sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Palapaisti, gratinoitu kukkakaali ja juuresmuussi


Taas löytyi kaupasta laputettuja lihoja. Meidän kylän pikkuisessa marketissa se on löytö, toisin kuin suurissa kaupoissa. Löytyi palapaistia ja kylkisiivuja.
Paistoin ensin lihat nopeasti kiinni ja samalla pannulla kuullotin porkkanat ja sipulit. Liemeen lisäsin lihafondia ja mausteet.
Uuniin kahdessa sadassa asteessa niin kauan kunnes padassa neste kiehuu. Kansi päälle ja loppuajaksi sataanviiteenkymppiin. Loppuaika on ainakin kaksi tuntia, mutta saa olla enemmänkin.

Tällaista se oli kun uunista ulos tuli.
Valmistin suuruksen (vehnäjauho ja vesi) johon lisäsin mausteita sen mukaan kuinka voimakkaalta liemi padassa maistui. Ja vielä hetkeksi uuniin.


Kukkakaaligratiiniin kiehautin kaaleja muutaman minuutin ja laitoin ne vuokaan. Maustoin kaalit Herbamare yrttisuolalla, pippuriseoksella ja kuivatulla timjamilla. Muutakin maustetta voi toki käyttää, mutta minusta timjami on juuri oikea pari kukkakaalille.
Päälle valmistin juustokastikkeen Polarista ja ceddarista, jotka kivasti suli kermaan.

Mummunen sai annoksen tän ja oli oikein mielissään. Kunnollista vanhanajan safkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti