torstai 16. joulukuuta 2021

Kuhaa uunissa ja maissikastike

Löysin pakastimesta aarteen. Luulin pitkässä paketissa olevan tarjouslohta, mutta siellä olikin viisi pulleaa kuhafilettä. Jos olisi ollut aikaa ajatella olisi kuhasta saanut vaikka mitä hyvää (ja kallista. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa suunnitella, niimpä fieet joutuivat mausteiden sekä pienen sitruunamehun kanssa uunivuokaan. Kuha kypsyy uunissa nopeasti, noin 25 minuuttia ja 175 astetta. 


Kuhalle kaveriksi tein tomaattipohjaisen maissikastikkeen.
Kesältä oli jäänyt grillaamattomia maisseja, joiden parasta ennen päivä lähestyy. Tähän asti olemme käyttäneet maisseja vain kesägrillissä, mutta jostain syystä tänä kesänä grillasimme suunniteltua vähemmän ja grillimaissipaketteja jäi jääkaappiin. 
Tähän kastikkeeseen laitoin maissin lisäksi sipulia, purjon vihreäosaa, tomaattimurskaa ja paketillisen chili tuorejuustoa. Vettä ja mausteita lisäsin maistelun mukaan.
Jätin kastikkeen aika paksuksi, koska viereen tuli vielä peruna-porkkanamuussi.

      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti