maanantai 24. helmikuuta 2020

Broilerinuggetin tapaiset


Virallisen hiihtoloman ensimmäinen arkipäivä.
Yksi lapsi lähti kouluun ja loput jäi kotiin nukkumaan. Onneksi tänään on sää suosinut ja kotoilijat ovat saaneet purkaa ulkoilmaan kaiken ylimääräisen energian. 




 Päivälliseksi, jota meillä iltaruuaksi kutsutaan, valmistin "kananuggetteja" Ei ne ihan oikean makuisia olleet, siksi sitaatit
Broilerin sisäfileet pyörittelin ensin kanamunassa ja sitten suolalla, mustapippurilla ja paprikalla maustetussa pankkojauhossa. Ensin pannulla paistoin kauniin värisiksi, jonka jälkeen laitoin ne hetkeksi uuniin odottamaan perunoiden kypsymistä. 


Broilereiden kaveriksi uunikasviksia.
Vuokaan perunaa, melkein kypsää punajuurta ja parsakaalia. Päälle mausteet ja hiukkasen oliiviöljyä.
200 astetta kunnes perunat tuntuu kypsiltä.


Kastike kermaviilistä
2 prk kermaviiliä
2 rkl sinaappia
2 tl sitruunamahua
2tl juoksevaa hunajaa
suolaa
yrttejä tai muuta makua

Tällaisen annoksen sai mummu.
Oli ehkä ihan ensimmäinen kerta kun sain kehut broileri ruuasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti