torstai 1. joulukuuta 2022

Broilerijauhelihapihvit

Viimeiset pari viikkoa meillä on podettu kunnon flunssaa, kuumetta ja köhimistä. Kaikki, mummelia lukuun ottamatta, ollaan kuljettu täällä haamuina ja hörpitty kuumaa mehua. Onneksi puolison kanssa sairastimme vuorotellen, niin hoidettavat saivat hoitonsa ja tulivat jollain tavalla ravituiksi. Taas muistan miksi jemmoissa pitää aina olla jotain "pahanpäivänvaralle".
Nyt taudit on ohi, elämä jatkuu ja joulu tulee. 

Tänään tein heille pihvejä broilerinjauhelihasta.
Broileri on kaikilla muilla tavoilla paitsi jauhelihana ihan hyvää, sanoo pikku-teinit. 
 Mummeli puolestaan tiputtelee kaiken kanan kissoille. Eikä edes häpeä.
 
Tänään taas yritin huijata heitä ja valmistin jauhelihapihvit broilerista.
Ohje oli ihan hyvä, hiukan erilainen kuin meillä ennen. Jos tykkää parmesaanista ja sitruunasta niin tätä kannattaa kokeilla.


BROILERINJAUHELIHAPIHVIT

400 g broilerinjauhelihaa
1 kananmuna
1.5 rkl hienonnettuja kapriksia
1 sitruunan kuori
2 tl sitruunamehua
1/2 dl parmesaaniraastetta
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
suolaa
rouhittua mustapippuria

Sekoita broileripihvien ainekset. Muotoile massasta kostutetuin käsin pihvejä. Paista pihvit pannulla öljyssä molemmin puolin kypsiksi. 

Lautaselta löytyi viittä eri väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti