lauantai 23. maaliskuuta 2024

Broilerinjauhelihamureke

Laitan muistiin vielä yhden broilerijauheliha ohjeen. Broileriruuat on meillä oikein suosittuja, paitsi jauheliha, jota käyttäisin mielelläni enemmän nuoriso-osaston kritiikistä huolimatta. 

Ihmeekseni tämä mureke kelpasi kaikille. Tein kaksi murekepötkylää vierekkäin vuokaan, toisen söimme heti ja toinen meni pakastimeen odottamaan tätä päivää. Tämän päiväinen mureke oli huikan paranneltu versio ensimmäisestä. Siivutin lievästi kohmeisen murekkeen ja paistoin pannulla leikkuupinnat rapsakoiksi. Kastikkeen tein erikseen ja lisäsin murekepihvit kastikkeen joukkoon muheutumaan.


Broilerinjauhelihamureke

1 dl pikakaurahiutaleita
2 dl kermaviiliä
1 dl kermaa
purkki punaista pestoa (ehkä desi)
3 kananmunaa
2 sipulia
2 tl currya
3 tl suolaa
reilu kilo broilerinjauhelihaa
Mausteita kannattaa lisätä tarpeeksi ja sellaisia mistä itse pitää.

Sekoita  neste, hiutaleet ja mausteet. Anna turvota 5 minuuttia.

Hienonna kuorittu sipuli ja ruskista sipulikuutiot öljyssä pannulla. Anna jäähtyä hetki. Yhdistä kaikki ainekset mureketaikinaksi. Laita mureke öljyttyyn vuokaan ja uuniin 200 astetta ainakin puolituntia.

Kastiketta varten kypsensin pannulla paprikaa ja sipulia. Lisäsin hiukan vettä ja suolaa sekä pippuria. Mausteisen tuorejuuston sulattelin sekaan ja lopuksi hiukan kermaa.

Lapsoset on pyytäneet ihan tavallisia pullia ja mukava olikin pitkästä aikaa pyöritellä pullia. Mummin pitkältä sairaalareissulta paluu vähän ahdistaa ja pelottaa, niin ihana-muheva-taikina sai ajatukset muualle ja pullien pyörittely kävi hyvästä terapiasta.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti