tiistai 29. kesäkuuta 2021

Kasvismakaronilaatikko

Pitkästä aikaa saimme aikuisia lapsia kotiin. Oikeasti heidän arkikotinsa on jo muualla ja siellä heillä omat juttunsa, mutta peruskoti on kuitenkin täällä. 
Suurin osa lapsistamme ei syö lihaa ja sillä ajatuksella on ruokataloutta nyt pari päivää suunniteltava. Oikeasti on ihan piristävää kokeilla uutta ja hiukan erillaista. Nuorisolla on niin paljon uusia ideoita ja reseptejä ja he ovat innokkaita kokeilijoita. Onneksi ovat myös itse innokkaita kokkaajia.
 Väkisin vanhakin ihnnostuu.

Tänään toista ateriaa varten siivosin jääkaapin vihanneslaatikot. Pelastetuista kasviksista sain koottua ihan kunnollisen kasvismakaroonilaatikon.


Näin tein:
noin 1 kg pastaa
200 g fetajuustoa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 punasipuli
keltasta ja punaista paprikaa
isohko kesäkurpitsa
kukkakaalia
tomaattia
basilikaa
juustoraastetta
4 munaa
5 dl maitoa
1 prk tomaattimurskaa
ripaus valkopippuria
1tl suolaa
1 tl paprikajauhetta


  1. Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada valutetut makaronit, silputut kasvikset voideltuun uunivuokaan. Sekoita tomaattimurska joukkoon.

  2. Sekoita tomaattikurska, mausteet ja juusto sekaan. Kaada päälle maustettu munamaito. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 1 tunti.

2 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaakin herkulliselta!
    Meillä mies ei varmaankaan suostuisi tätä edes maistamaan ("kyllä lihaa pitää olla") mutta itse kyllä tykkäisin ihan satavarmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Nanne, herkullista oli, mutta asenne pitää olla kasvispainotteinen

      Poista