan annoin pihvien olla uunissa, mutta saivatpahan kunnolla paistua
Pöydässä oli pihvien lisäksi kasvishöystö porkkanasta, kesäkurpitsasta, palsternakasta ja sipulista. Lisäksi höystöjen höystö, eli paistettua halloumjuustoa.
 



Parsakaalipihvit

3–4 kokonaista parsakaalia
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • ½ dl pellavansiemeniä
  • ½ dl auringonkukansiemeniä
  • 1 dl maizena-maissitärkkelystä
  • 1 tl suolaa
  • 2 maustemitallista mustapippuria
  • voita tai mielestäsi öljyä paistamiseen

Tee näin:

  1. Huuhtele parsakaalit.
  2. Leikkaa varresta kova alaosa pois. Leikkaa parsakaalit pieniksi paloiksi.
  3. Kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi paloiksi.
  4. Kuori valkosipulinkynsi.
  5. Hienonna siemenet karkeaksi tehosekoittimessa.
  6. Laita sitten loputkin ainekset tehosekoittimeen ja sekoita taikinaksi.
  7. Anna taikinan turvota vähintään 10 minuuttia ja muotoile se sitten pihveiksi.
  8. Paista parsakaalipihvejä voissa tai öljyssä paistinpannulla, kunnes ne saavat hieman väriä.

torstai 22. heinäkuuta 2021

Kukkakaalicoleslaw

 Kukkakaali on yksi lempikasviksistani, enkä vielä ole löytänyt ruokaa mihin se ei sopisi. Jokin aika sitten löysin uuden lisukkeen ruokapöytää ilahduttamaan, coleslowia kukkakaalista. Ohje on helppo ja nopea ja älyttömän herkullinen. Heti kun kauppoihin tuli uutta kotimaista kukkakaalisatoa olen ttätä valmistanut, eikä vieläkään kyllästytä. Tämä jää ikiajoiksi meidän lempparilistalle.


Kukkakaalicoleslaw

1 pieni (noin 500 g) kukkakaali
1 kesä-tai kevätsipuli hienonnettuna
2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
suolaa ja mustapippuria
1 tl dijon-sinappia
¾ dl majoneesia
¼ dl kermaviiliä

1. Leikkaa kukkaalista kova kanta pois ja sitten kukinnot sormenpäänkokoisiksi palleroiksi ja siirrä ne kulhoon. Lehtiä voi hyödyntää itse salaatissa ja/tai koristelussa.
2. Sekoita joukkoon kaikki muut ainekset ja anna vetäytyä jääkaapissa vähintään tunti.
3. Tarjoa esim. grilliruokien lisukkeena.
 

lauantai 9. tammikuuta 2021

Mifukaalilaatikko

 Viikonloppua ja kasvissyöjä lapsiani ajatellen olin varannut jääkaappiin TexMex Mifua. Salaa toivoin, että kasvissyöjättereni tulisivat käymään ja saisin maistaa jotain uuttahyvää. Mutta tuliko ketään? Ei. Nyt minun oli ihan itse keksittävä kuinka markkinoin tämän tuotteen ruokakunnalleni. Hansu, joka nuorena konservatiivina nojaa perunaan, on tämänviikonlopun  omaishoidonlomalla ja silloin voin ruuan kanssa vapaammin kokeilla. Selasin nettiä ja Valion sivuilta löysin parhaat ohjeet. Päädyin kaalilaatikkoon, koska ainekset sattui löytymään kaapista ja tavisversiona se on kaikille mieluisa ruoka.

1 ½ kg
valkokaalia
1 iso
sipuli
2 rkl
voita/ juoksevaa margariinia
1 pkt (250 g)
Mifua
1 dl
puuroriisiä
7 dl
kasvislientä
n. 3 rkl
siirappia
2 rkl
meiramia
1 ½ tl
suolaa

jauhettua valkopippuria

Suikaloi kaali ja hauduta korkeareunaisella pannulla tai kattilassa kolmessa erässä ilman rasvaa, kunnes kaali on hiukan pehmennyt ja ruskistunut.

Hienonna sipuli ja paista ne rasvassa mifun kanssa. Sekoita jauhis ja raaka riisi kaalin joukkoon.
Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Lisää kasvisliemi, johon olet sekoittanut mausteet.

Kypsennä uunin keskiosassa tasalämmölla 175 asteessa 1,5h-2h

Jos on pakko käyttää lihankorvikkeita, niin tämä on ihan hyvää. Saa lihan tunnun ja lähes maun, mutta silti on aidosti lihaton.
Mummu oli kuitenkin asiasta ihan toista mieltä.
"Tästähän lähtee nahkat suusta", se sanoi ja antoi lautasen takaisin.
Ole sitte näille mieliksi.

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Arjen tohinaa ja chinen kaali-broileripata


Aikomukseni oli useamman kerran viikossa merkitä muistiin erään emännöitsijän elämänvaiheita, mutta niin vaan arki vie mennessään ja hyvät aikeet unohtuvat. Blogin luonnoksissa lojuu toista sataa alkavaa ajatusta, jotka vielä eräänä päivänä julkaisen.
Nyt tavallinen, tai vähän epätavallisempi pyöritys vaatii keskittymistä, mutta kunhan tästä rauhoitutaan, niin palaan innolla paistosteni pariin.

Näiden pyöriäisten hoitaminen on yksi parhaista arkipyörityksistä.

On meillä silti keritty syödä.
Tänään valmistin pitkästä aikaa aikaa vähän tulisempaa kaalipataa.
Varhaiskaalin aikaan syömme joka päivä kaalia joko raakana tai kypsennettynä, usein kumpanakin.


 Kaalin kaveriksi valitsin broilerin ja chilisen grillijuuston sekä paprikaa, sipulia ja palan palsternakkaa. Mausteena sitruunaista pestoa, suolaa ja mustapippuria.
Broilerin paistileikkeet maustoin ja kypsensin pannulla, jonka jälkeen leikkelin ne sopiviksi haarukkapaloiksi. Grillijuustopalojen paistaminen kuumalla pannulla antaa niille mukavan pinnan.
Sipulit kuullotin, mutta muut kasvikset vain lisäsin pataan broilerin ja juuston päälle.
Loraus vettä sekä mausteet ja lisäkeriisin kypymisen ajaksi kannen alle hautumaan.


Siitä sitten ääntä kohti.

lauantai 11. tammikuuta 2020

Pitkospuita ja hirvipataa


Vihdoinkin saimme maahan valkoisen peiton, ehkä kymmenen senttiä. Kolme pientä koiraa jaksoi kymmenen kilometrin lenkin ihmeen hyvin. Loppuilta meni niiltäkin toipumiseen ja 
 makasivat täyskuuroina olohuoneen sohvalla. Ulos niitä oli enää turha pyydellä.

Kotona ulkoilijoita odotti herkullinen hirven palapaisti.
Mausteena padassa oli eillaisia juureksia, suippopaprikaa ja paljon sipulia sekä valkosipulia. Pehmennykseksi laitoin lorauksen kermaa ja päälle paljon persiljaa.
Uunista ulos kun lenkkeilijät pala. Mitä kauemmin sen parempi. Asteita 150 ja kansi päälle.



Veden talvista matkaa.