Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamupala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamupala. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Piimäsämpylät ja viikon ruokalista

 Tänään oli melkein lomapäivä. Kuudesta "hoidettavasta" kolme pääsi isojen siskojen luo yökylään ja minulle se silloin tarkoittaa viidenkymmenen prosentin lomaa.

Loman kunniaksi heräsin jo viideltä (kärpänen herätti) ja pääsin heti lomatunnelmaan. Ennen puoltapäivää olin siivonnut eilisen illan pois keittöstä, pessyt kylpyhuoneen lattian sekä kissojen wc:n. Olin syöttänyt aamupuurot, täyttänyt mummun dosetin ja käärinyt tukisidokset jalkoihin. Olin myös ennättänyt soittaa eläinlääkärille ja saanut neuvoja ja ajanut apteekkiin hakemaan läkkeet.

Kerkesin tehdä jauhelihapihvitaikinan jääkaappiin odottamaan sopivaa paistohetkeä. Pihvit joutuvat pakastimeen odottamaan päivää, kun hukassa on virta sekä viitseliäisyys. Ennen kahtatoista ennätin vielä laittaa lounaan uuniin ja pyykkikoneessa pyöri kolmas satsi.            Se on eräänlaista lomaa, kun saa hyvällä mielellä asioita aikaiseksi, vaikka ne olisi vain ihan tavallisia arjenasioita.  

Marjapiirakka ja piimäsämpylät eivät kerinnet valmistua ennen kahtatoista.  Yleensä teen sämpylät yksinkertaisesti veteen, mutta facessa kehuttiin piimäsämpyläohjetta, jota halusin nyt kokeilla. Sämpylöistä tuli aivan pumpulisen pehmeitä. Tein alla olevan ohjeen kaksinkertaisena.

Piimäsämpylät n. 12 kpl

2½ dl piimää
½ pss kuivahiivaa
2 rkl (leipä)siirappia
½ tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
n. 5 dl vehnäjauhoja (tai tarpeen mukaan)
75 g voita sulatettuna
Kuumenna piimä reilusti kädenlämpöiseksi esim. muovikulhossa mikrossa (ei haittaa, vaikka juoksettuu vähän). Liota joukkoon siirappi, suola ja kuivahiiva, vatkaa käsin mukaan kaurahiutaleet ja osa jauhoista. Alusta joukkoon vehnäjauhoja, kunnes taikinasta muodostuu kulhon reunoista irtoava pallo. Vaivaa joukkoon myös hieman jäähtynyt sulatettu voi. Taikina saa jäädä pehmeäksi, mutta ei kuitenkaan löysäksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi leivinliinalla peitettynä vedottomassa paikassa, kuten mikrossa tai lämminvesihauteessa tiskialtaassa. Pyörittele kohonnut taikina jauhojen avulla sämpylöiksi ja jätä kohoamaan pellille leivinliinan alle noin puoleksi tunniksi. Halutessasi voit ripotella tässä vaiheessa sämpylöiden päälle juustoraastetta tai siemeniä. Paista 200-asteisessa uunissa kullanruskeiksi. Tarjoa voilla silattuna ja lämpiminä esim. keiton kanssa.

Koulujen alkuun on enää nelisen viikkoa ja sen kunniaksi otin uuden loppuloman ruokalistan käyttöön. Koitan nyt pitää itseni kurissa ja ostaa vain sen mitä listalla lukee. Aamupalalla on yleensä smoothie, puuroa, kananmuna ja leipää. Iltapalalle teen usein puuron.

Viikon ruokasuunnitelma:

Maanantai:  uuniseiti, peruna......jugurtti, mysli......pinaattikeitto, kananmuna


Kalan kaveriksi kuuluisi peruna, mutta ovat pellossa vielä niin pieniä, ettei niitä raaski syödä. Keitin kaveriksi ohrahelmiä.

Tiistai:  makaroonilaatikko......karjalanpiirakka, munavoi......kasvissosekeitto

Keskiviikko;  kasvispihvit, kananmunakastike, peruna......letut, hillo......kalakeitto

Torstai;  broileri, riisi......mansikkarahka......hernekeitto

Perjantai:  jauhelihapihvit, muussi......leipä, päälliset......riisi-tonnikalalaatikko

Lauantai:  kokolihakastike, peruna......dippivihannekset......pitsa

Sunnuntai:  igorinkanaa, riisi......herkut......pinaattiletut

Nyt pitäisi vielä keksiä kuinka saadaa lääkkeet syötettyä tälle omaa etuaan ymmärtämättömälle. 



tiistai 7. joulukuuta 2021

Mitä söimme tänään

Meillä tehdään vain helppoja ja tylsiä arkiruokia, koska sellaista se elämä on. Ruokamme ei ole itämaista, ei eksoottista, eikä edes kotimaista modernismia,  Arkirealismia.
Ruokakuntaan kuuluu minun ja puolison lisäksi Mummeli, joka ei pidä vahvoista mauista, eikä syö jos voi kieltäytyä. Downi-Hansu, joka ei pahemmin pureskele sekä Pikkuinen, joka syö vain soseutettua ruokaa. Sitten on vielä tavallisia pikkuteinejä, joille tänään käy yksi ruoka ja huomenna joku toinen.
Siinä sitä on elämäntehtävää. 

 Tänään meillä syötiin näin.
Oma aamupalani oli jugurtti mustikoiden ja ashwagandha-jauheen kanssa. (se kuulemma antaa elämään kaivattua reippautta) Hansu ja pikkuisin saivat puuroa. Puoliso kananmunaa ja kaalia. Koululaiset jotain, jos heitä sattui huvittamaan. Oman aamupalani syön vasta sitten, kun olen ensin laittanut koululaiset matkaan ja hoitanut mummun aamutoimet.

Lounaaksi tein savuporokeittoa, raejuustoa ja Mummelin keiton päälle riputtelin vielä vähän viherjauhetta. Leipää tietysti keiton kaveriksi ja jälkkäriksi kahvit.

Välipalaksi marjarahkaa ja leipää. Lapsille tuli kavereita kylään suoraan koulusta, siksi useampi kippo. Minä tietysti hörpin kahvia.
 
Jääkaappin oli jäänyt avattu pekonipaketti, joka oli pakko jotenkin saada käytettyä. Makarooni-pekonivuoka oli ohje, mutta makaroonilaatikkoa tästä tuli, joskin paljon maukkaampaa chilin,curryn ja muiden mausteiden sekä sipuleiden ja paprikoiden ansiosta. Myös kesältä jääneitä grillin tarkoitettuja maisseja laitoin tähän. Tyttönen sanoikin, että maistuu ihan kesältä.

Iltapalaksi syötän heille usein puuroa. Nyt Hansu halusi kaurapuuron mausteeksi välipalalta jäänyttä marjarahkaa, johon lisäsin kokonaisia mansikota. Syömisestä ei meinannut tulla yhtään mitään, kun yksi hellyyden kipeä kolli tunki väkisin syliin.

Näin tänään.
Huomenna olisi spaghetti-päivä,
 ja niin edelleen....

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Gluteeniton sämpyläjauhoseos


Kauppareissulla löysin uuden mielenkiintoisen tuotteen ja nyt kun gluteenittomuudelle on tarvetta ajattelin heti kokeilla. Joskus ostan kokeiluun uusia "elämän helppoutta" lupaavia tuotteita. Toisinaan ilahdun- toisinaan en. Oikeasti odotin vähän enemmän, mutta kyllä nämä syötyä tuli, varsinkaan kun gluteenittomalla lapsella ei niin kauheasti valinnanvaraa ollut.


Nopeasti ja helposti sämpylät valmistui. Pussin kyljessä oli selkeät ohjeet, eli lukutaito riitti.

Jos näitä sämpylöitä verrataan muihin gluteenittomiin sämpylöihin, niin juu, siinä vertailussa ihan hyviä olivat.

keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Pataleipä

 Muutamia kertoja olen tehnyt ihanaa pataleipää ja nyt ihmettelen, että miksi vain muutaman kerran. Jos leipää käyttää, niin tämä jos mikä on helppo, nopea ja edullinen herkku. Sisus on pehmeä, kuori ihanan rapsakka ja maku ylen miellyttävä.

Pataleipä

  • 4 dl vehnäjauhoja
  •  3dl hiivaleipäjauhoja/sämpyläjauhoja
  • 1-1,5 tlsuolaa
  • 1 tl kuivahiivaa tai herneen kokoinen pala tuorehiivaa
  • 3,5dl vettä
  • Lisäksi rypsiöljyä tai voita padan voitelemiseen

  • Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää lämpöinen (+42 astetta) vesi ja sekoita nopeasti. Taikinaa ei saa vaivata. Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi. Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän pataleipä saa makua.
  • Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Älä vaivaa sitä, mutta kääntele se palloksi. Peitä liinalla ja anna kohota vielä 30 minuuttia.
  • Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Ota kannellinen, 2–3 litran uunipata ja laita se kylmään uuniin. Kun taikina on kohonnut pöydällä 30 minuuttia, ota kuuma pata uunista ja sipaise sen pohjalle ja reunoille hiukan öljyä. Nosta taikina tulikuumaan pataan. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin 30 minuutiksi. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.
  • Ota pata uunista ja kumoa leipä. Pataleipä irtoaa padasta helposti.

  • Toisena päivänä kokeilin pataleipää puolukoilla. Tämä leipä ei jostain syystä onnistunut
  • tai sitten ei vain muuten ollut meidän mieleen. Pataleivän puolukkaversio ei päässyt meillä jatkoon, muuta jos vaihtaisi puolukat kuivattuun karpaloon.... 

maanantai 4. tammikuuta 2021

Maailman helpoimmat aamusämpylät

Aamusämpylät on yksi niistä aikomuksista, joita olen suunnitellut tekeväni heti huomenna. Melkein aikomuksiksiksi jäivätkin. Ohje on helppo ja nopea, mutta makua voisi vähän jalostaa. Oma mokani oli, että paistoin sämpylät kiertoilmalla ja sämpylöistä tuli ehkä siksi kuivahkoja.

Nyt näin, mutta ensi kerralla paremmin. Ja toki nämäkkin olivat ihan syötäviä.

Aamiaisen jääkaappisämpylät 

(noin 8 kpl)

8 dl sämpyläjauhoja

1 tl kuivahiivaa

2 tl sokeria

1/2 tl suolaa

5 dl vettä

2 rkl öljyä

Mittaa kaikki kuivat aineet kulhoon ja sekoita ne keskenään. Kuumenna neste 41-42 asteiseksi ja lisää veden joukkoon öljy. Lisää nesteet kuivien aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Nosta taikina liinalla peitettynä jääkaappiin odottelemaan aamua. 

Nosta aamulla kahdella lusikalla – tai esimerkiksi keksi- tai jäätelökauhalla – taikina uunipellille leivinpaperin päälle kahdeksaksi sämpyläksi. 

Paista sämpylät 225 asteessa noin 25 minuutin ajan.

Vinkki! Voit öljytä lusikat ja kauhan ennen taikinan nostamista leivinpaparin päälle. Näin taikina ei tartu niihin kiinni.