torstai 4. toukokuuta 2023

Luomu-lihaa Rekosta

Loppuviikolla oli Reko-myynti, josta tilasimme seuraavan kuukauden naudanlihat ja kananmunat. Kummatkin on luomua ja huippu hyviä. Joskus siellä on tarjolla myös hilloja ja muuta pienempää, jota ahkerat ja yritteliäät ovat valmistaneet. Näin keväällä lisukkeita on vähemmän.
Puoliso tarjoaa siellä myyntiin perunoita ja porkkanaa, luomua tietysti.


Tällä kertaa meidän ostokset olivat kuusi kiloa naudanjauhelihaa ja kaksi kiloa sisäpaistia, sekä kuusi kennoa kananmunia. 
Ensimmäiseksi pyörittelin puolestatoista kilosta jauhelihaa Linströmskän pullia.
Niin monta tuli, että seuraavalle ateriallekin riitti. 


Linströmskä laittaa lihapulliinsa punajuuren lisäksi kaikki loput, unohtuneet ja hiukan epämääräiset asiat. Lihapullista tulee yleensä hyviä, mutta ei koskaan samanlaisia kuin edellisellä kerralla. Nyt pullamassaan meni kahdet kermaviiliin tehdyn dipin loput sekä valkosipuli-dippijauhetta. Sipuli oli paahdettua kuivasipulia. Hiukan korppujauhoa ja vettä sekä muutama kananmuna. Mustapippuria paljon ja normi suolat.
Linströmskä antaa massan hetken turvota ennen kuin pyörittelee pulliksi.
Paistaa200 asteessa noin 15 minuuttia.
Ja syöttää perheelleen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti