tiistai 21. tammikuuta 2020

Persikkapiirakkaa gluteeniton

Tavallisina viikkoina omaa vapaata aikaa on käytössä kaksi kertaa kolme tuntia. Tarkemmin kerrottuna hoidettavani ovat yhtä aikaa koulussa ja päivätoiminnassa tiistai ja torstai aamuisin kolme tuntia. Mummu on tietysti aina paikalla, mutta nuoriso on pois. Silloin voin tehdä mitä huvittaa tai ainakin simmepäin.
Tiistaisin yleensä leivoin ja torstaisin hoidan viikonlopun ja tulevan alkuviikon ostokset.

Tänään löysin Kermaruusun-blogista miellyttävän gluteenittoman persikka-rahkapiirakan. Ohjeesta tulee kaksi pyöreää piirakkaa tai yksi 25*25cm piirakkavuoka. Tein pellilliseen, mutta hiukan liian laiha siitä tuli. Seuraavaksi teen taikinan ja täytteen puolitoista kertaisena.





Pohja
200g voita
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2 dl gluteenitonta kaurajauhoa
1 dl riisijauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa

Täyte
1 prk rahkaa (200g)
2 dl maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa
½ sitruunan mehu
1 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria

isompi tölkillinen persikoita
(voi käyttää mitä vain hedelmää/marjaa)

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää vaahtoon kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maidon kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina pellille / vuokiin.

Sekoita täytteen aineet keskenään, kaada täyte pohjan päälle. Pieni mangoviipaleet kuutioiksi. Ripottele mangokuutiot ja passionhedelmien siemenet piirakan päälle. Paista 200 asteessa 30-35 min.


Päiväkahviseurana ihan hyvää näinkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti