torstai 20. huhtikuuta 2023

persikka-ananaspiirakka

Tämä piirakka sopii aurinkoiseen kevätpäivään.
Oikeasti se meni niin, että mummu naapurista soitti ettei missään ole taaskaan mitään hyvää  ja mitä sinä oikein teet kun et enää ikinä leivo. "Kuivaa leipääkö tässä pitää kahvin kanssa syödä?"
Onneksi mummelissa on vielä virtaa ja sanan säilää
Tein sitten pellillisen piirakkaa, vaikka ulkona on melkein kesä. 

 
Persikka-ananasrahkapiirakka

250 g voita sulatettuna
2 lasia sokeria
4 lasia vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
1 lasi piimää
2 munaa

Rahkaseos:
4 dl maitorahkaa
1 dl sokeria
2 munaa
4 tl vaniljasokeria
1 suuri purkki säilykepersikan puolikkaita
2 pientä purkkia ananaspaloja (tai vähempi)


Sekoita sula rasva, sokeri, jauhot, leivinjauhe ja sooda murumaiseksi.
Ota yksi lasillinen muruja erilleen. Lisää isompaan muruseokseen piimä ja munat. Sekoita taikinaksi ja levitä leivinpaperin päälle pellille. Pilko persikat ja ananakset pieniksi paloiksi ja levitä taikinan päälle.
Sekoita rahkaseoksen ainekset sekaisin ja kaada hedelmien päälle.
Levitä erilleen otetut murut piirakan päälle. 
Paista piirakkaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia.

Mummeli sai päiväkahville piirakkaa ja pääsi nauttimaan auringosta.
Pitkä talvi sisällä on vihdoin ohi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti