perjantai 23. heinäkuuta 2021

Ohraset jauhelihapihvit


Tänään ruokalistalla oli jauhelihapihvit ja peruna. Eilisestä broileriruuasta jäi yli riisin tilalla tarjoiltuja ohrahelmiä, jotka laitoin jauhelihapihvitaikinan sekaan. Myös jääkaappiin unohtunut dippikastike pääse maustamaan pihvejä. Jauheliharuuat yleensäkkin on siitä mukavia, että niitä on helppo jalostaa sillä mitä sattuu kaapeista löytymään ja mikä meinaa häviksisi muuttua.
Tämän jauhelihataikinan maustoin kuulotetulla sipulilla, srirachalla, sinapilla sekä tietysti suolalla ja pippurilla. Silppusin sekaan myös hiukan ikkunalla kasvavaa basilikaa ja persiljaa.


Paistinpannulla oikeassa voissa tulee ne parhaat pihvit. Vielä jos pikkuisen lirauttaa hunajaa voin sekaan, niin......nam


Kastike syntyi vedestä, ruohosipulituorejuustosta, kersuppipullojen lopuista, sipulin varsista ja minitomaateista. Olisko uuden pannun ansiota vai mitä, mutta hyvää oli ja kaikki meni.


Olen vähän hurahtanut ihaniin isoihin pannuihin ja patoihin. Tämä ostin jo ennen joulua vähän niin kuin jollekkin lahjaksi, mutta en sitten raaskinutkaan.
Panostan nääs työpaikkaviihtyvyyteen.


2 kommenttia:

  1. Klassikkoruoka, mutta niin maistuva!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Todella klassikko ja ehkä juuri siksi kun on niin paljon maustamismahdollisuuksia. Kaikki hävikit uppoaa eikä koskaan tarvitse tehdä kahta kertaa samaa.

    VastaaPoista