maanantai 20. huhtikuuta 2020

Koulupäivän ruokailu

Koronapakoilu jatkuu ja elämme seitsemättä etäkouluviikkoa. Yllättävän nopeasti on aika kulunut ja tämä alkaa olla jo uusi normaali. Meille maalaisille koronaelämä on ehkä helpompaa kuin kaupungissa asuville, koska aktiivisen elämän kiusauksia täällä on vähempi. Ei olla totuttu menemään.

Koululaiset herätetään kello kahdeksan smoothiemyllyn ääneen ja viimmeistään yhdeksältä aloitamme koulun. Muutama tunti ahkeraa opiskelua ja sitten nautitaan pikaisesti valmistettu lounas.
Tänään mararoonipussien lopuista ja jauhelihasta valmistui ns.pääkallopataa. Todellista lohturuokaa, jonka häpeillen esittelen.

Lähes kypsien makaroonien sekaan lisätään jauheliha, salsapurkin loppu sekä kuullotettua sipulia ja paprikaa, Juustokastikkeen lorottelin päälle ja annoin herkun asettua hetkisen. Lopuksi viimmeistelin basilikalla.


Isoimmalle oppilaalle tuli läksyksi valmistaa perheelle välipala ja hän halusi tehdä marjarahkaa. Aineita rahkaan oli vähänlaisesti, mutta näistäkin tuli ihan hyvää.


Ainakin kerran viikossa välipalaksi tarjoilen rahkaa ja tästä lähtien sen saakin valmistaa joku toinen.


 Päivälliselle paistoin uunissa kanaliemi-sipuli-yrtti-kastikkeen alla broilerpihvejä.
Kaverina broilerilla oli ohra-riisiä, vihreää salaattia ja hiukan karpalomarmeladia, joka sopii broilerille pienenä annoksena, vaikka on aika makeaa.

Tämä oli mummin lautanen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti