keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Lohikeitto Suvi Teräsniskan ohjeella sekä päivän ostokset

Tänään oli asiaa suureen kaupunkiin ja samalla tuli poikettua suuren kaupungin suuressa marketissa. Yleensä saa ihan helposti täytettyä suurenkin kaupan ostoskärryt, mutta nyt pidin mielessä raivausprojektini, joka koskee siis myös ruokahuoltoa. Omistan jonkinlaisen hamsterigeenin, jota pitää nyt ruokaostoksillakin suitsia. Raivausprojektia on kestänyt jo kuukauden ja vaikka tuloksia ei vielä missään näe uskon siihen lujasti.

Kotona tein nopeasti lohikeiton, josta riittää huomiselle lounaallekkin.


Suvi Teräsniskan kermainen lohikeitto

noin 600g lohta

1 sipuli

pala purjoa

porkkana

fenkoli

herneitä

6-8 kiinteää perunaa

5 maustepippuria

2 laakerinlehteä

1/2 fenkolinsiementä

hienoa merisuolaa

6 dl kalalientä

2dl kermaa

1/2 dl silputtua tilliä

Kuori ja kuutioi sipuli, purjo, porkkana ja fenkoli. Kuullota kasviksia kattilassa voissa noin 10 minuuttia. Kuori ja kuutioi sillä aikaa perunat.

Lisää kattilaan mausteet ja kalaliemi sekä perunakuutiot. Keitä noin 10 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.

  1. Pilko perunoiden kypsyessä lohi annospaloiksi. Lisää kattilaan kerma ja lohipalat. Anna kiehahtaa. Lisää silputtu tilli.


Päivän harkitut ostokset. Lasten herkkua on pinaattilätyt ja tuore valkosipulipatonki, jotka pääsivät heti täyttämään tarkoitustaan. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti