Näytetään tekstit, joissa on tunniste sämpylät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sämpylät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Piimäsämpylät ja viikon ruokalista

 Tänään oli melkein lomapäivä. Kuudesta "hoidettavasta" kolme pääsi isojen siskojen luo yökylään ja minulle se silloin tarkoittaa viidenkymmenen prosentin lomaa.

Loman kunniaksi heräsin jo viideltä (kärpänen herätti) ja pääsin heti lomatunnelmaan. Ennen puoltapäivää olin siivonnut eilisen illan pois keittöstä, pessyt kylpyhuoneen lattian sekä kissojen wc:n. Olin syöttänyt aamupuurot, täyttänyt mummun dosetin ja käärinyt tukisidokset jalkoihin. Olin myös ennättänyt soittaa eläinlääkärille ja saanut neuvoja ja ajanut apteekkiin hakemaan läkkeet.

Kerkesin tehdä jauhelihapihvitaikinan jääkaappiin odottamaan sopivaa paistohetkeä. Pihvit joutuvat pakastimeen odottamaan päivää, kun hukassa on virta sekä viitseliäisyys. Ennen kahtatoista ennätin vielä laittaa lounaan uuniin ja pyykkikoneessa pyöri kolmas satsi.            Se on eräänlaista lomaa, kun saa hyvällä mielellä asioita aikaiseksi, vaikka ne olisi vain ihan tavallisia arjenasioita.  

Marjapiirakka ja piimäsämpylät eivät kerinnet valmistua ennen kahtatoista.  Yleensä teen sämpylät yksinkertaisesti veteen, mutta facessa kehuttiin piimäsämpyläohjetta, jota halusin nyt kokeilla. Sämpylöistä tuli aivan pumpulisen pehmeitä. Tein alla olevan ohjeen kaksinkertaisena.

Piimäsämpylät n. 12 kpl

2½ dl piimää
½ pss kuivahiivaa
2 rkl (leipä)siirappia
½ tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
n. 5 dl vehnäjauhoja (tai tarpeen mukaan)
75 g voita sulatettuna
Kuumenna piimä reilusti kädenlämpöiseksi esim. muovikulhossa mikrossa (ei haittaa, vaikka juoksettuu vähän). Liota joukkoon siirappi, suola ja kuivahiiva, vatkaa käsin mukaan kaurahiutaleet ja osa jauhoista. Alusta joukkoon vehnäjauhoja, kunnes taikinasta muodostuu kulhon reunoista irtoava pallo. Vaivaa joukkoon myös hieman jäähtynyt sulatettu voi. Taikina saa jäädä pehmeäksi, mutta ei kuitenkaan löysäksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi leivinliinalla peitettynä vedottomassa paikassa, kuten mikrossa tai lämminvesihauteessa tiskialtaassa. Pyörittele kohonnut taikina jauhojen avulla sämpylöiksi ja jätä kohoamaan pellille leivinliinan alle noin puoleksi tunniksi. Halutessasi voit ripotella tässä vaiheessa sämpylöiden päälle juustoraastetta tai siemeniä. Paista 200-asteisessa uunissa kullanruskeiksi. Tarjoa voilla silattuna ja lämpiminä esim. keiton kanssa.

Koulujen alkuun on enää nelisen viikkoa ja sen kunniaksi otin uuden loppuloman ruokalistan käyttöön. Koitan nyt pitää itseni kurissa ja ostaa vain sen mitä listalla lukee. Aamupalalla on yleensä smoothie, puuroa, kananmuna ja leipää. Iltapalalle teen usein puuron.

Viikon ruokasuunnitelma:

Maanantai:  uuniseiti, peruna......jugurtti, mysli......pinaattikeitto, kananmuna


Kalan kaveriksi kuuluisi peruna, mutta ovat pellossa vielä niin pieniä, ettei niitä raaski syödä. Keitin kaveriksi ohrahelmiä.

Tiistai:  makaroonilaatikko......karjalanpiirakka, munavoi......kasvissosekeitto

Keskiviikko;  kasvispihvit, kananmunakastike, peruna......letut, hillo......kalakeitto

Torstai;  broileri, riisi......mansikkarahka......hernekeitto

Perjantai:  jauhelihapihvit, muussi......leipä, päälliset......riisi-tonnikalalaatikko

Lauantai:  kokolihakastike, peruna......dippivihannekset......pitsa

Sunnuntai:  igorinkanaa, riisi......herkut......pinaattiletut

Nyt pitäisi vielä keksiä kuinka saadaa lääkkeet syötettyä tälle omaa etuaan ymmärtämättömälle. 



maanantai 22. marraskuuta 2021

Porkkanasosekeitto ja puurosämpylät

Uuden viikon aloitin sämpylävaraston täydenyksellä. Aamupuuron jämät, vettä, oikeaa voita, suolaa ja siirappia sekä jauhoihin sekoitettu kuivahiiva. Ainesosien määriä en tiedä, kunhan taikina on mahdollisimman pehmeää ja kunnolla nostatettua. Yli kolmekymmentä vuotta olen samoja sämpylöitä veivannut ja varmasti suurimmat yksittäiset säästöt perheen ruokabudjettiin saanut.

Tänäänkin tuoreen leivän tuoksu sai koulusta tulijat hymyilemään.


Hyvän viikon aloitukseen kuuluu jääkaapin vihanneslaatikon inventointi ja "viimmeisten-päivien-keitto". Tänään tilanne oli hyvä ja löytyi tarvikkeet vain porkkanasosekeittoon.


 Tätä keittoa söi kaikki paikallaolijat mielellään. Paitsi Hannes, joka nosteli persiljasilpun minun lautaselle. Hansu ei rehuista pidä.

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Gluteeniton sämpyläjauhoseos


Kauppareissulla löysin uuden mielenkiintoisen tuotteen ja nyt kun gluteenittomuudelle on tarvetta ajattelin heti kokeilla. Joskus ostan kokeiluun uusia "elämän helppoutta" lupaavia tuotteita. Toisinaan ilahdun- toisinaan en. Oikeasti odotin vähän enemmän, mutta kyllä nämä syötyä tuli, varsinkaan kun gluteenittomalla lapsella ei niin kauheasti valinnanvaraa ollut.


Nopeasti ja helposti sämpylät valmistui. Pussin kyljessä oli selkeät ohjeet, eli lukutaito riitti.

Jos näitä sämpylöitä verrataan muihin gluteenittomiin sämpylöihin, niin juu, siinä vertailussa ihan hyviä olivat.

maanantai 4. tammikuuta 2021

Maailman helpoimmat aamusämpylät

Aamusämpylät on yksi niistä aikomuksista, joita olen suunnitellut tekeväni heti huomenna. Melkein aikomuksiksiksi jäivätkin. Ohje on helppo ja nopea, mutta makua voisi vähän jalostaa. Oma mokani oli, että paistoin sämpylät kiertoilmalla ja sämpylöistä tuli ehkä siksi kuivahkoja.

Nyt näin, mutta ensi kerralla paremmin. Ja toki nämäkkin olivat ihan syötäviä.

Aamiaisen jääkaappisämpylät 

(noin 8 kpl)

8 dl sämpyläjauhoja

1 tl kuivahiivaa

2 tl sokeria

1/2 tl suolaa

5 dl vettä

2 rkl öljyä

Mittaa kaikki kuivat aineet kulhoon ja sekoita ne keskenään. Kuumenna neste 41-42 asteiseksi ja lisää veden joukkoon öljy. Lisää nesteet kuivien aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Nosta taikina liinalla peitettynä jääkaappiin odottelemaan aamua. 

Nosta aamulla kahdella lusikalla – tai esimerkiksi keksi- tai jäätelökauhalla – taikina uunipellille leivinpaperin päälle kahdeksaksi sämpyläksi. 

Paista sämpylät 225 asteessa noin 25 minuutin ajan.

Vinkki! Voit öljytä lusikat ja kauhan ennen taikinan nostamista leivinpaparin päälle. Näin taikina ei tartu niihin kiinni.