keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Bataattiranskikset ja kasvihuoneen taimet

Bataatti on meillä aika harvinaista herkkua. Minun suussa bataatti maistuu yhtä aikaa porkkanalta ja perunalta, eli hyvin arkipäiväiseltä. Joskus sitä kuitenkin ostan ja yritän ymmärtää.
Nämä ranskikset oli ihan kelpo ruokaa. Lapset tykkäsivät, kun liian aikaisin loppuivat, vaikka kaksinkertaistin ohjeen.


Bataattiranskalaiset

2 bataattia
2 rkl maizenaa tai ohrakasta
1-2-tl sormisuolaa
mustapippuria
0,5 savupaprikajauhetta
öljyä ja voita paistamiseen

Kuori bataatit ja leikkaa ne pitkiksi, reilun sentin pituisiksi suikaleiksi kuten ranskanperunat.
Pane bataattiranskalaiset kulhoon, lisää tärkkelys ja mausteet. Kääntele öljy joukkoon.
levitä bataatit väljästi leivinpaperin päälle uunipellille. Kypsennä tarvittaessa kahdessa erässä, jotta ne säilyttävät rapeutensa. paista ranskiksia 335-asteessa noin 15 minuuttia. Käännä ne lastalla ja paista vielä 10 minuuttia

  • Varma kevään merkki on kun kuistilla alkaa tuoksua tomaatintaimille. 
    Nämä odottavat tässä yöpakkasten loppumista, jonka jälkeen pääsevät kasvihuoneeseen. Siinä on erilaisia tomaatteja, paprikoita, chilejä, muutama munakoiso ja kuusi kurkkua. Uusi viinirypäleen taimi ja pensasmustikka. Hyvä alku, mutta vielä vähän jotain uupuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti