tiistai 6. joulukuuta 2022

Itsenäisyyspäivän menuu

Itsenäisyyspäivänä halusin tehdä jotain hyvin suomalaista.
Syntymäpäiväsankarille sopivaa.
Vaikka liian kirjava pöytäliina sekoitti koko kuvan, niin laitan tämän nyt kuitenkin tänne. Täytyy seuraavalla kerralla kattaa muualle tai vaihtaa liina. Nyt en ennättänyt säätää, kun porukka jo kilisteli haarukoitaan.

Itsenäisyyspäivän pöydässä meillä oli perunamuussia, lanttulaatikkoa, broilerin fileitä, uunikasviksia (myskikurpitsa, punajuuri ja sipuli) sekä haukifileitä.
Lisukkeena porkkanaraaste, puolukka ja paholaisenhilloa.


Perunamuussi on paikallaan silloin kun kukaan ei jaksa ajatella kastikkeita. Se on myös niitä harvoja ruokia, jotka meillä kelpaa kaikille.
Joulupöytään tehdyistä lanttulaatikoista otettiin yksi maistiaiseksi.
Broilerin fileitä paistoin, koska tiedän että todelliset kriitikot eivät syö kalaa, jossa on ruotoja. Hauessahan niitä on, vaikka nämä olikin taidolla fileoituja.
 
Haukifileet pyörittelin suolalla ja sitruunapippurilla maustetussa ruisjauhossa ja paistoin pannulla runsaassa voissa.
Yksinkertaista ja helppoa.


Pörrö-kissakin toivoo saavansa isänmaallista juhlaruokaa.
(ei se mitään saanut, kunhan hetken leikki alkukantaista ennen kuin palasi sisälle uunin kylkeen)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti