maanantai 9. tammikuuta 2023

Punajuurigratiini ja jauhelihapihvit sekä rullattuja lakanoita

Tänään joululoma on virallisesti ohi ja on aika alkaa ajattelemaan kevättä. 
Sillä aikaa kun lapset olivat koulussa valmistui iso kasa jauhelihapihvejä. Osan söimme ja yhden aterian verran jäi vielä pakastettavaa.
Punajuurigratiiniakin riittää.  


Punajuurigratiini

1200 g raakaa punajuurta
2 hapahkoa omenaa
2 sipulia
1 dl omenatäysmehua
4 dl kermaa
2 pussia Aurajuustomurua
mustapippuria 
suolaa

Kuori ja leikkaa punajuuret ohuiksi suikaleiksi.
Kuori omena, poista siemenkota ja leikkaa myös omena ohuiksi suikaleiksi.
Hienonna kuorittu sipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään voidellussa uunivuoassa.
Paista uunin keskiosassa 175 asteessa 1,5 tuntia tai kunnes punajuuret on kypsiä.
Paina muutaman kerran esim. lusikalla paistamisen puolivälin jälkeen kasvikset nesteen alle. Jos gratiini ruskistuu liikaa peitä se foliolla, jos ei kantta ole.


Jauhelihapihvit
 
700 g naudanjauhelihaa
1 kananmuna
2 dl ranskankermaa
1,5 rkl kuivattua timjamia
0,5 tl mustapippuria
1 tl suolaa

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin.
Muotoile pulliksi tai pihveiksi ja paista uunissa noin 15 minuuttia.

Naudanlihan ostamme nykyään paikallisesta Reko-myynnistä. Hiukan kalliimpaa se on kuin kaupan tarjoukset, mutta maultaan parempaa.  



Uusivuosi alkaa liinavaateiden inventaariolla.
Kaikki lakanat ja pyyhkeet on nyt aseteltu uudelleen komeroon. Kelvottomat kappaleet lähtivät Viljelijän mukaan ja päätyvät aikanaan traktorinkorjaajan rasvaräteiksi.
Tämä vihreä retromankeli tuli muutama vuosi sitten vastaan tori.fissä ja pakohan se oli ostaa, kun niin on nätti.
(rullat ei helli silmää, mutta näin ne mahtuu yhdelle hyllylle)  
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti