keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Sienirisotto ja pakastimen viimmeiset mehumarjat

Kolmesta arkkupakastimesta sain vihdoin yhden tyhjäksi. Kolmas pakastin hankittiin viimme syksynä, kun yksi pojistamme liittyi hirviporukkaan ja toiveissa oli suuria saaliita.  Vielä on hirveä hiukan jäljellä, mutta pikaisella järjestämisellä sain loput lihat hyvin mahtumaan kahteen muuhun pakastimeen ja samalla tuli tehtyä ihmetystä aiheuttava inventaario. Mitä kaikkea sitä tuleekaan pakastimeen laitettua?
 
Pikkupakkasen pohjalta löytyi vielä muutama muovikassillinen viimme syksyisiä viinimarjoja, jotka keittelin mehuksi. 

  
Myös pari nyssäkkä sekalaisia metsäsieniä löytyi ja niistä tein eräänlaista risottoa. (Oikeaoppiset risotonvartijat antaisivat kritiikkiä.)
Risoton suosio ei ollut kehuttava ja vain osa perheestä kykeni tätä syömään. Olisi ehkä ollut viisaampaa piilottaa sienet hirvijauhelihan sekaan. Ensi kerralla sitten niin.

Sienirisotto

1 l metsäsieniä
50 g vita
3 sipulia
2 valkosipukinkynttä
1 dl oliiciöljyä
2 rkl sitruunamehua
3 dl risottoriisä
2 dl omenamehua (kotona puristettua)
2 tl  kuivattua timjamia (1/2 dl tuoretta)
7 dl kasvislientä
1/2 tl merisuolaa
ripaus mustapippuria
1 dl parmesaanijuustoa

  1. Puhdista ja paloittele sienet. Kuumenna pannulla nokare voita ja paista sienet. Hienonna sipulit. Kuullota niitä paistokasarissa oliiviöljyssä ja voissa kunnes ovat läpikuultavia, mutta älä anna ruskistua. Lisää riisi ja jatka kuullottamista hetki. Kaada joukkoon omenamehu ja anna kiehahtaa. Lisää timjami. Kaada kasvislientä riisin joukkoon vähitellen ja ahkerasti sekoittaen. Mausta risotto sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon sienet, juustoraaste ja hotain vihreää jos mieli tekee. Tarjoa risotto heti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti