keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Arkista omenapiirakkaa

 "Vieraat", tai ei he mitään vieraita ole vaan aivan omia, mutta omille oksilleen heidänkin oli lähdettävä. Joulun oli koko väki koolla ja mukavaa oli.  Nyt joulu on mennyt ja on aika palauttaa taloon kuri ja järjestys. Se jos mikä on Emännöitsijän tehtävä.

Ensimmäinen osa arkeen asettumisessa on kaikkein vaikeinta. Kuinka saada päivärytmit käännettyä taas yhteiskuntakelpoiseksi. Siis ajoissa nukkumaan ja kukonlaululta ylös.

Toinen ja kaikki loput ovatkin sitten arkisia askareita ja helpompi toteuttaa. Pyykkämistä, siivousta ja sen sellaistelua.

Parilla omenapiirakalla aloitin. Helppo perusohje, jota voi käyttää kaikkien makeiden piirakoiden alustana. Takimmaisen tein ohjeen mukaan. Etummaisen piirakan päällä on omenoden lisäksi vaniljarahkaa ja omenahilloa. 

Omenapiirakkaa pellillinen

4 munaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä TAI saman verran (=100 g) margariinia tai voita sulatettuna
omenoita viipaleina
sokeria
kanelia

Säädä uuni 225 asteeseen.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, jonka jälkeen maito ja öljy.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin, nosta päälle omenaviipaleita (kotimaiset omenat voi leikata kuorineen, siemenkota poistettuna), ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
Paista uunin keskitasolla n. 15 minuuttia.

Tarjoa halutessasi lisäksi vaniljajäätelöä, vaniljakastiketta tai -vaahtoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti