Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaalit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Paahdettu pähkinäinen kukkakaalikeitto

Erillaisia kasvissosekeittoja olen nyt tehnyt useamman kerran viikossa. Koululaisten lempiruokaa ne eivät ole, niinpä syömme niitä pienemmällä porukalla vain lounailla. Hansulle kelpaa keiton kaveriksi vain keitetty kananmuna tai raejuusto. Samoilla lisukkeilla keiton saa paksummaksi, syötettäväksi soseruuaksi Pienimmälle.
Tämäkin versio kukkakaalikeitosta oli oikein hyvää. Ohjeen otin Yhteishyvän-sivuilta. 


Kukkakaalikeitto

1dl cashewpähkinöitä
2dl vettä liotukseen
600g kukkakaalia
1,5 rkl rypsiöljyä
1tl kurkumaa
ripaus suolaa
1 spuli
3 valkosipulikynttä
7dl vettä
1 kasvisliemokuutio
1-2tl valkoviinietikkaa


Laita pähkinät kulhoon. Kiehauta 2 dl vettä ja kaada se pähkinöiden päälle. Peitä kannella ja jätä likoamaan.

Huuhtele kukkakaali. Leikkaa nuput irti, puolita isoimmat ja pilko varsi. Laita palat leivinpaperille pellille. Sekoita joukkoon 1 rkl öljyä, kurkuma ja suola.

Halkaise sipuli ja leikkaa päädyt pois, jätä kuori paikalleen. Sivele leikkuupintaan öljyä ja laita sipuli pellille leikkuupinta alaspäin. Laita valkosipulit kuorineen foliopalan päälle ja valuta niille tilkka öljyä. Sulje folio nyytiksi ja laita pellille. Paahda kasviksia 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes kukkakaali saa paahteista väriä

Soseuta rakuunaöljyn ainekset tasaiseksi sauvasekoittimella.

Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa. Lisää liemikuutio ja kukkakaalit, säästä nuppuja koristeeksi. Kuori sipulit ja lisää keittoon. Lisää valutetut pähkinät ja etikka. Soseuta sileäksi sauvasekoittimella. Koristele annokset rakuunaöljyllä ja kukkakaalinnupuilla.

lauantai 13. kesäkuuta 2020

Broileri-kasvislaatikkoa ja Coleslaw


 Coleslaw
1keskikokoinen kaali
2 porkkanaa
1,5 dl majoneessia
1dl ranskankermaa
2tl omenaviinietikkaa
1rkl Dijon-sinappia
1tl sokeria
1/4tl suolaa
Tätä perusohjetta hiukan muuttelin, vaihdoin omenaetikan valkoviinietikkaan ja ranskankerman smetanaan. Ei tietenkään ollut varastossa juuri sitä mitä ohjeessa oli, mutta hyvää tuli näinkin.



Broileri-kasvislaatikkoon tuli kypsien broilerisuikaleiden lisäksi porkkanaa, bataattia, punajuurta ja sipulia. Jos harrastaa pilkkomismeditaatiota, niin tästä sitä saa.Laiha munamaito ja päälle juustoraaste. Jos vihannekset hommaa valmiiksi pilkottuna, niin tekemiseen ei mene juuri ollenkaan aikaa. Ainakin puolen taloa ennättää siivota sillä aikaa kun ruoka uunissa itsekseen valmistuu.  


Mummun annoksessa laatikkoa, coleslawia ja vihreää salaattia.




sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Rakkaudesta kukkakaaliin



Kukkakaali on yksi lempikasveistani. Kotipuutarhurille se ei ole kaikkein helpoin viljeltävä, mutta onnistuu jos säät suosii ja tarhuri tahtoo. Kokeilin joskus, kauheasti työtä muutaman kaalin takia.



Surkeasta viljelykokemuksesta viisastuneena (laiskistuneena) ostan syksyllä isomman satsin kerrallaan ja pakastan talvikäyttöön.
Ilman höyryttelyjä tai muita mutkia vain raastan kaalit ja pussitan.


Lisään kukkakaalia kaikkeen mahdolliseen, mutta eniten menee ihan suoraan raakarouskutteluna. Puheterapeutin mukaan rouskuttelu ennen varsinaista ateriaa on hyväksi suun motoriikalle ja uusille hampaille. Se myös auttaa lapsia odottamaan pöytään pääsyä ja on askel kohti ruokarauhaa.





Uutena herkkuna kukkakaalista valmistui ameriikkalaisten rakastamaa Mac & Cheese


11(600 g) kukkakaali
25 dlfusillipastaa
3250 gcheddar-ruokasulatejuustoa (Koskenlaskija)
4150 gjuustoraastetta
51 tlsuolaa
6ripausrouhittua mustapippuria

Ohjeet


Paloittele kukkakaali pienemmiksi kukinnoiksi. Keitä pastaa suolalla maustetussa vedessä 4 minuuttia.
Lisää kukkakaalin kukinnot ja jatka keittämistä vielä 5 minuuttia. 
Valuta vesi pois.

Sekoita joukkoon sulatejuusto, juustoraaste ja mausteet. Kaada seos uunivuokaan.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskeniherkkua.
  • Lapsoset, jotka harvoin pitävät kypsennetystä kukkakaalista söivät innolla uutta makarooniherkkua.
    Kaverina tarjoiltiin possunfilettä, joka oli uunissa muhitettu kypsäksi juuresten kanssa.