tiistai 5. toukokuuta 2020

Kaslervuoka ja valkosipuliperunat

Vappu meni leppoisasti kotoillessa. Tein ämpärillisen simaa ja munkit haettiin kaupasta. Jos korona olisi saapunut jo viimme syksynä, niin kuinkahan olisi käynyt? Suomen kansa rämpisi talvikuran lisäksi myös masennuksen hetteikössä. Nyt muuttolinnut palaa ja jaksamme kuuliaisesti eristäytyä, onhan kohta kesä.

Ruokapuolella kokeilin Pirkka-lehden herkullisen näköistä kaslerpaistia. Todella harvoin teen kokonaista lihaa ja yhtä harvoin marinoin mitään. Tämän paistin salaisuus on hyvän marinadin lisäksi paistopussi, joka pitää lihan mehevänä pitkästä paistoajasta huolimatta.



Kolmen uunissa olo tunnin jälkeen pussi poistetaan ja vuokaan lisätään tertturomaatteja. Lisäsin myös esikeitettyjä porkkanoita ja sipulia sekä yrttisuolaa.



Vielä kaksikymmentä minuuttia uunissa

Kaveriksi tein kermaperunoita, jotka maustoin tuhdisti valkosipulilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti