Näytetään tekstit, joissa on tunniste hauki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hauki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. syyskuuta 2020

Hauki on kala

Tänä kesänä Ahti on suonut antejaan.
Asumme pienen joen rannalla ja ahkera kalastaja pääsee vaikka suoraan pihanurmikolta heittelemään. Saaliiksi ovat saaneet ahvenia, lahnaa ja haukia. Mukana on mahtunut myös muutama jättihauki, josta kalastaja on tietysti erityisen ylpeä.
Ruuan valmistajaa vähän hirvittää, mutta sitä ei sovi kalastajalle näyttää.

Tämäkin mörkö oli melkein kahdeksan ja puoli kiloa 
 


Miehelle lankeaa lasten saaliiden perkaushommat oli sen omat työt missä vaiheessa hyvänsä. Kaikkien pitää olla yhtä innoissaan ettei hyvä harrastus muutu riesaksi. 


Iltapalaksi savustimme vähän maistiaista.
Ei ollenkaan hullumpi harrastus lapsella, jolle monet asiat on liian haastavia. Vielä kun yhdessä syödään ja hyväksi havaitaan, niin mikä parempaa.