Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Rukiinen marjavaahto


Kokeilin hiukan herttaisempaa ruispuuroa.
Kohmeiset vadelmat ja sekaan vatkattu vaniljakastike tekee tästä paremman päivällisen jälkkärin. 
Nuoriso-osasto kehui ja nuoli kuppinsa.


Helppo ruispuuro

4 dl marjoja
3 dl vettä
1,5 dl fariinisokeria
1 dl ruisjauhoja
Keitetään "pikapuuroksi", noin 10 minuuttia.
Jäähdytetään hyvin ja vatkataan.
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta vatkataan ja sekoitetaan joukkoon 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Omenakiisseli ja riisipuuroa

 Tarjolla olevat omenat alkoivat näyttää kulhossaan surullisilta, koska kukaan ei niitä halunnut. Päätin jalostaa omenoista kiisseliä ja keittää vierelle riisipuuron. Koskaan ennen en ole omenoista kiisseliä tehnyt, mutta ihan kelvollista siitä tuli. Nuoriso ihmetteli, että mitä ihmeen raketti-spagetti juttua tämä on.


Omenakiisseli

4 omenaa

2 rkl sitruunamehua

5 dl vettä

5 dl omenamehua

4 rkl perunajauhoja

6 rkl sokeria

1 tl suolaa

Kuori ja raasta omena karkeaksi raasteeksi. Sekoita sitruunamehu omenaraasteen joukkoon.

Mittaa kattilaan vesi, mehu, perunajauho, sokeri ja kaneli. Sekoita puuhaarukalla

Kuumenna kiehumispiteeseen koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli on sakenee, kirkastuu ja näet kiehumiskuplia. Anna pulpahtaa muutaman kerran.

Nosta kattila pois liedeltä ja lisää omenaraaste. Sitten maista.


Neulomisjuttuja seuraavaksi

Kulutan aikaani katselemalla You Tubesta neulepodcasteja. Siellä taitavat ihmiset tekevät aivan ihania neuleita ja puhuvat välillä jotain neulehebreaa, josta en paljoa ymmärrä. Minä kun teen vain tavallista mummonsukkaa.

Syksyllä joku you tuben neuloja aloitti haasteen "7 aloitusta 7 päivää". Eli viikon jokaisena päivänä aloitetaan uusi työ ja sitten viikon kuluttua on seitsemän työtä kesken. Järkevää? Ei yhtään, mutta tämä on vain harrastus eikä vakavaa.

Maaliskuun viimeisen viikon kunniaksi minäkin aloitan, mutta vain täällä blogissani ja vain sukkia. Saan ne seitsemän valmiiksi ennen kesää, ehkä

Ensimmäisen päivän aloitus on Olga-sukat. Lanka on kauan laatikossa maannutta ärsyttävän ohutta villasekoitelankaa. Hansu saa nämä.


sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Paahdettu tomaatti-linssikeitto

Tämän muhevan tomaattikeiton tein eräänä menneenä maanantaina, kun viimeisiä tomaatteja keräsimme.
Aivan uskomattoman maukas ja täyteläinen tomaattikeitto tulee kun ensin malttaa paahtaa tomaatit ja sitten surauttaa ne keitoksi.
Se mitä keitosta jäi pääsi pakastimeen odottamaan päivää, jolloin kaipaa kesää ja aurinkoa.
Katsokaas, kun omissa tomaateissa on auringon syvin salaisuus.
 

Paahdoin useamman pellillisen tomaatteja, joista yhden käytin keittoon.
Loput paahdetut tomaatit soseutin ja pakastin noin puolen litran annoksiin.



Paahdettu tomaatti-linssikeitto

1,8 kg tomaatteja
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
sormisuolaa
1 dl punaisia linssejä
1 kasvisliemikuutio
2-3 dl vettä
1tl valkoviinietikkaa
mustapippuria myllystä
ruukku tuoretta basilikaa (käytin persiljaa kun sitä oli)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Puolita tomaatit leikkauspinta ylöspäin uunipellille leivinpaperin päälle. Laita pellille myös pilkotut sipulit. Pirskottele päälle oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria.
Paahda kasviksia uunissa noin 50 minuuttia.

Kun tomaatit on kypsiä huuhtelee linssit.
Mittaa kattilaan 2-3 dl vettä. Lisää linssit ja kasvisliemikuutiot ja keitä noin 5 minuuttia tai kunnes linssit alkavat pehmetä. Lisää kattilaan uunipelliltä tomaatit viimeistä mehutilkkaa myöten, sekä valkoviinietikka.
soseuta keitto sauvasekoittimella ja kuumenna vielä kiehuvaksi. Lisää vettä tarvittaessa.
Mausta lopuksi mustapippurilla ja lisää sekaan silputtu yrtti.
Tarjoiluun sopii hyvin esim turkkilainen jugurtti. Meiltä löytyi vain raejuustoa, mutta hyvää oli sekin. 

lauantai 14. lokakuuta 2023

Pinaattinen uunimunakas ja "loman" alkua

Pikkuisin pääsi ihanaan lomaperheeseen kahden viikon lomalle ja minä saan kuluttaa loput perhehoitajan lomastani. Tämä ei ehkä ole perinteistä lomaa, vaan vaihtelua ja sekin virkistää, kuten vaihteluilla on tapana.


Loman kunniaksi tein ruokahuollossa ryhtiliikkeen.
Instassa ja Youtubessa näkyy postauksia, joissa taitavat ihmiset ovat ennalta suunnitelleet ruokalistan ja sen mukaan käyneet ostoksilla.
Meillä tehtiin samoin.
Rahaa meni näihin 200 euroa, mutta tuskin nämä viikoksi riittää.
Pakastimesta löytyy kalaa ja lihaa, joten niiden hinta pitää vielä listaan lisätä. 
    

Loman kunniaksi oikaisin päivällisen ja mutkistin iltapalan tekemällä meille uunimunakasta.

Reilu uunimunakas

16 kpl kananmunia (olivat aika pieniä)

2 dl ruokakermaa

1 tl mustapippuria

1 tl suolaa

2 dl juustoraastetta

Sekoita munien rakenne rikki kulhossa, lisää kerma, mausteet. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun, suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan. Lisää juustoraaste pinnalle.

Kypsennä munakasta 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Kun munakas on puoliksi hyytynyt, lisää kasvikset munakkaan pinnalle. Laitoin sekaan hiukan basilikaa, mutta se olisi kannattanut laittaa vasta kypsän munakkaan päälle.

keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Yön yli ruis-sämpylät ja porkkanasosekeitto

Heti aamulla ensimmäiseksi on hyvä saada uunilämmintä leipää. Sellaista, jonka päällä voi mukavasti sulaa.
Sämpylöitä riitti hyvin vielä lounaalle porkkanakeiton kanssa. 
Keiton tein suunnilleen ohjeen mukaan, mutta kaksinkertaisena. Toisen puolikkaan keitosta syömme seuraavana päivänä, ellen tunge sitä iltaruoan sekaan tai uuteen sämpylätaikinaan, johon se muuten sopii hyvin. 
 

Rukiiset yön yli sämpylät

7 dl kylmää vettä
8 dl vehnäjauhoja
4 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
1 pss kuivahiivaa

  1. Laita kylmä vesi kulhoon. Mittaa jauhot keoksi päälle. Lisää suola ja hiiva ja sekoita jauhoihin. Sekoita taikina tasaiseksi, taikinaa ei tarvitse vaivata.
  2. Peitä kulho kannella tai kelmulla. Anna taikinan kohota jääkaapissa yön yli.
  3. Lusikoi taikinasta sämpylöitä uunipellille leivinpaperin päälle. Siivilöi hieman jauhoja sämpylöille ja napsaise saksilla raksi koristeeksi pintaan.
  4. Sämpylöitä ei tarvitse kohottaa. Paista 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on kunnolla ruskistunut ja rapea.

Sitten keitto



Porkkanasosekeitto
500 g porkkanaa
300 g jauhoista perunaa
150 g sipulia
1 tl kurkumaa
1 tl rakuunaa
1 tl mustapippuria rouhittuna
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 dl kermaa (tai ruokakermaa)
paketti koskenlaskijaa
0,5 tl suolaa
hienonnettua persilja

Näin syksyllä omasta maasta otetuille porkkanoille riittää huolellinen pesu ja puhtaaksi harjaus. Myöhemmin vuodesta porkkanat on hyvä kuoria, koska kuori paksunee ja voi vaikuttaa makuun.

Pilko porkkanat samankokoisiksi paloiksi.

Laita kiehuvaan veteen kasvisliemikuutiot, mustapippuri, persilja ja rakuuna. Mausteita kannattaa vaihdella sen mukaan mistä itse pitää. Esim. timjami olisi hyvää.

 Lisää porkkanat ja perunat ja anna kiehua.

Porkkanoiden ollessa kypsiä, ota kattila pois levyltä, kaada keitinvesi erilliseen astiaan.

Soseuta porkkanat sauvasekoittimella, lisää keitinvettä vähitellen, kunnes keitto on sileää. Minä jätä keiton aika paksuksi, koska Pienimmäisen on sitä silloin helpompi syödä.

Lisää koskenlaskija-sulatejuustoa maun mukaan ja sekoita tasaiseksi.

Tarkista maku ja suola.

Lisää keittolautaselle jogurttisilmä ja ripottele pinnalle paahdettua sipulia. Sipuli kannattaa ripoitella ihan juuri ennen syömistä, jotta sipulit säilyvät rapeina mahdollisimman pitkään



keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Bataattiranskikset ja kasvihuoneen taimet

Bataatti on meillä aika harvinaista herkkua. Minun suussa bataatti maistuu yhtä aikaa porkkanalta ja perunalta, eli hyvin arkipäiväiseltä. Joskus sitä kuitenkin ostan ja yritän ymmärtää.
Nämä ranskikset oli ihan kelpo ruokaa. Lapset tykkäsivät, kun liian aikaisin loppuivat, vaikka kaksinkertaistin ohjeen.


Bataattiranskalaiset

2 bataattia
2 rkl maizenaa tai ohrakasta
1-2-tl sormisuolaa
mustapippuria
0,5 savupaprikajauhetta
öljyä ja voita paistamiseen

Kuori bataatit ja leikkaa ne pitkiksi, reilun sentin pituisiksi suikaleiksi kuten ranskanperunat.
Pane bataattiranskalaiset kulhoon, lisää tärkkelys ja mausteet. Kääntele öljy joukkoon.
levitä bataatit väljästi leivinpaperin päälle uunipellille. Kypsennä tarvittaessa kahdessa erässä, jotta ne säilyttävät rapeutensa. paista ranskiksia 335-asteessa noin 15 minuuttia. Käännä ne lastalla ja paista vielä 10 minuuttia

  • Varma kevään merkki on kun kuistilla alkaa tuoksua tomaatintaimille. 
    Nämä odottavat tässä yöpakkasten loppumista, jonka jälkeen pääsevät kasvihuoneeseen. Siinä on erilaisia tomaatteja, paprikoita, chilejä, muutama munakoiso ja kuusi kurkkua. Uusi viinirypäleen taimi ja pensasmustikka. Hyvä alku, mutta vielä vähän jotain uupuu.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Uunikasvikset ja suuri kauppareissu


Eilen oli kuukauden loppuun kuuluva pikainen varastojen inventaario ja täydennyspäivä. Pyrin tekemään isot ruokaostokset säännöllisen harvoin, vaikka joskus menee överiksi. Ei se kuitenkaan haittaa, kaiken me syömme.
 Ennen täydennyksiä helposti pilaantuvat on tarkastettava. Vihanneslaatikoista löytyi useampi uupunut tuote, jotka nyt pääsivät samaan vuokaan. Tiesin, että punajuuri kypsyy hitaammin kuin kukkakaali, mutta ihan sopuisasti ne yhdessä kypsyivät.
Sekoitin kasviksiin noin 4 rkl öljyä, 3 tl balsamicoa, suolaa, mustapippuria ja hiukan raastettua sitruunankuorta.  Öljyä on hyvä olla niin paljon, että sitä jää hiukan vuoan pohjalle. Kesken kypsymisen kääntelen pohjaöljyä kasvisten päälle.

Uunikasvikset on ruoka, jonka voi pilata vain unohtamalla ne uuniin.

Uunikasvisten kaveriksi lämmitin eilisiä jauhelihapihvejä. Päälle leikkasin hiukan vihanneskrassia. Kastike oli kermaviilistä sekoitettu kylmä kastike.

  
Sitten ylen kylläisenä kauppaan.

Joskus tein kauppalistan jämptisti ruokalistan mukaan, mutta nyt katselen tarjoukset ja niiden mukaan mietin tulevat syömiset. Mitään erikoista ei kärryyn joutunut ja kaikki ostokset mahtuivat kaappeihin....ja pakastimiin. Sekin on hyvä pitää mielessä.


  Pullervo varmistaa, että kassit on varmasti tyhjiä.

torstai 27. huhtikuuta 2023

Porkkanapihvit ja huhtikuun villasukat

 Suunnilleen joka päivä höyrytän kattilallisen porkkanoita ruuan lisukkeeksi. Pienimäiselle kypsennetyt kasvikset ovat erityisen tärkeitä, koska raakoja hän  ei pysty syömään ja kaikenlaisia kasvuaineita täytyy saada. Jostain luin myös, että kypsästä porkkanasta imeytyy helpommin joku tärkeä aine, kuin kypsentämättömästä porkkanasta. Uskon tuon mielelläni, jotta porkkanoita kannattaa syödä kaikella tavalla ja paljon. 

Eilen keitin ja soseutin porkkanoita tavallista isomman satsin, josta valmistin pulleita lättyjä, eli pihvejä. Osa ruokakunnasta on vakaumuksellisia kypsien porkkanoiden inhoajia. He kuitenkin jäivät tänään vähemmistöön ja saivat tyytyä pelkkään perunamuussiin.

Alla olevan ohjeen tein kaksinkertaisena, niin kaikille riitti.

                Porkkanapihvit

500 g porkkanoita

1 kananmunaa

0,5 tl mustapippuria

0,5 tl suolaa

5 rkl vehnäjauhoja

ruokaöljyä/voita paistamiseen

 Kuori porkkanat, leikkaa ne pienemmiksi paloiksi ja keitä kypsiksi suolavedessä.

 Kaada vesi pois, muussaa porkkanat ja anna jäähtyä hetki.

 Lisää kananmuna, tuorejuusto, mausteet, suola ja vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

 Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää ruokalusikallisen verran porkkanamuusia, tasoita lusikalla painelemalla pihviksi ja paista pihvit molemmin puolin kypsiksi. Taikina on aika löysää. joten pihvejä kannattaa käännellä varovasti leveällä paistinlastalla. Varo, ettei pala pohjaan.

Huhtikuussa valmistui vain neljä sukkaparia. 


Toukokuu on jo niin kesää, että pitää ymmärtää pysyä erossa puikoista. Kuitenkin siltä varalta, että  pakottava neulomatarve iskisi aloitin ohuesta langasta tekemään itselleni hanskoja. Jos ne ennen syyskylmiä valmistuisi. 

tiistai 18. huhtikuuta 2023

Härkiskastike

  Taas vaihteeksi toin kaupasta Härkkistä
Ennenkin olemme yrittäneet tehdä tästä hyvää, mutta koskaan se ole oikein onnistunut. Periaate kuitenkin on se, että kun asia on fiksu, eettinen ja ekologinen, niin heti ei saa luovuttaa. Oli kysymys sitten Itämerestä tai papujalosteesta.

Tällä ohjeella valmistui kastike, joka kelpasi kaikille. Nyt sattui varastossa olemaan vain kesäkurpitsaa (sekin kesän pakastuksia), mutta tähän sopii lisukkeeksi mikä vain kasvis.


Härkkiskastike

250 g härkkistä
1 sipuli
2 tl öljyä
kesäkurpitsa
400 g tomaattimurskaa
2 dl vettä
2 rkl tomaattisosetta
2 tl kuivattua yrttiseosta
0,50 tl suolaa ja sokeria
mustapippuria

Tee näin:
Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sitä hetki öljyssä pannulla ja lisään sekaan pieniksi pilkottu kesäkurpitsa.  Lisää myös tomaattimurska, huuhtele purkki vedellä ja lisää liemi pannulle tomaattisoseen ja mausteiden kanssa. keitä 5-10 minuuttia
Me keitimme spagettia kaveriksi

Joka vuosi kevät aurinko yllättää.
Kutimet siirtyy automaattisesti kaapinperälle ja tekisi mieli vain puuhailla ulkona. Maalla on se onni, että puuhailua riittää.
Sen varmistamiseksi, ettei turhaan jouten olla kävin hakemassa meille uuden ihanuuden.
Hän on Robbe, seitsemän viikkoa.
Pienen villakoiran ja bostonterrierin sekoitus.

torstai 9. maaliskuuta 2023

Soijabolognese

Kasvisruokapäivä ja tarjolla soijabolognesea pastan kanssa. Kastikkeen ohje löytyi Vegehaasteen sivuilta ja on todella kokeilemisen arvoinen. Hiukan jouduin säätämään kun kaikkea tarvittavaa ei kotoa löytynyt, mutta perusohje oli tämä.
Kunnolla vain tomaattia ja mausteita, niin hyvää tulee. Meidän kriittinen nuoriso ei pidä soijasta (suostu syömään jos tietävät), mutta eivät tällä kertaa sanoneet mitään.
Huomasikohan ne?  


 Bolognese

  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 dl tummaa soijarouhetta
  • 2 rkl soijakastiketta
  • purkki tomaattimurskaa
  • 2 dl vettä
  • ½ dl ketsuppia
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 rkl kuivattua oreganoa
  • 1 tl kuivattua basilikaa
  • ½ tl paprikajauhetta (tai ripaus savupaprikaa)
  • rouhittua mustapippuria
  • rypsiöljyä paistamiseen
  • (tarvittaessa lisää vettä)


Pilko sipuli ja valkosipuli. Lorauta pannulle reipas loraus rypsiöljyä ja kuumenna. Kuullota sipulit. Lisää joukkoon soijarouhe ja mausta soijakastikkeella. “Paista” soijarouhetta hetki ja lisää joukkoon tomaattimurska.

Täytä tomaattimurska purkki puolilleen vedellä ja kaada pannulle. Lisää ketsuppi, liemikuutio sekä mausteet ja anna hautua miedolla lämmöllä 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa joukkoon vettä.

Tarjoile pastan kanssa!



sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Kurpitsakeitto


Kasvissosekeitto on yleisnimi monen makuisille keitoille. Nimihän kertoo vain ruuan muodon ja mallin, ei  oikeastaan mitään muuta. Meillä sosekeitto on yleensä otollista jääkaapin siivous ruokaa, jolloin mahdolliset unohtuneet pääsevät taas loistamaan. Jos perhe kaipaa ateriaan tuhtiutta tai paikalla on sekä taviksia että kasvissyöjiä voi keiton lisukkeena tarjoilla esim. paistettuja nakkipaloja tai pieniä mausteisia lihapullia, kananmunien ja raejuuson lisäksi. Niidenkin, jotka eivät sosekeitoista niin pidä on helpompi totutella outoon makuun, kun saavat itse koota annoksensa. Ainakin lapsilla tämä toimii.
 
Tämän keiton idea ja tekemisen tarve syntyi yhdestä jääkaappiin unohtuneesta myskikurpitsasta.
Ohje muotoutui sitä mukaa mitä muuta kotoa löytyi.

Ensin laitettiin paloiteltu kurpitsa kiehumaan ja sitten etsittiin jääkaapista höystöainekset. Netissä on paljon hienoja ohjeita, mutta nyt kokeilin kokata näin.


Kiehuvan kurpitsan sekaan lisättiin bataattia ja porkkanaa sekä sipulia.
Hetken kuluttua vielä omenaa. Hapan omena sopii tähän oikein hyvin.
Keitto maustettiin valkosipulilla, inkiväärillä, mustapippurilla ja suolalla.
Soseutuksen jälkeen lorautettiin kermaa, jonka jälkeen keitto vielä kiehautettiin. 


Joskus ennenkin olen käyttänyt omenaa keitoissa, edellisen kerran bataatin kanssa, ja hyvää oli sekin. Tämä annos meni omaan suuhun.



maanantai 22. marraskuuta 2021

Porkkanasosekeitto ja puurosämpylät

Uuden viikon aloitin sämpylävaraston täydenyksellä. Aamupuuron jämät, vettä, oikeaa voita, suolaa ja siirappia sekä jauhoihin sekoitettu kuivahiiva. Ainesosien määriä en tiedä, kunhan taikina on mahdollisimman pehmeää ja kunnolla nostatettua. Yli kolmekymmentä vuotta olen samoja sämpylöitä veivannut ja varmasti suurimmat yksittäiset säästöt perheen ruokabudjettiin saanut.

Tänäänkin tuoreen leivän tuoksu sai koulusta tulijat hymyilemään.


Hyvän viikon aloitukseen kuuluu jääkaapin vihanneslaatikon inventointi ja "viimmeisten-päivien-keitto". Tänään tilanne oli hyvä ja löytyi tarvikkeet vain porkkanasosekeittoon.


 Tätä keittoa söi kaikki paikallaolijat mielellään. Paitsi Hannes, joka nosteli persiljasilpun minun lautaselle. Hansu ei rehuista pidä.

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Kasviskierteet

 Ajattelin tänä vuonna aloittaa joulun ajoissa. Tavallisesti olen joko myöhässä tai kokonaan pudonnut kelkasta, mutta nyt näette yhden joulun ihmeistä. Kaikki tulee olemaan valmista ajoissa. Ensimmäiset joululahjat odottavat paketointia ja piparitaikina pakastimessa leipojia. Voitaikinaakin hommasin, mutta siitä ei valmistunut mitään jouluista, vaan tällaisia semi rumia rullia. Pyysin syömään silmät kiinni.

Kasviskierteet

1 iso sipuli
1 paprika
2 porkkanaa
50 g ranskankermaa
200 g yrttituorejuustoa
1 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl tuoretta basilikaa
ripaus suolaa
timjamia
mustapippuria
juustoraastetta sekä täytteeseen että päälle

Hienonna sipuli sekä paprika. Raasta porkkanan ja hioenonna basilika. Sekoita kulhossa täytteen ainekset ja mausta. Kaulitse taikina reilusti jauhotetulla pöydällä 1/2 cm paksuiseksi suorakaiteen malliseksi levyksi. Levitä täyte levylle ja käri napakaksi rullaksi. Leikkaa rullasta n. 2 cm leveitä paloja. Nostele kasviskierteet paperisiin vuokiin ja ripottele pinnalle hieman juustoraastetta. Muffinipellillä paistettaessa kierteiden muoto säilyy ryhdikkäänä. Paista 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Pitsakastike

 Täällä tuoksuu vahvasti tomaatti ja valkosipuli



Pitsakastike noin 2-3 litraa

1 litra kirsikkatomaatteja (isot paloina)
2 prk (yht. 1kg) tomaattimurskaa
1 tuubi (140g) tomaattipyrettä
1/2dl oliiviöljyä
1/2dl fariinisokeria
2tl suolaa
1-2tl mustapippuria (tai mitä tahansa pippuria)
1 kokonainen valkosipuli
basilikaa
timjamia
oreganoa

Kuori valkosipulinkynnet, pilko tomaatit, riivi yrteistä lehdet ja mittaa muut aineet kattilaan. Keitä aineksia hetki kasaan, näin maut heräävät ja mahdollinen liika neste haihtuu pois. Soseuta kastike sileäksi ja anna vielä hetken pulpahdella.


Tässä olisi vielä hommia.

perjantai 1. lokakuuta 2021

Paras soijarouhe-makaronilaatikko

Meidän uusi lemppari makaronilaatikko. 

Soijarouhe-makaronilaatikko

1l vettä
2 kasvisliemikuutiota
4dl soijarouhetta
600g pastaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl voita/öljyä paistamiseen
lisäsin kasviksia: kesäkurpitsaa, papsikan ja tomaatteja
2 rkl mausteseosta/ minä laitoin 1dl tomaatti-paprikakastiketta
1,2dl maitoa
4 munaa
juustoraastetta päälle

Soijarouhe-makaronilaatikko valmistetaan näin:

  1. Kiehauta vesi ja liemikuutio. Keitä soijarouhetta liemessä noin 5 minuuttia.
  2. Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta.
  3. Hienonna sipulit. Kuumenna rasva pannulla. Paista sipuleita ja valutettua soijarouhetta hetki. Lisää sekään myös mahdolliset kasvikset saamaan mausteista makua. Mausta.
  4. Sekoita maustettu soijarouhe makaronien joukkoon, ja kumoa seos kevyesti voideltuun uunivuokaan.
  5. Sekoita maitoon munat ja kaada makaroniseoksen päälle. Ripottele makaronilaatikon pinnalle juustoraaste.
  6. Paista soijarouhe-makaronilaatikkoa 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

Parsakaalipihvit

Kotoilevia etäopiskelijoita oli lounaalla, niin täytyi vähän panostaa. Lämmitetty eilinen soijamakaroonilaatikko ei kovin suurelta panostukselta kuulosta, mutta pihvit parsakaalista oli se juttu. Koskaan ennen en ole näitä syönyt, saati tehnyt, mutta olivat todella maistuvaisia. Hiukan liian kauan annoin pihvien olla uunissa, mutta saivatpahan kunnolla paistua
Pöydässä oli pihvien lisäksi kasvishöystö porkkanasta, kesäkurpitsasta, palsternakasta ja sipulista. Lisäksi höystöjen höystö, eli paistettua halloumjuustoa.
 



Parsakaalipihvit

3–4 kokonaista parsakaalia
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • ½ dl pellavansiemeniä
  • ½ dl auringonkukansiemeniä
  • 1 dl maizena-maissitärkkelystä
  • 1 tl suolaa
  • 2 maustemitallista mustapippuria
  • voita tai mielestäsi öljyä paistamiseen

Tee näin:

  1. Huuhtele parsakaalit.
  2. Leikkaa varresta kova alaosa pois. Leikkaa parsakaalit pieniksi paloiksi.
  3. Kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi paloiksi.
  4. Kuori valkosipulinkynsi.
  5. Hienonna siemenet karkeaksi tehosekoittimessa.
  6. Laita sitten loputkin ainekset tehosekoittimeen ja sekoita taikinaksi.
  7. Anna taikinan turvota vähintään 10 minuuttia ja muotoile se sitten pihveiksi.
  8. Paista parsakaalipihvejä voissa tai öljyssä paistinpannulla, kunnes ne saavat hieman väriä.