maanantai 14. joulukuuta 2020

Taatelikakku gluteenittomana


Jouluun kuulu ehdottomasti taatelikakku, mielellään useampi. Nyt kun joulunviettäjissä on viljoille herkistyneitä henkilöitä, niin kokeilin kuinka tällä ohjeella onnistuisi, jos vain vehnäjauhot vaihtaisi gluteenittomiin kaurajauhoihin. Tavallisella ohjeella paistoaika on tunnin, mutta nämä tarvitsee enemmän aikaa ja loppuajaksi folion kakun päälle. Muuten mustuu liikaa.

Maku on hyvä ja pehmoinen. Luulen etteivät nämä kakut jouluun asti säästy.

Mehevä taatelikakku
200-250 g kuivattua taatelia (neliskanttinen levy)
2 dl vettä
200 g voita tai margariinia
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 dl kermaviiliä tai creme fraichea
3 dl gluteenitonta kaurajauhoa (vehnäjauho)
2 tl ruokasoodaa

voita ja vehnäjauhoja/korppujauhoja kakkuvuoan jauhottamiseen

1. Murra taatelit pieniksi paloiksi ja laita kattilaan yhdessä veden kanssa. Keitä pehmeiksi ja ota kattila liedeltä. Lisää joukkoon voi ja anna sulaa taateleiden sekaan. Sekoittele seos pehmeäksi. Itse vatkaan seoksen lopuksi sähkövatkaimella kunnolla sekaisin.

2. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja kermaviili. Sekoita sooda vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos taikinaan. 

3. Kaada taateli-voiseos kahdessa erässä muun taikinan sekaan ja sekoittele vielä tasaiseksi.

4. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun normaalikokoiseen 1,5 - 1,75 litran kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla, ylä/alalämmöllä, reilun tunnin. Kakku on kypsä, kun kakkuun painettuun tikkuun ei tartu taikinaa.

Kakku säilyy mehevänä jääkaapissa folioon käärittynä ja sopii hyvin pakastettavaksi. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti