torstai 7. tammikuuta 2021

Värikkäät perunat ja savilohikastike


Ostimme paikalliselta Reko-myyjältä vaihtelua perunapöytään. Useana keväänä olen ehdotellut Viljelijälle näiden väriperunoiden viljelyä, mutta vielä hän ei ole suostunut. Tiedän, että luomu-viljelyssä on omat sääntönsä ja muut jutut, että tajuanhan minä.
Oli kuitenkin mukava kokeilla ja perunat oli tosi hyviä. Vaaleanpunaisen perunan nimeä en enää muista, mutta tumman violetti oli nimeltään Mulberry. 

Perunoiden kaveriksi valmistettiin savukalan jämistä kasvispitoinen kastike. Bimit eli varsiparsat paistettiin erikseen pannulla, mutta muista kasviksista syntyi pehmeän kermainen kastike.
Tuli ihan kuolettavan hyvää.

Kastike oli herkullista. Vaikka savukalaa oli vähän sen maku tuntui juuri sopivasti. Vihannesvihaaja Hansu suutui koko kastikkeelle ja nosteli kasvikset omalta lautasetaan minulle.

Loput värikkäät perunat paistoin seuraavana iltana broilerin ja juustokastikkeen kanssa kiusoittelevaksi kiusaukseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti