sunnuntai 13. marraskuuta 2022

kokonainen uunilohi

Isänpäivälliseksi tein auralla ja appelsiinilla täytettyä lohta ja lohkoperunoita. Teinien mielestä kala oli sellaista jota voi juuri ja juuri juhlapäivinä nauttia, mutta muulloin toivottiin ihan tavallista uunilohta.
Aikuisten makuu, ja varsinkin jos homejuustosta pitää, kala oli oikein kelvollista ruokaa.
Perunat saivat kaikilta kiitosta. 


Täytetty uunilohi

Kokonainen (n.1kg kirjolohi)
1 tl suolaa/herbamare
1/4 tl valkopippuria rouhittua

Täyte
purjoa
fenkolia
aurajuustoa
tilliä
appelsiini

Pinnalle
karkeaa suolaa
fenkolinsiemeniä
oliiviölyä

Pyyhi perattu kirjolohi sisältä ja ulkoa talouspaperilla. Leikkaa kalan pintaan viiltoja molemmin puolin. Mausta kalan vatsa suolalla ja valkopippurilla.

Pese purjo sekä fenkoli ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Irrota oksia tillinvarsista ja viipaloi hyvin pesty sitruuna.

Täytä kala. Jos aineksia jää yli, asettele ne lopuksi kalan ympärille folioon.

Hiero kalan pintaan molemmin puolin karkeaa suolaa, fenkolinsiemeniä ja rouhittua valkopippuria.

Tee alumiinifoliosta uunipannulle kalalle sopiva reunallinen ”astia”, jolloin kalasta kypsyessä irtoava neste jää foliolle. Nosta täytetty kirjolohi foliolle ja lisää päälle vähän öljyä (esim. sitruunaoliiviöljyä).


Ohjeessa käskettiin tehdä lohelle foliosta peti ja kuten näkyy, se olisi kannattanut. Paistopussi olisi ollut ehkä foliota parempi ja ekologisempi ratkaisu.
Silloin kun paistan kalan pussissa laitan pussiin kalan viereen muutaman palan rullalle käärittyä talouspaperia. Se imee siististi kalasta irtoavan nesteen ja rasvat ja on helppo hävittää

"Kaunis kattaus on puoliruokaa", ei tänään toteutunut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti