Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolainenpiirakka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolainenpiirakka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. syyskuuta 2023

Gluteenitonta kinkkupiirakka pellillinen

 Gluteeniton poikanen tuli muutamaksi päiväksi kotiin ja silloin on mietittävä ruokaa vielä yhdellä uudella tavalla.

Iltapalaksi tein kinkkupiirakka. Muuten ihan hyvä ohje, mutta maku oli turhan mieto. (mummelin mielestä sopiva) Vähän jotain hytkyä ja potkua lisää, niin hyvää tulee. 


Gluteeniton kinkkupiirakka

Pohja:

3 dl maitoa

25 g (1/2 pkt) hiivaa (laitoin puoli pussia kuivahiivaa)

1 tl sokeria

0,5 tl suolaa

2 rkl rypsiöljyä

1 dl kaurahiutaleita

6-6,5 dl vehnäjauhoa (käytin gluteenitonta jauhoseosta)

Täyte

300 g palvikinkkua

2 suippopaprikaa

pieni kesäkurpitsa

ruukku persiljaa

2 dl ruokakermaa

200 g maustettua tuorejuustoa (käytin chilillä maustettua)

3 kananmunaa

0,5 tl mustapippuria rouhittuna

n. 200 g juustoraastetta

Kauli pohja leivinpaperin päällä pellin kokoiseksi levyksi tarvittaessa jauhoja apuna käyttäen. Siirrä pellille. Taputtele taikinaa myös reunoille.

Ripottele kinkku, kasvikset ja persilja tasaisesti pohjan päälle.

Sekoita kerma, tuorejuusto, munat ja pippuri. Levitä seos tasaisesti pohjan päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 30 minuuttia.



keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Gluteeniton lohipiirakka

          Viikonloppua ajatellen tein pakastimeen valmiiksi vähän iltapalaa. Jos sattuu niin mukavasti, että viljattomat lapset tulisivat käymään valitsin heitä ajatellen gluteenittoman pohjan. Jauhot voi hyvin vaihtaa tavallisiin (3dl) vehnäjauhoihin, jos ei erityisiä tarvitse.

Piirakkapohja 
180g voita
2 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta 
1 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl juustoraastetta 
1 kananmuna 
  

Täyte

250g gra avilohta
1 kesäsipuli varsineen 
5 oksaa tilliä
parmesaanilastuja 
1 1/2 dl kermaa 
1 dl maitoa
100g tuorejuustoa 
2 kananmunaa
sitruunapippuria 
(suolaa) 

Sekoita keskenään kuutioitu voi ja muut pohja-aineet. Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja. Laita vuoka kylmään täytteen teon ajaksi. 

Leikkaa lohi pieniksi paloiksi. Pieni sipuli varsineen sekä tilli. Sekoita keskenään maito, kerma, tuorejuusto ja kananmuna. 

Levitä pohjan päälle lohi ja sipuli sekä parmesaanilastut. Lisää myös tillisilppu. Kaada lopuksi päälle munamaitoseos. Paista 200 asteessa n. 30 min. 

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Kesäkurpitsa-fetapiirakka

 Tänään Hansu sai tärkeitä vieraita. Kehitysvammaisten palveluyksiköstä saimme kaksi ammattilaista opettamaan meille pädiä ja ideoimaan kuinka voisimme käyttää sitä kommunikoinnin tukena. Ohjelma, joka koneelle asennettiin on kätevän tuntuinen ja varmasti ihan hyvä, mutta kaksikymppiselle kaverille uuden jutun oppiminen on kovaa työtä, varsinkaan kun hän itse ei ymmärrä asian tarpeellisuutta.  

Opiskelun ohessa tarjoilin ammattilaisille kesäkurpitsa-fetapiirakkaa, joka salaatin kanssa kävi pienestä lounaasta.


Kesäkurpitsa-fetapiirakka

pohja:

100 g voita
1 ½ dl juustoraastetta, esim. emmental tai parmeesani-kermajuustosekoite
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sämpyläjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl paprikaa

täyte:

paistamiseen voita ja rypsiöljyä

noin 2 keskikokoista/isoa kesäkurpitsaa
suolaa ja mustapippuria
150 g fetaa kuutioituna

päälle:
2 dl kuohukermaa
2 munaa
2 valkosipulinkynttä
1 tl timjamia
2 rkl sitruunanmehua
suolaa ja mustapippuria

koristeluun : tuoretta basilikaa maun mukaan

Valmistus:

Sekoita leivinjauhe ja paprikamauste jauhoihin. Kuutioi voi ja nypi se jauhojen ja juustoraastetaan kanssa kulhossa tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina jauhotetuin käsin voideltuun vuokaan.

Leikkaa kesäkurpitsat kolikoiksi. Paista rypsiöljyssä ja voissa pannulla molemmin puolin. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Leikkaa feta kuutioiksi.

Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuullota sitä muutama minuutti pannulla öljyssä. Riko munat kulhoon ja sekoita joukkoon kerma. Mausta kerma-munaseos sitruunanmehulla, timjamilla, valkosipulilla, suolalla ja mustapippurilla,

Lado kesäkurpitsaviipaleet piirakkapohjan päälle ja lisäile fetakuutioita tai -viipaleita väliin. Kaada päälle muna-kermaseos.

Paista 200 asteisessa uunin keskiosassa noin 30 minuuttia. Koristele valmis piirakka silputulla basilikalla.

Tarjoa piirakka lämpöisenä salaatin kera.


Kommunikointiohjelma Go Talkin lisäksi Hansu sai värittämistä ja ohjelman, jossa piirtäessä kuuluu musiikkia. Kaiken piirrustelun tarkoitus on saada Hansulle keino kertoa omista tarpeistaan ja lisätä mahdollisuutta omiin valintoihin.. "Minulla on jano, haluan vettä". Vaikka hyvinvointiyhteiskunnasta puhutaan kaikenlaista, niin tässä ollaan juuri sen yhdessä ytimessä.


sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

PAREMPAA PIKARUOKAA: LOHIPITSARULLAA

Viikonloppuisin ruoka-ajat eivät ole niin jämptit kuin tavallisina arkipäivinä. Aamupala syödään myöhemmin ja sen myötä seuraava nälkä siirtyy muutamalla tunnilla. Tällaisten päivien kevyemmäksi ruuaksi tai vaikka suolaiseksi vierastarjottavaksi sopii hyvin salaattipedillä lepäävä lohiopitsa.


Lohirullan pohja on aivan tavallinen pitsapohja, joko itse tehty tai kaupan valmiita. Tähän käytin valmista tuorepitsapohjaa, kun sopivasti jääkaapin perällä yksi sellainen odotteli. Yksi tavallinen peltipitsa on ruokakunnalle liian vähän, mutta rullaan yksi riittää hyvin.
Pohjan päälle laitoin tomaattikastiketta, kylmasavulohi siivuja, makeaa suippopaprikaa, motsarella siivuja ja emmental-juustoraastetta. Mausteeksi tuoretta tilliä ja oreganoa sekä hiukan sitruunan mehua.
Sitten vain varovasti koko komeus rullalle tai laskoksille ja uuniin.
Kaveriksi tein turkkilaisesta jugurtista sitruunaisen lisän.

Jos vähän panostaisi, niin tästä saa nopeasti loihdittua hyvää ja näyttävää tarjottavaa illanistujaisiin, (sikäli mikäli korona sen meille vielä joskus suo.)

tiistai 16. helmikuuta 2021

BROILERIPIIRAKKA (glut.)

Nyt kun remontintekijä toimii gluteenittomilla ruuilla on tarpeen kokeilla uusia ohjeita.
Remonttipojan vuosia kestäneet iho-oireet helpottuivat kun jätti ruokavaliostaanjäi pois kaikki viljat ja sokeri. Kun iho on kunnossa pystyy poika syömään hiukan sokeria, mutta viljatuotteita ei ensinkään.

Alla oleva ohje on tarkoitettu piirakkavuokaan, mutta tein kaksinkertaisena niin sain melkeen pellilliseen. Tuli aika ohut pohja ja on helposti murustuvaa, joten jotain pitää ensi kerralla osata tehdä toisin. Ehkä juustoraastetta hiukan pohjataikinaan. Auttaisikohan se?
Maku oli hyvä ja raikkaan salaatin kanssa on ihan oikea ruoka.


Pohja:
2 dl kaurahiutaleita glut.
1 dl gluteenitonta jauhoa
1/4 tl suolaa
1 tl leivinjauhoja
100 g margariinia tai
voita 1/2 dl maitoa
Täyte:
450 g broilerin suikaleita 1/2 rkl
öljyä
1/2 purjosipulia
1 / 2-1 punaista
paprikaa ripaus yrttimaustetta , paprikaa, soijakastiketta ja currya
1 dl suolapähkinöitä
tl (2 dl) ruokakermaa
kananmuna
1/2 dl makeaa chilikastiketta
100 g juustoraastetta

Sekoita pohjan kuivat aineet. Lisää sulatettu rasva ja maito ja sekoita varovasti. Painele taikina leivitettyyn vuokaan ja seisota sitä jääkaapissa n. 15-20 min. Esipaista piirakkapohjaa 10 min uunin alatasolla 200 asteessa.Valmista täyte.
Paista broilerinsuikaleet kypsäksi ja siirrä ne paistinpannulta toiseen astiaan. Kuullota suikaloidut purjo ja paprika paistinpannulla.Mausta seos hallemillasi mausteilla ja makealla chilikastikkeella. Siirrä broilerinpalat takaisin pannulle.
Sekoita ruokakerma ja muna keskenään.
Jauha suolapähkinät morttelissa.
Levitä piirakkapohjallesi purjo-paprika-kanaseos. Kaada päälle suolapähkinät. Lisää täytteeseen muna-kermaseos. Ripottele pinnlle juustoraastetta.
Paista piirakka uunin alatasolla n. 30 min.


torstai 14. tammikuuta 2021

TONNIKALAPIIRAKKA

Päiväkahvi/välipalalla testasin uutta tonnikalapiirakan ohjetta. Hiukan ihmettelin, kun ohjeen mukaan piirakkaan ei tullut suolaa lainkaan ja sen puuttumisen kyllä huomasi. Olisko ollut tekstin tekijän erhe? Muuten oli hyvä ja vielä parempaa kun suolan lisää
Eilisen lumimyrskyn jälkeen saapui pakkanen. Tällä hetkellä kun lapsoset ovat hiljentyneet huoneisiinsa ulkolänpömittarissa on lukema 24,9. Toivottavasti kaikilla on katto pään päällä. Ei ole, tiedän, ja sen ajatteleminen ahdistaa. 

Meidän punaposket saivat koulun jälkeen välipalaksi lämmintä piirakkaa. Kotiutumishetkeen täytyy satsata kunnolla, koska koronasyistä koulussa ei nyt tarjoilla välipalaa.


Tonnikalapiirakka

Pohja:
125g voita tai margariinia
3dl vehnäjauhoja
suolaa
1,5dl kylmää vettä

Täyte:
2tlk (a 200g) tonnikalapaloja öljyssä
200g kermaviiliä
2 kananmunaa
200g tuorejuustoa, laitoin yttisen
n.10cm pala purjoa
1 sipuli
kirsikkatomaatteja
tilliä
mustapippuria
sitruunapippuria
maista ja lisää suolaa sekä muuta mistä pidät


Valmistus

yli 60 min
  1. Nypi rasva ja vehnäjauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan (halkaisja 26 cm)pohjalle ja reunoille.
  2. Valuta tonnikalasta ylimääräinen öljy ja levitä kala tasaisesti pohjalle. Sekoita kulhossa kerma, vesi ja kananmunat sekä mausteet. Kuullota pannulla voissa silputut purjo ja sipuli. Maista. Kaada hyväksi havaittu seos vuokaan ja lisää puolitetut kirsikkatomaatit päällimmäiseksi. Kypsennä 200 asteessa alimmalla tasolla noin 45 minuuttia. Huomasin, että pohjan esipaistaminen olisi vielä parantanut tulosta.
Illalla tyttären kanssa yhteinen harrastus: Austraalian master chef ja hiusten selvittelyä.

lauantai 9. tammikuuta 2021

Kasvispiirakkaa iltapalaksi

  Viikonlopun lopettajaisiksi tai muuten vapaapäivää ilahduttamaan sopii hyvin kasvispiirakka.
Meillä viikonlopun ruokailut tahtoo jäädä yhteen kunnolliseen lämpimään ruokaan ja toinen on sitten jotain kevyempää. Tällä kertaa tarjoiltiin suolaista piirakkaa ja salaattia viereen.
Piirakkaan voi hyvin lisätä joko kalaa tai vaikka kanaa, mutta näin kasvisversionakin siitä tuli ihan oikeaa ruoka.


Kasvispiirakan Ainekset

Pohja:
2 dl  
1 dl
vehnäjauhoja
kaurahiutaleit
1tl  leivinjauhetta
100 g
voita
n.1/2 dl
maitoa tai vettä
Täyte:
250 g
kirsikkatomaatteja
200 g
fetajuustoa
  10 cm         purjoa
    2               munaa
200 g
maustamatonta tuorejuustoa
2 dl
kermaviiliä
mustapippuria
koristeluun yrttejä

Valmistusohjeet

  1. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe. Sekoita sormin joukkoon pehmeä rasva. Lisää kylmä vesi tai maito ja sekoita taikina tasaiseksi. 

    Painele taikina piirakkavuoan (Ø 26 cm) pohjalle ja reunoille. Paista piiraspohjaa 225 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.
  2. Paloittele tomaatit, purjo ja fetajuusto. Levitä piirakkapohjalle suurin osa paloitelluista raaka-aineista.

    Vatkaa munat, tuorejuusto, kermaviili ja pippuri kulhossa. Kaada seos täytteen päälle. Lisää pinnalle loput täytteen ainekset.
  3. Paista piirakkaa 225 asteessa 20-30 minuuttia. Koristele tuoreella basilikalla.


maanantai 21. syyskuuta 2020

Tomaatti-Fetapiirakkaa lounaaksi


Joskus on kiva tehdä ruuaksi jotain muuta kuin perinteistä perunakastike-suttua. Meidän asukkaat eivät vain ole tottuneet moiseen hullutteluun ja odottavat perinteisiä aterioita.
Tämän piirakkaohjeen löysin Helmi-suurimo laatikon kyljestä ja päätin kokeilla. Ihan kauhean hyvää tämä ei valitettavasti ollut. Oliskohan pitänyt esipaistaa pohja ensin, nyt tuli vähän raaan tuntu.



Pohja 
100g huoneenlämpöistä voita
2dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
1dl perunajauhoja
1dl juustoraastetta
1tl leivinjauhetta
0,5dl vettä

Täyte:
250g fetakuutioita (1prk)
250g kirsikkatomaatteja (rasia)
100g purjoa
0,5 ruukkua basilkaa
1,5dl Helmi-suurimoita
1dl maitoa
2dl ruokakermaa
100g motzzarella-juustoraastetta
0,5tl suolaa
0,5 mustapippuria
0,5tl sitruunapippuria

Sekoita pohjan aineet tasaiseksi ja painele taikina kostetuin käsin voideltuun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Suikaloi purjo, kirsikkatomaatit ja basilika. levit kasvikset ja feta-juusto piirakkapohjan päälle. Sekoita Helmi-suurimot ja kolme neljännestä Motzzarella-raasteesta ruokakerman ja maidon joukkoon. Kaada seos pohjan päälle. Ripottele pinnalle loput motsarella-raasteesta.
Paista uunin alatasolla 200 astetta 30-35 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.
Piirakan voi koristella esim. rucolalla.

Toinen meni pakastimeen pahaa päivää odottamaan.


lauantai 4. huhtikuuta 2020

Poropiirakka


Viikon viimeisen koulupäivän kunniaksi ja pakastimen tyhjennysprojektin edistämiseksi söimme kevennetyn päivällisen. Ohjeen olen ottanut Kinuskikissan varastoista.

POROPIIRAKKA

Pohja:
  • 100g voita
  • 0,5 dl juustoraastetta (emmental)
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl kylmää vettä
  1. Nypi pehmeä voi, jauhot sekä juustoraaste keskenään.
  2. Lisää kylmä vesi ja vaivaa taikinasta tasainen.
  3. Painele taikina piirakkavuokaan (24-28 cm) ja laita pohja jääkaappiin odottamaan.
Vinkki! Voit käyttää myös kaupan valmista piirakkapohjaa. 
Täyte:
  • n. 150 g pororouhetta (yksi pussi)
  • 2 pientä salottisipulia tai yksi punasipuli
  • 100 g juustoraastetta (emmental)
  • 120 g smetanaa (1 prk)
  • 1 dl kermaa
  • 2 kananmunaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • ruohosipulia tai muuta yrttiä
  1. Kuullota sipuli pannulla.
  2. Lisää pannulle hetkeksi myös pororouhe (n. 5min).
  3. Ota pannu pois liedeltä ja jäähdytä.
  4. Ripottele puolet juustoraasteesta taikinan päälle vuokaan.
  5. Kaada sipuliporosekoitus myös vuokaan ja lopuksi leikkaa yrttisaksilla ruohosipuli päällimmäiseksi ja lisää vielä loput juustoraasteesta päällimmäiseksi.
  6. Sekoita kulhossa smetana, kerma, munat ja mausteet.
  7. Kaada seos tasaisesti täytteiden päälle vuokaan.
  8. Paista 200 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia.
  9. Tarjoile lämpöisenä salaatin kanssa.

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Kinkkupiirakkaa pellillinen


Kinkkupiirakka

5 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
2 dl juustoraastetta 
250 g voita
1 dl kylmää vettä

Päälle:
öljyä

2 kuullotettua sipulia
1 persiljanippu
1 punainen paprika
250 g kinkkua/ savukalkkunaa
4 kananmunaa
3 dl maitoa
5 dl juustoraastetta 
½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl pippuria