Näytetään tekstit, joissa on tunniste seiti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seiti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. lokakuuta 2023

Kermainen kalavuoka

 Perhekunta (lähinnä minä)  kaipaa vanhoja tuttuja makuja , niinpä eilen ravitsin heitä arkisella uunikalalla. Kasviksia käytin ruuassa runsaasti, vaikka Hansu ei kasviksia siedä, vaan kantaa joka ikisen paprikan palan erikseen bioroskiin.

Silti lisään kasviksia ja yritän opettaa pöytätapoja.



Kalavuoka seistä

2 rkl oliiviöljyä

450 g kesäkurpitsaa

puolikas fenkoli

keltainen paprika

1-2 punasipulia

2 muutama kevätsipulin varsi

30 g voita vuoan voiteluun

700 g valkoista kalaa (siika, seiti...)

2 dl kuohukermaa

1 rkl Dijon sinappia

1 tl suolaa

mustapippuria

1 tl kuivattua persiljaa

90 g voita

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.  Pilko kasvikset pieniksi ja paista niitä öljyssä 5 minuuttia, kunnes hiukan pehmenevät. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää pilkotut kevätsipulit. Pyörittele vielä hetken pannulla ja kaada seos voideltuun uunivuokaan, asettele kalanpalat kasvisten päälle. Sekoita kerma, sinappi ja kuivattu persilja. Kaada vuokaan kalan päälle. Päällystä ainekset voi siivuilla. Paista 20 minuuttia, kunnes kala on kypsää.


Loput eilisestä kalavuoasta jalostin tämän päivän lounaaksi ja valmistin kala-kasviskastiketta. En osaa sanoa kumpi oli parempaa seiti uunista vai kattilasta. 


sunnuntai 28. helmikuuta 2021

KOOKOS-KALACURRY

Tänään oli kalapäivä.
Keittiöremppa vähän hidastaa ruokahuoltoa ja varmasti tulevina päivinä turvaudumme kiitollisina purkkihedariin ja pakastepitsoihin, mutta vielä täällä pystyy kokkaamaan.
Perhe luuli saavansa broileria, mutta kuinkas sitten kävikään.
Ei kaikki ole kanaa, joka currylle tuoksuu.

Valmistimme kookos-kalacurryä näin:

400 g seitifileitä
1 kukkakaali
1 kesäkurpitsa
1/2 punainen chili
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
5cm tuoretta inkivääriä
1tl kurkumaa
2 rkl ruokaöljyä
1 tl kaardemummaa
1 tl kuivattua korianteria
1 rkl currya
paketti tomaattimurskaa
1 prk (400ml) kookosmaitoa
1/2 l vettä
1 kalaliemikuutio


Ota ensin kala pakastimesta sulamaan ja pilko se haluamaasi kokoon.
 Pilko myös kukkakaali ja kesäkurpitsa sekä chili, sipuli, valkosipuli ja inkivääri. Kuullota paloja öljyssä padassa tai kattilassa noim 5 minuuttia. Lisää kuivat mausteet.

Kun kasvikset on hiukan kypsyneet ja imeneet itseensä mausteita lisää tomaattimurska ja kookosmaito. Hetken kuluttua lisää vesi johon murustelet liemikuution sekaan ja anna kiehua muutama minuutti.
Lisää kasvikset vuokaan kalojen päälle ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Lisää kastike vuokaan kalojen päälle ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.