Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. helmikuuta 2021

Porkkanalla vahvistettu bolognase ja spahgetti

Lapset saivat toivoa tämän päivän ruuan eikä vastausta ollut vaikea arvata. Se on joko purkkihernekeitto tai spaghettia ja jauhelihakastiketta. Tykkään kovasti lasten hernekeitto- ja nimen omaan purkkihedari mieltymyksestä. Historian helpoin tapa olla lapsille mieliksi.

Usein ennen ruokailua tarjoilen "alkupalan". Se tarkoittaa valmiiksi kuorittuja porkkanoita tai muita pureskeltavia vihanneksia. Varsinkin silloin kun lapset olivat pienempiä valmistuvan ruuan tuksusta he huomasivat olevansa kuolettavan nälkäisisä ja silloin käteen tarjottu porkkana tai lantunpala säästi meidät kaikki turhalta nälkäkiukulta. Myös puheterapeutti suoitteli tätä tapaa suun motoriikan harjoitteluun. 


Tänään tein toiveiden mukaan ihan tavallisen tomaattisen bologneskastiken, johon lisäsin toiveiden vastaisesti porkkanaa. Tuli ruokaan vähän väriä ja samalla nirsoimmat henkilöt joutuivat kasvotuksin kypsennettyjen vihannesten kanssa. 
   
Nälkäisen lapsen annos.

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Arjen tohinaa ja chinen kaali-broileripata


Aikomukseni oli useamman kerran viikossa merkitä muistiin erään emännöitsijän elämänvaiheita, mutta niin vaan arki vie mennessään ja hyvät aikeet unohtuvat. Blogin luonnoksissa lojuu toista sataa alkavaa ajatusta, jotka vielä eräänä päivänä julkaisen.
Nyt tavallinen, tai vähän epätavallisempi pyöritys vaatii keskittymistä, mutta kunhan tästä rauhoitutaan, niin palaan innolla paistosteni pariin.

Näiden pyöriäisten hoitaminen on yksi parhaista arkipyörityksistä.

On meillä silti keritty syödä.
Tänään valmistin pitkästä aikaa aikaa vähän tulisempaa kaalipataa.
Varhaiskaalin aikaan syömme joka päivä kaalia joko raakana tai kypsennettynä, usein kumpanakin.


 Kaalin kaveriksi valitsin broilerin ja chilisen grillijuuston sekä paprikaa, sipulia ja palan palsternakkaa. Mausteena sitruunaista pestoa, suolaa ja mustapippuria.
Broilerin paistileikkeet maustoin ja kypsensin pannulla, jonka jälkeen leikkelin ne sopiviksi haarukkapaloiksi. Grillijuustopalojen paistaminen kuumalla pannulla antaa niille mukavan pinnan.
Sipulit kuullotin, mutta muut kasvikset vain lisäsin pataan broilerin ja juuston päälle.
Loraus vettä sekä mausteet ja lisäkeriisin kypymisen ajaksi kannen alle hautumaan.


Siitä sitten ääntä kohti.