tiistai 17. toukokuuta 2022

Toukokuun viimmeinen ostosreissu ja jotain söpöä.

Toukokuun viimmeinen kauppareissu suoritettiin jo viimme viikolla, mutta laitan tämän silti tänne kun tykkään niin kovasti katsella täysiä pöytiä. Jos ostosten määrä hirvittää, niin muistutan, että ruokakuntaan kuuluu aina vähintään kahdeksan henkilöä.
Vanhin toivoisi saavansa ruokaa, jota syötiin viisikymmentäluvulla ja lounaan mieluiten jo kymmeneltä aamulla.
Downi Hansun on vaikea purra ja kaikki näkyvät vihannekset nostaa minun lautaselle tai kiikuttaa suoraan roskiin. Pikkuisin syö syötettynä ja vain hyvin soseutettua ruokaa. Pikkuteinit haluaisivat nuudeleita ja spaghettia ja mielellään lievästi tulisena. Tai sitten ei ainakaan niitä.
Ja minä, joka seison hellan edessä haluan tehdä tästä välttämättömyydestä "harrastuksen"
(puoliso tyytyy osaansa)
Siksi ruokaa pitää olla paljon ja monenlaista. 
   

Suunnittelin, että näillä saan pidettyä heidät tyytyväisenä ainakin kaksi viikkoa, ehkä kauemminkin. Pöydällä on vain tavallista perusruokaa, jauhelihaa, lohta. seitä, broileria ja makkaraa. Ei ihmeitä eikä kallista.
Maitoa ja salaatteja on täydennettävä, mutta ne reissut hoitaa puoliso.


Esittelen vielä eräät aikaisemmat ostokset. jotka tuovat erityistä makua arkeen.
Pikkukoiramme Maire jouduttiin lopettamaan ja sitä syntyi iso tyhjä tila. Onnekseni ja ihmeekseni Torissa oli myytävänä espanjanvesikoiran pieni tyttöpentu ja nyt se on täällä meillä.


Ihana Lissu!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti