sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Tonnikalapannari ja kesän kissanpennut

Viikonloppuna saattaa aamut venyä ja päivään toinen lämmin ruoka on usein kevyt ja vaivaton valmistaa. Pikkuiselle ja Hansulle on lämmitettävä jotain kunnollista lusikkaruokaa, mutta toisille riittää kevyempi pala.

Suolaiset pannarit ovat sopivaa tarjottava ja parasta on, että niiden täytteeksi sopii se mitä kaapeissa sattuu kulloinkin olemaan. Makua vain täytyy laittaa riittävästi.
Tänään tein tonnikalapannukakkua ja viereen vihreää salaattia.
Yksinkertaista, mutta hyvää.

Tonnikalapannukakku

Pohja:
3 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
3/4 dl öljyä
3 dl vettä

Täyte esim:
2 prk tonnikalaa öljyssä
3 tomaattia
2 sipulia renkaina
mozzarellaa
juustoraastetta
mausteita

Laita kulhoon kuivat aineet ja sekoita.
Lisää kananmunat öljy ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Pieni ripaus suolaa
Levitä leivinpaperille uunipellille.
Ripottele päälle täytteet ja paista 225 asteessa n.25-30 minuuttia


Tämä kesä tullaan muistamaan kissanpennuista.
Kaksi emoa, joilla kummallakin kolme pentua. Olihan ne ihania, mutta oli niistä kamalasti hommaa. Eikä sovi unohtaa pientä pöhköä koiranpentua, joka tuli samaan aikaan toukokuun alussa.
Oli siis hyvin pentuisa kesä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti