perjantai 10. toukokuuta 2024

Ruisruudut

Helppo ja nopea "ruisleipä", vaikka enemmän tässä on vehnää kuin ruista.
Rukiin maku tulee mukavasti esiin ja vehnä on helppo leipoa, tai siis taputella.
Tätä ei kannata tehdä varastoon, vaan vain sen mitä heti kohta syödään ja seuraavaksi kerraksi taas uusi satsi.  


Ruisruutu

5 dl Vettä
2 tl Suolaa
2 rkl Sokeria
½ dl Öljyä
1 pss kuivahiivaa
4 dl ruisjauhoja
5 dl vehnäjauhoja
 
Lämmitä vesi 42 asteiseksi. Lisää suola, sokeri ja öljy.

Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lisää jauhot taikinanesteeseen ja sekoita tasaiseksi. Kumoa taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele taikinan pinnalle reilusti ruisjauhoja ja taputtele n. 1 cm;n paksuiseksi levyksi. Leikkaa levy taikina pyörällä neliöiksi.

Anna kohota liinalla peitettynä 30–40 min. Paista 225 asteessa n. 20 min.


keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Lempeä tomaattikeitto


Etsiskelin blogeista uutta piirakkaohjetta, mutta löysinkin "Lempeän Tomaattikeiton"-ohjeen.
Ohje on neljälle. Tein kaksinkertaisena ja sen mitä ei lounaaksi syöty jalostin jauhelihakastikkeeksi iltaruualle. Kastikkeeseen lisäsin leipomuksista ylijääneen sulatejuustokikkareen ja lihaliemijauhetta. Kannattaa maistaa ja sen mukaan säveltää.
Tätä teen varmasti vielä monta kertaa.

Lempeä Tomaattikeitto

3-4 tomaattia (mitä kypsempi, sen parempi)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1-2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
1 tlk (n. 400g) tomaattimurskaa
n. 2dl vettä
½-1 tl suolaa
mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
2 dl ruokakermaa
1-2 rkl hunajaa
Lisäksi:
raejuustoa

  Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuutioi tomaatit. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää joukkoon sipulit, valkosipulit sekä tomaattikuutiot. Kuumenna ja anna kasvisten kypsyä hiljalleen noin 15 minuuttia välillä sekoitellen. 
  Lisää tomaattimurska. Huuhtele tölkki parilla desillä vettä ja kaada vesi kattilaan. Lisää mausteet sekä yrtit. Kuumenna keitto kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen vielä noin 15 minuuttia. Jos haluat, voit soseuttaa keiton. Itse tykkäsin, tässä oli vähän sattumia. 

  Lisää kerma ja maun mukaan hunajaa. Kuumenna. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Tarjoile raejuuston kera. 


lauantai 4. toukokuuta 2024

Uunilohta kasvissosekastikkeessa ja isot ruokaostokset

Tänään oli kauppapäivä ja sitä ennen on syytä siivota jääkaappi. Samalla kun poikkesin sairaalassa mummua katsomassa hain Cittarista ruokatilauksen, jonka on tarkoitus riittää noin pariksi viikoksi. Maitoa ja salaattitarpeita täydennetään, mutta se on nopeaa ja helppoa. 

Jääkaappien siivousta seuraa aina kattilallinen kasvissosekeittoa. Keittoa riitti lounaaksi sekä yksi satsi pakastimeen ja toinen kastikepohjaksi illan uunilohelle.
Kasvissosekeiton sekaan sulatin puolipakettia Koskenlaskijaa ja tomaattimurskaa. Maustoin sitruunapippurilla, kalamausteella ja ripauksella currya.
Suolaa kannattaa lisätä vasta maistamisen jälkeen.
Lohen maustoin herbamarella, mustapippurilla ja tillillä. Tomaattia ja kuullotettua sipulia laitoin vielä kaunistukseksi kalan päälle. 


Kasvissosekeitto on yksi niistä yleisaineista, jota voi jalostaa ja tuunata ihan määrättömästi.


Tilaus oli tavallinen jokaisella jotain satsi.
Hansu haluaa Puikulaa, Pikkuisin Saarioisten puuroja, tyttöselle pähkinävoita, poikaselle mysliä ja niin edelleen.

Suikalepata

Vihdoin aurinko lämmittää ja enempi tekee mieli ulos kuin hellan ääreen. Mummu on taas sairaalassa, niin sekin antaa vapautta harrastaa pihatöitä ja kasvihuonetta.   
Aurinkopäivän ruuaksi tein possun suikalelihasta, porkkanasta, paprikoista, sipuleista sekä kuivatuista aprikooseista hauduttamalla valmistettua pataa. Aprikoosi sopi oikein hyvin lihapadan sekaan.

 Possupataan etsin suurin piirtein ohjeen "Mimmin keittiössä"-blogista.
Ohje oli hyvä ja minä se suurin piirtein.
Mausteta voi käyttää runsaammin, kunhan ensin maistaa ja asiaintilan toteaa.


Aprikoosinen possupata

n.700 g possun suikalelihaa
1-2 isoa keltasipulia
keltainen ja punainen paprika
porkkanaa
kuivattuja aprikooseja
tomaattipyrettä tai paseerattua tomaattia
2 rkl vehnäjauhoja
vettä kunnes ainekset peittyvät
1 lihaliemikuutio tai fondia
1 tl suolaa aluksi
mustapippuria
n. 1 tl paprikajauhetta
n. 1 tl soijakastiketta
valkosipulia oman maun mukaan
3 laakerinlehteä
päälle persiljaa


Sillä aikaa kun pata hiljalleen kypsyi teimme Hansun kanssa hiukan nurmikkotöitä. Kottikärryjä Hansu kyllä lykkää, mutta itse päättää milloin ja minne.



On jo viides päivä tätä kuuta enkä ole vielä laittanut kuvaa Huhtikuun villasukista.
Puoliso vähän murahteli kun istuin pihakeinuun kahvikupin ja sukkaneulomuksen kanssa.
Yritti kommunikoida, mutta en ollut ymmärtävinäni.


tiistai 30. huhtikuuta 2024

Piirakoita ja muita

Tänään olisi kuulunut tehdä munkkeja.
Mummulla on kuitenkin ollut huonompi päivä ja silloin ei tietenkään tehdä munkkeja. Tehdään vain sellaista, jonka keskeyttäminen ei vaaranna ketään, eikä aiheuta muita suuria murheita.
Munkkienkin aika tulee, joskus. 

Leivoin kuitenkin jotain nopeaa, vaikka ei näillä vapputunnelmaan pääse.
"Maisemakahvilan"-reseptillä tein omenapiirakan sekä puuron lopusta sämpylöitä.

Maisemakahvilan piirakka

Pohja:
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 t leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g sulatettua voita

Isompaan muruseokseen
2 dl piimää
1 kananmuna
pinnalle:
1 l omenan paloja
500g rahkaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

Minä laitoin tähän:
pohjan päälle helposti levittyvää omena-porkkanahilloa
omenan paloja
Päälle seos jossa rahkaa, kinuskikreemi, 1/2 prk vaniljatuorejuustoa ja vaniljasokeria
Maista, että tulee hyvää

Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon.
Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipannulle.
Ripottele pohjataikinan päälle noin litra omenapaloja, raparperia, marjoja tai hedelmiä.
Sekoita rahka, sokeri, munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle.
Paista piirakkaa 175-asteessa uunissa noin 45 minuuttia

Tein myös kaksi tavallista piirakkaa.
Silloin kun on nopeasti saatava pakastimen täytettä, niin turvaudun aina varmaan "Mamman marjapiirakkaan. Sitäkin on helppo muunnella sen mukaa mikä miellyttää tai mitä kaapista löytyy.

Pieni puolenlitran pullataikina on aina tarpeellinen. Leivoin omena-porkkanahillolla ja vanilja-rahkakreemillä täytettyjä pullasia. Vähän niistä tuli rumia, mutta maku oli ihan kelvollinen. Hillo kun on omatekemää, niin se käyttäytyi uunissa huonosti ja kuohui.


Tänään oli ensimmäinen oikea kevätpäivä.
Oli lämmintä, linnut lauloi ja aurinko paistoi

  

lauantai 27. huhtikuuta 2024

Kinkku-kasvispiirakka

Iltaruokapalaksi suolaista piirakkaa.

Kinkku-kasvispiirakka

220 g voita tai Oivariinia

4 dl hiivaleipäjauhoja

4 dl vehnäjauhoja (drum)

1 tl leivinjauhetta

2 dl ruokakermaa (tai vettä)

Täyte:

1 pss kasvissuikaleita

1 kpl pienehkö sipuli

1 kpl punainen paprika

6 kpl pienehköjä tomaatteja

220 kinkkusuikaleita

200 juustoraastetta (edam)

1 prk kolmen juuston kermaa

1 kpl kananmuna

1 dl maitoa

ripaus suolaa ja mustapippuria

Sekoita huoneenlämpöinen tai sulatettu rasva jauhoihin, joihin leivinjauhe on jo sekoitettu. Lisää kerma tai vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina uunipellin kokoiselle leivnpaperille. Nosta paperi taikinoineen pellille. Esipaista 200 asteessa noin 15 min, että pohjasta tulee rapea eikä se ime nestettä täytteestä.

Tee täyte. Kuullota kasvisuikaleita ja sipulia paistinpannulla ja mausta ne samalla miedosti suolalla ja mustapippurilla. Huom., kolmen juuston kermassa on suolaa. Lisää paprika ja tomaatti suikaleina ja paloina. Samoin kinkkusuikaleet. Levitä täyte piirakkapohjan päälle. Sekoita kolmen juuston kerma, maito ja kananmuna sekä juustoraaste ja levitä tasaisesti täytteen päälle. Paista 225 asteessa 25 - 30 min, kunnes pinta on kauniin ruskea.

 

Luultavasti mummeli kaipasi sairaalassa enemmän kissojaan kuin meitä ihmisiä. Nyt ainakin näyttävät tyytyväisiltä. Mummun ensimmäinen viikko kotona ja ihan hyvin meni.

torstai 25. huhtikuuta 2024

Ihana lasagne ja Reko-myynnistä lihaa

 Meidän pienessä kylässä on pieni Reko myynti kerran kuukaudessa. Kananmunia, perunaa, naudanlihaa ja joskus joitain muuta pientä. Aikaisemmin myös Viljelijä tarjosi sinne tuotteita, mutta olemme vain asiakkaina. Kuukausittain ostamme sieltä lihat, kananmunat ja sitä satunnaista pientä.

Tänään oli lihapäivä ja lasagnepäivä.


Lasagne 

800 g naudan jauhelihaa

1 kokonainen valkosipuli pilkottuna

1 sipuli

2 prk Mutti tomaattimurskaa

1 paprika pieneksi pilkottuna

Valkokastike:

1,2 l maitoa

2dl huoneenlämpöistä voita

2 dl vehnäjauhoja

ripaus jauhettua muskottipähkinää

4 dl juustoraastetta

2 tl merisuolaa

mustapippuria runsaasti

Lasagne levyjä kerroksiin ja pinnalle:

2 dl juustoraastetta

nippu pilkottua basilikaa

Valmista jauhelihakastike. Kuullota ensin sipulit ja jauheliha suuressa kasarissa. Kaada mukaan paprikat ja tomaattimurska, mausta mustapippurilla, basilikalla ja hienolla merisuolalla.

 Anna hautua sen aikaa kun teet valkokastiketta. Kaada eri kattilaan maito ja kuumenna hieman. Tee valkokastikkeen suuruste pikkukipossa. Sekoita pehmeä voi ja jauhot täysin sekaisin. Laita seos maitoon ja sekoita suurus vispilällä kiehahtaneen maidon sekaan. Lisää juustoraaste ja muut valkokastikkeen mausteet. Hämmennä kokoajan sekoittaen, ettei valkokastike tai juusto pala pohjaan. 

Lado vuokaan ensin jauhelihakastiketta, sitten valkokastiketta ja laita lasagne levyt kerroksen päälle niin että koko vuoka peittyy. Lado taas jauhelihakastiketta, valkokastiketta ja pastalevyjä jne. Kunnes viimeisenä kerroksena jää lasagne-levykerros jonka päälle tulee valkokastiketta.

Ripottele pinnalle basilikaa ja juustoraastetta. Paista lasagnea 180 asteessa n. 45 minuuttia.

"Laitumelta lautaselle" lukee pakkauksessa.
Siinä on meille lihaa ehkä pariksi kuukaudeksi. Lihat on pakastettu ja pakattu vakuumiin, suurin osa puolen kilon pakkauksiin. 
Jauhelihoja on kahta eri rasvaisuutta. Rasvaisempi liha kulkee hampurilaispihvien nimellä, johon se on ihan parasta. Minä käytän rasvaisempaa myös silloin kun jatkan lihaa soija-tai hernerouheella. Laihempi liha on 10%.
Tällä kertaa hiukan tuhlasin ja tilasin myös paistilihoja ja muutaman paketin savupaistisiivuja, joista en vielä mitään ymmärrä.


Elintarviketurvallisuusviraston valtuuttama nenä on tarkastanut tilatut tuotteet. 

tiistai 23. huhtikuuta 2024

Kasvisgratiini ja jauhelihapihvit


Mitä tänään syötäisiin?
Uuden arjen toinen päivä ja vielä menee ihan hyvin. Yhdeksänkymppinen äitini palasi kotiin sadan päivän sairaalareissulta huonosti liikkuvana ja vaikeasti dementoituneena. Hän asuu nyt toistaiseksi meidän kanssa ja äidin oma mökki on tyhjillään. 

Jotta muutoksesta tulisi arkea on rutiinit tärkeitä, koska silloin jää ajatuksia ja voimia muille uusille asioille. Omat selviämisrutiinini aloitin tekemällä kunnollisen ruokalistan ja kellottamalla ruoka-ajat suunnilleen sairaalan aikojen mukaan.
Huomisesta lähtien en mieti "mitä sitä tekisi", vaan luotan ruokalistaan ja elän sen mukaan.
 
Kasvisgratiinit on meidän mieliruokaa ja jauhelihapihvit siihen viereen on jo herkkua. Pihvejä tuli niin paljon, että iltaruokakin on perunamuussia vaille valmis.  


Kasvisgratiini

 sipulia
 punasipulia
valkosipulia
kesäkurpitsaa
porkkanaa
 parsakaalia
 kukkakaalia
suolaa
Puoli pakettia vahvaa koskenlaskijaa
2,5 dl juustokermaa
juustoraastetta

Kuori ja pilko porkkanat
Keitä kattilassa kukka-ja parsakaaleja sekä porkkanoita 15 minuuttia
Pilko sipulit ja kesäkurpitsa
Voitele iso uunivuoka oliiviöljyllä.
Kaada kaikki kasvikset vuokaan ja sekoita.
Mausta suolalla ja valkosipulia
Leikkaa Koskenlaskija pieniksi paloiksi ja painele juustopalat kasvisten sekaan.
Kaada kasvisten päälle juustokerma. Ripottele viimeksi päälle juustoraastetta ja paista uunissa 200 asteessa 45 minuuttia.


Helpot ja maukkaat feta-jauhelihapihvit (munattomat)

400 g luomunaudan jauhelihaa
100 g luomufetajuustoa murennettuna
2 tl kuivattua luomuoreganoa
2 valkosipulinkynttä murskattuina
4 rkl luomua kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia

 Laita kaikki ainekset isoon kulhoon ja vaivaa puhtain käsin tasaiseksi massaksi parin minuutin ajan. Muotoile massasta pihvejä ja laita ne öljytylle lautaselle tai leivinpaperin päälle. Paista pihvit kypsiksi pannulla tai grillissä.

Ettei elämästä tulisi liian tylsää saimme taas pienoisia pentuja. Kolme somaa syntyi muutama viikkoa sitten. Tämä emo laittaa tassun aina pentunsa päälle, jos joku liian kauan katselee.


perjantai 19. huhtikuuta 2024

Kurkkusalaatti

Tänään herättiin lumiseen aamun. Tulevan kesän toivossa laitan muistiin tämän helpon ja ihanan kurkkusäilykkeen. Ohje on ihan perus pikkelöintiliemi, jota käytetään monessa ja jota on helppo maustaa sen mukaan mitä purkkiin on kulloinkin menossa. Pikkelöimällä on helppo jatkojalostaa kaikenlaisia kasviksia. 

 Ihanaa kun jostain ikkunasta näkyy kesä
Kurkkusalaatti
5 kg kurkkuja
2,5 kg sipulia
5 dl tillisilppua
Liemi:
1 l etikkaa
5 dl vettä
20 dl sokeria
5 rkl suolaa

Raasta kurkut ja sipuli, lisää tillisilppu.
Kiehauta liemi ja kaada raasteen päälle, sekoita.
Säilytä kylmässä.


Toivottavasti tuleva kesä on suosiollinen ja saadaan paljon kaikkea hyvää, myös kattila kaupalla kurkkuja. 



Roppe, joka ei ole muumilaaksossa asuva piisamirotta vaan koira, kävi toteamassa säätyypin vaihtuneen.

torstai 18. huhtikuuta 2024

Kikhernekeitto ja mummin kuulumiset


Tällaista uutta keittoa nautiskelimme puolison kanssa tänään. Ihan ensimmäistä kertaa tein. "Muutteesta mukavaakin", sanoisi tämän kylän vanhat. 


Kikhernekeitto

1 prk (285/kikherneitä 170g)
500 g porkkanaa
1 sipuli
3 valkosipulia
ripsaus juustokuminaa
toinen ripaus kurkumaa
ihan pikkuisen cayennenpippuria
3 rkl oliiviöljyä
n.8dl kasvislientä
suolaa

 Huuhtele ja valuta kikherneet. Kuori ja paloittele porkkanat. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Jauha maustesiemenet morttelissa.

 Kuumenna kattilassa öljy ja nosta sinne mausteet. Lisää joukkoon porkkanat ja sipulit. Anna pehmetä hetki samalla käännellen. Lisää puolet kikherneistä sekä kasvisliemi.

Keitä aineksia noin 15 minuuttia tai kunnes porkkanat ovat täysin pehmenneet. Mausta keitto ripauksella suolaa. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.

Paahda loput kikherneistä pannulla pienen öljylorauksen kanssa. Mausta kevyesti suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Tarjoile porkkana-kikhernekeitto paahdettujen kikherneiden ja ranskankerman kera. Koristele keitto korianterilla.


 Tammikuun alussa Mummi sairastui ja lähti ensivasteen hoivissa pitkälle matkalle.... 

Sata päivää ja tuhat tunnetta myöhemmin suunnitellaan paluuta kotiin. Kaikilta reissuilta ei toivu enää entiselleen, ei meistä kukaan. Pääasia kutenkin on, että mummin elämisenhalu on palannut ja kevät on kohta täällä.

Vaikka askel on nyt lyhyt ja muistista vain rippeet jäljellä on jokainen päivä ihme ja lahja.  


lauantai 6. huhtikuuta 2024

Tonnikalapiirakka

 Lauantain iltaiseksi kokeilin Kakkuviikarin suolaisenpiirakan ohjetta. Minun makuuni miellyttävin suolaisenpiirakanpohja tulee taikinasta, johon tulee perunamuussijauhetta. Tämä pohja voisi olla toiseksi paras.

Tämä oli helppo tehdä, ainekset vain sekaisin ja taputus pellille, eikä ainutta kohotusta. Pohjan maku on aika mieto, joten kannattaa maustaa tai ainakin valita maukkaat täytteet. Tästä määrästä tulee tavallinen uunipellillinen piirasta.

Pohja:

3 l kaurahiutaleita

3 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

2 tl leivinjauhetta

2 kananmunaa

3/4dl öljyä

3 dl vettä

Täyte:

2prk tonnikalaa öljyssä

4 tomaattia

2 sipulia renkaina

pala purjoa ohuina suikaleina

mozzarellaa

juustoraastetta

mausteita

Laita kulhoon kuivat aineet ja sekoita. Lisää kananmunat, öljy ja vesi. Sekoita tasaiseksi (tulee löysähköä), pieni ripaus suolaa. Levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle täytteet ja paista 225 asteessa n. 25-30 minuuttia. 

Hyvin mahtuvat samaan auringonlänttiin, vaikka tavallisesti ovat kuin kissa ja koira.


keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

Broileri-nuudelikeitto

Hansu poikanen pääsee muutaman kerran kuukaudessa tukiystävän luokse kyläilemään ja kokemaan kaikkea mukavaa. Vointialue on vielä toistaiseksi mahdollistanut tällaisen elämänlaatupalvelun heille jotka tukea tarvitsevat. Meille ja ennen kaikkea Hansulle vierailut on luksusta.

Kun Hansu on pois kotoa teemme ruokaa, jota hän ei suostuisi tai pysty syömään.
Tänään se oli broileri-nuudelikeittoa, jota en ole koskaan ennen maistanut.
 Tein alla olevan ohjeen mukaan kaksinkertaisena.


Broileri_nuudelikeitto

2 rkl voita
300 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
2 pussia kasviksia pakasteesta
12 dl vettä
2 kanaliemikuutiota
90 g munanuudeleita
1/2 pkt koskenlaskijaa sulatejuustoa
1 tl suolatonta sitruunapippuria
vajaa 1 tl jeeraa
vajaa 1 tl broilerimaustetta
vajaa 1 tl currya
1/2 dl hienonnettua persiljaa

Paista broilerisuikaleet rasvassa. Lisää kasvissuikaleet ja anna kypsyä hetki.
Kaada joukkoon vesi ja lisää kanaliemikuutiot. Keitä n. 5 min.
Lisää murennetut nuudelit ja juusto nokareina. Sekoita tasaiseksi, mausta ja keitä kypsäksi.
Ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa

Kuiva-ainekaapin inventoinnissa löytysin epämääräisiä nuudelipakkauksia. Minä en nuudeleita syö, (paitsi ylläoleva keitto oli hyvää), mutta nuoriso-osasto pitää niistä ja söisi nuudeleita vaikka joka päivä.

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Rukiinen marjavaahto


Kokeilin hiukan herttaisempaa ruispuuroa.
Kohmeiset vadelmat ja sekaan vatkattu vaniljakastike tekee tästä paremman päivällisen jälkkärin. 
Nuoriso-osasto kehui ja nuoli kuppinsa.


Helppo ruispuuro

4 dl marjoja
3 dl vettä
1,5 dl fariinisokeria
1 dl ruisjauhoja
Keitetään "pikapuuroksi", noin 10 minuuttia.
Jäähdytetään hyvin ja vatkataan.
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta vatkataan ja sekoitetaan joukkoon 

Todellinen lasagne ja ruokalista

Sain viimeisen palan lasagnea. Olihan se jo vähän kuivaa, mutta on normaalia että syön viimeisenä ja rappaan kattilanpohjat Ei vais, en rapp...