keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Leipomispäivä ja broilerimakaroonilaatikkoa

Silloin kun koko porukka on muutaman tunnin poissa kotoa keskityn omiin huvituksiini.  Tänään huvittelin leipomalla.
Tavallisten sämpylöiden lisäksi tein kaksi kinkku-jauhelihapitsaa. Pitsoihin on helppo upottaa jääkaappiin melkein unohtuneet purkinpohjat ja vähän nahistuneet kasvikset sekä juustojen jämät. 
Todellista hävikinesto-ruokaa.


Kaikki vierasvara-piirakat oli syöty ja vuoat kaipasivat jotain uutta hyvää. 
Tein pellillisen Omenaista talkoopiirakkaa, josta ei tullut kehuja ja se saakin jäädä unholaan. Pyöreisiin vuokiin tein kaksi tavallista mummun mustikka-vadelmapiirakkaa sekä pyöreän omenapiirakan.
Omenapiirakka oli uudella ohjeella ja siitä tulikin ihan hyvää. Kunnon kuvaa en kerinnyt ottamaan, joten tätä piirasta on tehtävä toistekin.

Kun leipomukset oli leivottu uuniin pääsi lasten iltaruoka. Pikku-teinit eivät pidä broilerin jauhelihasta, mutta tähän makaronilaatikkoon se heidänkin mielestä sopi.
Sitä en muista mistä ohjeen otin, mutta kiitos siitä silti.

Ainekset

  • 300 g

    tummaa makaronia

  • 1 rkl

    öljyä

  • 400 g

    broilerinjauhelihaa

  • 1

    hienonnettu sipuli

  • 3

    hienonnettua valkosipulinkynttä

  • 2 tl

    paprikajauhetta

  • 1/2 tl

    chilijauhetta

  • 2 dl

    juustoraastetta

  • 4 dl

    tomaattimurskaa

  • 2

    munaa

  • 1 tl

    suolaa

  • 1 rkl

    sokeria

  • suolaa

  • mustapippuria

  1. Keitä makaronit melkein kypsiksi ja valuta ne.

  2. Ruskista jauheliha ja sipulit. Mausta paprikalla, chilillä, suolalla ja pippurilla.

  3. Kokoa vuokaan vuorotellen makaronia, jauhelihaa ja juustoraastetta.

  4. Yhdistä tomaattimurska, kananmunat, suola ja sokeri. Kaada seos vuokaan.

  5. Kypsennä 180-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti