sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Pitsasunnuntai

Tämän päivän keskustelut ovat liittyneet tietysti coronaan ja ennen kaikkea karantteeniin. Meidän alueella koulut alkavat viikkonsa normaalisti, mutta erityiset lapsemme olemme päättäneet pitää toistaiseksi kotona.
Mellä kaikki toimii vielä niin kuin kuuluu ja kaupoista saa sekä leipää että vessapaperia.

Kotivara ja hamstraus ei tunnu ajankohtaiselta, mutta päätin testata kuinka kauan pärjäämme sillä mitä nyt on kaapeissa ja pakkasessa. Koska nyt ei ole tosi kyseessä annetaan erityislupa hakea kaupasta muutamia välttämättömyys tuotteita. Oikeassa tilanteessa maidon ja voin noutaminen kylmähyllystä ei tietenkään olisi mahdollista. 

Testin aloitti pitsa lounaaksi ja seitikeitto päivälliseksi sekä kaurapuuro iltapalalla. 



Pitsaa valmistettiin yhdelletoista hengelle (yhdelle keitettiin perunat)
Täytteeseen tuli alla olevaa. Muuten hyvää, mutta päärynä pitsassa jakoi mielipiteitä. Minusta se ihan sopi. 


Hyviä tuli ja hiukan jäi vielä huomiseksi välipalaksi koulusta palaaville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti