maanantai 1. huhtikuuta 2024

Cowboyn-keitto

Pääsiäisvieraat lähtivät koteihinsa ja minä inventoin jääkaapin peränurkat. Kasviksia oli jäljellä sen verran, että mainiosti riittivät tähän keittoon.  Nyt meillä on ruoka valmiina tällä päivälle ja riittää vielä huomisen lounaalle. Ohjeessa sanottiin, että maku vain paranee lämmitettäessä.

Ohjeen löysin ja suoraan kopioin You Tubesta Kukkia ja makua kanavalta. Ihan kaikkia aineksia ei ollut kotona, mutta jätin ne pois tai korvasin jollain melkein samalla.

Siellä näytti olevan muutakin mielenkiintoista kokeiltavaa.  


Cowboy-keitto.

 600 g jauhelihaa

5 isoa perunaa (600g) kiinteä lajike

 2 isoa porkkanaa

 1 suippopaprika

 1 sipuli 

2-3 valkosipulin kynttä

 1 chili (ei siemeniä)

 1 tlk valkoisia papuja tomaattiliemessä (400 g) 

1 tlk tomaattimurskaa (400 g) 

1,5 dl maissia (pakaste)

 1,5 dl herneitä (pakaste)

kourallinen vihreitä papuja (pakaste)noin 1,5 dl pilkottuna 

1,5 tl suolaa

 1 tl paprikajauhetta

 1 tl meiramia (tykkään meiramin aromista)

 1/2-1 tl rakuunaa

 1/2 tl mustapippuria

 1 laakerinlehti

 1 kasvisliemikuutio (tai lihaliemikuutio)

 3 rkl tomaattipyreetä

 3-5 tl tummaa balsamicoa (tai sitruunamehua)

 10-12 dl vettä

 3 dl kermaa (laitoin 2 dl ruokakermaa ja 1 dl kuohukermaa)

 Pilko kaikki kasvikset. Ruskista jauheliha kattilassa ja lisää sinne sipulit, chili, valkosipulit. Lisää porkkanat ja paprikat. Anna freesautua hetken. Lisää sitten tomaattipyree ja valkoiset pavut tölkistä ja vettä 4 dl (huuhdo tölkki). Lisää tomaattimurska ja vettä 4 dl (huuhdo tölkki) Lisää perunat ja pakastevihannekset (maissi, herneet ja pavut). Sekoita. Lisää mausteet ja laakerinlehti sekä kasvisliemikuutio. Lisäsin vielä tölkillisen vettä (4 dl) Anna kiehua hiljalleen 45 minuuttia. Maista. Lisäsin suolaa vähän. Lisää kerma ja balsamico. Anna keiton hautua miedolla lämmöllä (kakkosella) vielä n. 30 min. Keitto kiehui minulla yhteensä 75 min. Lisää keiton päälle tuoretta persiljasilppua. Nauti!


sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Maaliskuun neulomukset


Alkuvuodesta päätin, että tänä vuonna teen jokaiselle lapselle jotain mitä en ole koskaan ennen tehnyt, tai teen sen ainakin erilailla.
Lankavarastostani löysin huopuvaa lankaa. Tarkoitus oli tehdä retkeilevälle Neljännelle lapselle kaksi huovutettua istuinalustaa. Koskaan aikaisemmin en ole huovuttanut, niin  tuloksesta ei ollut minkäänlaista ymmärrystä, mutta tekemällä oppii. Ensimmäisestä alusesta tuli aika peltiä, mutta toinen sai huikan hellemmän linkouksen ja on parempi.
Jos Neljäs ei näitä huoli, niin pidän ne itse ja alan harrastaa ulkona istumista.


Uusia perusvillasukkia tein neljä paria.
Vihreiden sukkien langan purin melkein valmiista villatakista, jonka tein kaksikymppiselle silloin kun hän oli parivuotias. Muidenkin sukkien langat ovat jo kauan odottaneet  puikkoja.


Uusia lapasia valmistui kolme paria, kaikki hiukan erilaisilla peukaloilla.
Ja yksi pipo, jonka vielä kastelen ja yritän viimeistellä fiksumman näköiseksi.

Killi-kissa pitää mummille tarkoitetusta huivista.
Kuvasta ei oikein muuta näe kuin, että jonkunlainen huivi siinä on.

Kello on melkein puoliyö, mutta Hansu vaan harrastaa.
Pidämme kumpikin eri paksuisista sukkapuikoista ja kuulokkeista.


lauantai 30. maaliskuuta 2024

Uunifetapastaa

Edellisestä uunifetapastasta on todella kauan, mutta vieläkin se on yhtä herkullista.
Tein alla olevan ohjeen mukaan, mutta kolminkertaisena, ja kaikki meni.


Uunifetapasta

250 g pastaa
200 g fetajuustoa
1 dl oliiviöljyä
1/2 punainen chilipalko
1 rasia kirsikkatomaatteja
pippuria
ripaus suolaa
tarjoiluun basilika

Lorauta uunivuoan pohjalle tilkka oliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan
 Viipaloi chili ja laita fetan päälle. Lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä. Laita kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöräytä oliiviöljyssä. Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele ripauksella suolaa.
uunin keskiosassa 200 asteessa 15 minuuttia. Nosta lämpö 225 asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle. Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 10 minuuttia. Huom! Tarkkaile paahtumista. Paistoaika riippuu uunista.
Keitä pasta ohjeen mukaan. Jos käytät oksallisia kirsikkatomaatteja, poista oksat ja kannat. Riko uunifetaa hieman ja sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon. Tarjoile basilikan kera.

Meillä ei ollut tuoretta basilikaa, niin silppusin päälle persiljaa ja kevätsipulia.


Pastan kaveriksi idätettyjä mung-papuja ja vihreäsalaatti.


Viikon sukkahaaste on just nyt loppu. Seitsemän sukkaa on puikoilla ja nyt pitäisi saada ne valmiiksi.
Tämä kuudes sukka tulee olemaan samettisen pehmeää merinoa. Muistaakseni ennen en ole täysmerinosta sukkia tehnyt enkä siis tiedä kuinka kestävät ja pysyvät jalassa.
Ainakin yösukkina menee, jos siivosti nukkuu.


Viimeinen sukka valmistuu jämälankanyssyköistä. Koska jämälangat tuntuu ihan ilmaisilta, niin sillä selityksellä voi joskus käyttää jotain arvokkaampaa lankaa.
Valmistuukohan nämä seitsemän sukkaparia huhtikuun aikana?



torstai 28. maaliskuuta 2024

Tonnikalapihvit

Tänään söimme purkkitonnikalasta valmistettuja pihvejä perunoiden ja kanamunakastikkeen kera. Hyvää ja helppoa sekä edullista perusruokaa.
(Kuva on taas hävettävän surkea, mutta nyt en parempaan pysty. Kait siitä tarkoituksen ymmärtää.)


Tonnikalapihvit

0,5 dl korppujauhoja
2 prk tonnikalaa öljyssä
2 kananmunaa
1 sipuli silputtuna
reilusti kuivattua tai tuoretta persiljaa tai tilliä
suolaa ja mustapippuria 

Valuta öljy pois tonnikalasta ja säästä öljy paistamiseen.
Sekoita kaikki aineet massaksi.
Muotoile kökkäreiksi pannulle jossa runsaasti voita ja tonnikaloista valutettua öljyä



Viikon aloitus haasteessa on vuorossa neljäs ja viidespäivä.
Tässä on ihanaa ohutta lankaa, jossa puuvilla-ensivillaa sekä hiukan vahviketta, jotta kestäisi kulutusta.

Tänään eli viidentenä päivänä aloitettu projekti on sotkussa olevia vanhoja lankoja Novitan valkoisen Ilonan lisäksi. Näyttää, että saan joka päivä tehtyä ensimmäiseen sukkaan varren. Tänään oli vain vähän aikaa neuloskella, mutta paksu lanka korjasi asian.
Vielä riittää sukkapuikkoja kahteen viimeiseen sukkaan.  


tiistai 26. maaliskuuta 2024

Jugurttipiirakka

 Nyt löytyi mukava piirakkaohje. Ohjeen piirakassa on käytetty mustikoita, mutta tähän laitoin alle karviaishilloa ja täytteen päällä mustaherukoita. Seuraavan piirakan päälle laitan vadelmia, kun herukat ei varsinaisesti piirakkaa kaunistaneet.

Mustikka-jogurttipiirakka

Pohja:
125 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
2 rkl perunajauhoja
1 dl maustamatonta jogurttia
1 muna

Täyte:
2 dl maustamatonta jogurttia
2 munaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
1 rkl vanilliinisokeria

Pinnalle:
4 dl mustikoita

Sulata voi. Sekoita pohjataikinan kuivat aineet keskenään. Lisää niiden joukkoon vähän jäähtynyt voisula, jogurtti ja muna. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjataikinan päälle. Ripottele pinnalle mustikat. Paista 175 asteessa 50 minuuttia, kunnes täyte on kokonaan hyytynyt.



"Seitsemän päivää seitsemän aloitusta"-haasteen toisena päivänä aloitin etätyötä tekevälle lapselle työsukat. Lankana paksua novitaa, joka valmistuu nopeasti



Kolmannen päivän sukat tulee ekaluokkalaiselle lapsenlapselle. Lankana ohuita pieniä jämänöttösiä. Teen kumpaakin sukkaa vuorotelle niin valmiista sukista tulee suunnilleen samanlaiset. Tai mistä sen vielä tietää.


sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Omenakiisseli ja riisipuuroa

 Tarjolla olevat omenat alkoivat näyttää kulhossaan surullisilta, koska kukaan ei niitä halunnut. Päätin jalostaa omenoista kiisseliä ja keittää vierelle riisipuuron. Koskaan ennen en ole omenoista kiisseliä tehnyt, mutta ihan kelvollista siitä tuli. Nuoriso ihmetteli, että mitä ihmeen raketti-spagetti juttua tämä on.


Omenakiisseli

4 omenaa

2 rkl sitruunamehua

5 dl vettä

5 dl omenamehua

4 rkl perunajauhoja

6 rkl sokeria

1 tl suolaa

Kuori ja raasta omena karkeaksi raasteeksi. Sekoita sitruunamehu omenaraasteen joukkoon.

Mittaa kattilaan vesi, mehu, perunajauho, sokeri ja kaneli. Sekoita puuhaarukalla

Kuumenna kiehumispiteeseen koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli on sakenee, kirkastuu ja näet kiehumiskuplia. Anna pulpahtaa muutaman kerran.

Nosta kattila pois liedeltä ja lisää omenaraaste. Sitten maista.


Neulomisjuttuja seuraavaksi

Kulutan aikaani katselemalla You Tubesta neulepodcasteja. Siellä taitavat ihmiset tekevät aivan ihania neuleita ja puhuvat välillä jotain neulehebreaa, josta en paljoa ymmärrä. Minä kun teen vain tavallista mummonsukkaa.

Syksyllä joku you tuben neuloja aloitti haasteen "7 aloitusta 7 päivää". Eli viikon jokaisena päivänä aloitetaan uusi työ ja sitten viikon kuluttua on seitsemän työtä kesken. Järkevää? Ei yhtään, mutta tämä on vain harrastus eikä vakavaa.

Maaliskuun viimeisen viikon kunniaksi minäkin aloitan, mutta vain täällä blogissani ja vain sukkia. Saan ne seitsemän valmiiksi ennen kesää, ehkä

Ensimmäisen päivän aloitus on Olga-sukat. Lanka on kauan laatikossa maannutta ärsyttävän ohutta villasekoitelankaa. Hansu saa nämä.


lauantai 23. maaliskuuta 2024

Broilerinjauhelihamureke

Laitan muistiin vielä yhden broilerijauheliha ohjeen. Broileriruuat on meillä oikein suosittuja, paitsi jauheliha, jota käyttäisin mielelläni enemmän nuoriso-osaston kritiikistä huolimatta. 

Ihmeekseni tämä mureke kelpasi kaikille. Tein kaksi murekepötkylää vierekkäin vuokaan, toisen söimme heti ja toinen meni pakastimeen odottamaan tätä päivää. Tämän päiväinen mureke oli huikan paranneltu versio ensimmäisestä. Siivutin lievästi kohmeisen murekkeen ja paistoin pannulla leikkuupinnat rapsakoiksi. Kastikkeen tein erikseen ja lisäsin murekepihvit kastikkeen joukkoon muheutumaan.


Broilerinjauhelihamureke

1 dl pikakaurahiutaleita
2 dl kermaviiliä
1 dl kermaa
purkki punaista pestoa (ehkä desi)
3 kananmunaa
2 sipulia
2 tl currya
3 tl suolaa
reilu kilo broilerinjauhelihaa
Mausteita kannattaa lisätä tarpeeksi ja sellaisia mistä itse pitää.

Sekoita  neste, hiutaleet ja mausteet. Anna turvota 5 minuuttia.

Hienonna kuorittu sipuli ja ruskista sipulikuutiot öljyssä pannulla. Anna jäähtyä hetki. Yhdistä kaikki ainekset mureketaikinaksi. Laita mureke öljyttyyn vuokaan ja uuniin 200 astetta ainakin puolituntia.

Kastiketta varten kypsensin pannulla paprikaa ja sipulia. Lisäsin hiukan vettä ja suolaa sekä pippuria. Mausteisen tuorejuuston sulattelin sekaan ja lopuksi hiukan kermaa.

Lapsoset on pyytäneet ihan tavallisia pullia ja mukava olikin pitkästä aikaa pyöritellä pullia. Mummin pitkältä sairaalareissulta paluu vähän ahdistaa ja pelottaa, niin ihana-muheva-taikina sai ajatukset muualle ja pullien pyörittely kävi hyvästä terapiasta.  



perjantai 15. maaliskuuta 2024

Toskapiirakka

Yritän poiketa äidin luona naapurikaupungin kotiinkuntoutus-osastolla niin usein kuin mahdillista ja vien mukanani pienen kahvitteluhetken. Aamulla tein uudella ohjeella toscapiirakkaa, josta otin mukaani pienet maistelupalat.
Tällä ohjeella piirakasta tuli "keksimäinen", aika kuiva ja rapsakka.
Päälle tuleva mantelirouhe ehkä vielä lisää rapeaa tunnelmaa.
Termoskannuun kahvit ja piirakka kassiin.
Toskapiirakka

4 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 dl kuohukermaa
150 g voita

Kuorrutus:
150 g voita
200 g mantelirouhetta
2 dl sokeria
1 dl kuohukermaa
3 rkl vehnäjauhoja
sulata voi. Vatkaa sokeri ja munat kovaksi vaaleaksi vaahdoiksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe.
Lisää muna-sokerivaahtoon jauhoseos ja kerma ja voi vuorotellen käännellen.
Kaada taikina pellille ja paista 200 asteessa noin 12 minuuttia.

Tee kuorrutus piirakan ollessa uunissa. laita kaikki ainekset kattilaan ja sekoita kohtalaisella lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes  kuorrutus on sakeaa, noin kymmenen minuuttia.
Levitä kuorrutus lämpimän piirakan päälle ja laita se uuniin vielä 15 minuutiksi.


Samalla reissulla poikkesin noutamassa yhden pienen paketin.
En yhtään tiedä mitä näistä langoista teen, mutta ihan varmasti jotain syntyy, joskus.
Ensin ihastelen ja silittelen jokaista vyyhtiä ja puhun niille nätisti kuin kissanpennulle, sitten säilön ne odottamaan inspiraation hetkeä.
Ne tuoksuukin hyvältä. 

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Perunamuussin jämät lihapulliin ja pinaattilättyihin

Eilisestä jäi perunamuussia, jonka jalostin tänään ihan uudeksi.
Ensimmäisen osan sekoitin lihapullataikinaan ja toisen puolen paistoin pinaatin kanssa letuiksi. Kumpaankin muussi sopi erinomaisesti ja kummastelin itseäni, miksi en ennen ole näin tehnyt. 

Lihapullat teen yleensä korvakuulolta ihan sen mukaan mitä kaapeissa sattuu olemaan. Pulliin ja murekkeeseen voi lisätä melkein mitä vain ja aina tulee hyvää.
Nämä pullat tein ihan perusohjeella, johon lisäsin perunamuussin sekä eiliset dippikastikkeet ja salsapurkkien pohjat. Mausteita ja sipulia (jos siitä pitää) kannattaa käyttää runsaasti, jos täyteaineet on kovin miedot.
Neljäkymmentä lihapullaa tuli ja 700g jauhelihaa meni.
Kaikkia ei sentään syöty kerralla.


 Illemmalla vielä tein pinaattilettuja, joihin hukutin loput perunamuussista.
Kaikki aineet vaan tehosekoittimessa sekaisin ja kannusta suoraan pannulle.
Hyvin helppoa.


Pinaattilätyt

1 pss pakastepinaatteja
5 dl kevytmaitoa
reilu 3 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
 1tl suolaa
1 tl sokeria
ripsahdus mustapippuria
1/4 dl voisulaa tai öljyä
lisäksi paistamiseen voita tai rypsiöljyä

Lätyille kaveriksi retkeläisiltä ylijäänyttä makkaraa ja kaalisalaattia.
Kyllä tätä söi.
 

maanantai 11. maaliskuuta 2024

Tavallista uunilohta ja perunamuussia sunnuntaina

Pakastimia järjestellessä lupasin, että ensin syödään kaikki pois ennen kuin ostetaan uutta. Sen pitäisi tietysti olla itsestään selvää ja perus normaalia, mutta eipä vaan ole. Sopivissa tilanteissa sisäinen hamsteri herää ja alkaa täyttämään varastoja. Ihan ilman lupaa.
Nyt olen ollut järkevä ja ainoastaan tyhjentänyt pakastimia, ja viekin siellä jotain on.
Viime viikolla olen lupauksesta lipsunut ja jauhelihaa vähän ostanut, kun en vaan viitsi alkaa jauhamaan. 
 
Kalaakin pakastimissa vielä vähän on.
Sunnuntaina tein meille ihan tavallista uunilohta. Se maistuu kaikille paikalla oleville ja sille kaveriksi keitin ison kattilallisen perunamuussia.
Lohen päälle kastikkeeksi laitoin savulohi-kermakastikkeen ja päälle runsaasti punasipulia sekä nuupahtanutta persilja.
.

Lisukkeeksi höyrytettyjä porkkanoita ja vihreäsalaatti.


Joka vuosi päivien pidentyminen on yhtä suuri ihme.
Ihan kuin sitä ei olisi koskaan ennen tapahtunut ja samaan aikaan se on niin tuttua ja kaivattua.
Onneksi pimein aika on taas ohi.
Hertta ja Roppekin nauttii auringosta

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Maailman parhaat mokkapalat


Nyt ei tarvitse enää etsiä Parasta Mokkapalareseptiä.
Se on tässä.

5 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl ruokasoodaa

1 tl suolaa
2,5 dl vettä
200 g voita
4 rkl kaakaojauhetta

1 dl vahvaa kahvia
2 kananmunaa

Kuorrutus:
150 g voita
2 rkl maitoa tai vahvaa kahvia
1,5 rkl kaakaojauhetta
n. 4 dl tomusokeria

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään (sokeri, jauhot, ruokasooda ja vaniljasokeri)
Mittaa pieneen kattilaan suola, vesi, voi ja kaakaojauhe, kiehauta seos. Yhdistä jauhoseos ja kiehautettu voiseos. keitä vahva kahvi ja lisää kulhoon, sekoita tasaiseksi. Kun taikina on jäähtynyt, sekoita joukkoon kananmunat.
Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille, tasoita pinta.
Paista 200 asteessa uunissa n.20 minuuttia.
Jäähdytä kakkulevy ennen kuorrutusta.

Valmista kuorrutus lisäämällä pieneen kattilaan voi, maito tai vahva kahvi sekä kaakaojauhe, kiehauta seos. Sekoita joukkoon vispilällä tai nuolijalla tomusokeria kunnes saat tarpeeksi paksun seoksen.
Levitä kuorrute jäähtyneelle kakkulevylle nuolijan avulla ja ripottele päälle strösseliä.
Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Piirakan lisäksi leivoin hiukan tavallisia korvapuusteja.
Ei tullut kovin nättejä, mutta pullaa on helppo syödä silmät kiinni jos rumuus kiusaa


Arki muuttuu

Koko viime vuoden neuloin ihan hurjana villasukkia. Tammikuussa päätin, että nyt sukkahommat saa riittää ja opettelen uusia juttuja. Suunnittelin tekeväni jokaiselle lapselle jotain mitä en ole ennen tehnyt, tai teen sen ainakin erilailla.



Tammikuun toisella viikolla, yhtenä yönä, äitini (jonka omaishoitajana olen ollut jo monta vuotta) sairaus paheni ja hän menetti kaiken toimintakykynsä.
Edellisenä päivänä puhuimme presidentinvaaleista ja seuraavana päivänä hän ei enää pystynyt liikkumaan, eikä tuntenut minua, ainokaistaan. 

Nyt äiti on ollut osastohoidossa kaksi kuukautta ja elämänhalu alkaa vähitellen palata.
Enää hän ei itke ja silitä minua poskesta ja sano, että "äiti tuli".

 Hiljalleen heräävä ruokahalu ja hetki pyörätuolissa on toive siitä, että elämä palaa ja asiat järjestyy, tavalla tai toisella.
 Toiveikasta, vaikka muisti on sekaisin ja toimeliaisuus riittää juuri syömiseen, niin hukassa olevan ahdistus ja pelko on pois.


Nyt eletään ja katsotaan.
Parin viikon kuluttua on palaveri, jossa hyvinvointialue pyrkii saamaan äidin takaisin kotihoitoon
 
Puikot ja lanka on minun meditointini. Omaa aikaa ja ajattelemattomuutta, olla paikalla ja silti omassani. Nämä tekstiä sekoittavat lanka-asiat olen tehnyt tammi-helmikuussa. "Pakopaikka-sukkia" syntyy edelleen, mutta se suotakoon toistaiseksi.

 
Ensimmäinen lapsi sai pöyheän pipon ja toinen lapsi pipon sekä hartioita lämmittävän kaulurin.
Kolmaskin lapsi vei pipon mennessään.
Mietinnässä mitä neljännelle tekisin.


perjantai 1. maaliskuuta 2024

Herätys Blogini

 
Yli kaksi kuukautta on edellisestä postauksesta ja on aika herätä talviunilta. Monta mukavaa asiaa ja herkullista hetkeä on joutunut unholaan, mutta tästä taas jatketaan.
Herätköön uinuvainen.

Keittiön kevätkausi alkoi pakastimien sulatuksella.  
Tyttären kanssa uudelleen järjestelimme  kaikki neljä pakastinta. Pakastimien sulatus on minulle ollut aina se työ, jota on ollut helppo siirtää odottamaan sopivampaa hetkeä, mutta nyt nopean avun kanssa työ oli helppoa ja kivaa. Parasta äiti-tytär aikaa päät pakastimessa ja sormet jäässä.
 
Ensimmäiseksi otin pakkasesta sulamaan nelisen kiloa jauhelihaa, josta valmistin takaisin pakastimeen meneviä annoksia. Isoja satseja on mukava tehdä ja vielä mukavampaa on hakea varastoista valmista.

Ensin tein valmistui kahden sorttisia punajuuri-jauhelihapihvejä.
Ihan tavallisia pulleita ja toisia ohuempia, joihin laitoin jauhelihan ja punajuuren lisäksi vähän kesäkurpitsaa.

Lihapulliin löytyi pakastimen pohjalta vielä oman kasvihuoneen tomaateista keitettyä tomaattikastiketta. Herkullista ja vahvaa.
Mureke puolestaan höystyi porkkanalla sekä runsaalla fetalla.  
Loppu jauhelihan vain paistoin ja maustoin keittoja ja muutamaa pitsaa varten.

Sitten hiukan harrasteista:
Neljässätoista viikossa pienistä hiiren kokoista pentusista kasvoi reippaita katteja, jotka kerkesivät moneen paikkaan yhtä aikaa.
Kaikki pennut on nyt jo muuttaneet uusiin koteihinsa ja meidän kukkaset saa taas
olla rauhassa.
Ne on aina yhtä ihania.



Todellinen lasagne ja ruokalista

Sain viimeisen palan lasagnea. Olihan se jo vähän kuivaa, mutta on normaalia että syön viimeisenä ja rappaan kattilanpohjat Ei vais, en rapp...