Näytetään tekstit, joissa on tunniste liharuoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liharuoka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. toukokuuta 2024

Suikalepata

Vihdoin aurinko lämmittää ja enempi tekee mieli ulos kuin hellan ääreen. Mummu on taas sairaalassa, niin sekin antaa vapautta harrastaa pihatöitä ja kasvihuonetta.   
Aurinkopäivän ruuaksi tein possun suikalelihasta, porkkanasta, paprikoista, sipuleista sekä kuivatuista aprikooseista hauduttamalla valmistettua pataa. Aprikoosi sopi oikein hyvin lihapadan sekaan.

 Possupataan etsin suurin piirtein ohjeen "Mimmin keittiössä"-blogista.
Ohje oli hyvä ja minä se suurin piirtein.
Mausteta voi käyttää runsaammin, kunhan ensin maistaa ja asiaintilan toteaa.


Aprikoosinen possupata

n.700 g possun suikalelihaa
1-2 isoa keltasipulia
keltainen ja punainen paprika
porkkanaa
kuivattuja aprikooseja
tomaattipyrettä tai paseerattua tomaattia
2 rkl vehnäjauhoja
vettä kunnes ainekset peittyvät
1 lihaliemikuutio tai fondia
1 tl suolaa aluksi
mustapippuria
n. 1 tl paprikajauhetta
n. 1 tl soijakastiketta
valkosipulia oman maun mukaan
3 laakerinlehteä
päälle persiljaa


Sillä aikaa kun pata hiljalleen kypsyi teimme Hansun kanssa hiukan nurmikkotöitä. Kottikärryjä Hansu kyllä lykkää, mutta itse päättää milloin ja minne.



On jo viides päivä tätä kuuta enkä ole vielä laittanut kuvaa Huhtikuun villasukista.
Puoliso vähän murahteli kun istuin pihakeinuun kahvikupin ja sukkaneulomuksen kanssa.
Yritti kommunikoida, mutta en ollut ymmärtävinäni.


perjantai 1. maaliskuuta 2024

Herätys Blogini

 
Yli kaksi kuukautta on edellisestä postauksesta ja on aika herätä talviunilta. Monta mukavaa asiaa ja herkullista hetkeä on joutunut unholaan, mutta tästä taas jatketaan.
Herätköön uinuvainen.

Keittiön kevätkausi alkoi pakastimien sulatuksella.  
Tyttären kanssa uudelleen järjestelimme  kaikki neljä pakastinta. Pakastimien sulatus on minulle ollut aina se työ, jota on ollut helppo siirtää odottamaan sopivampaa hetkeä, mutta nyt nopean avun kanssa työ oli helppoa ja kivaa. Parasta äiti-tytär aikaa päät pakastimessa ja sormet jäässä.
 
Ensimmäiseksi otin pakkasesta sulamaan nelisen kiloa jauhelihaa, josta valmistin takaisin pakastimeen meneviä annoksia. Isoja satseja on mukava tehdä ja vielä mukavampaa on hakea varastoista valmista.

Ensin tein valmistui kahden sorttisia punajuuri-jauhelihapihvejä.
Ihan tavallisia pulleita ja toisia ohuempia, joihin laitoin jauhelihan ja punajuuren lisäksi vähän kesäkurpitsaa.

Lihapulliin löytyi pakastimen pohjalta vielä oman kasvihuoneen tomaateista keitettyä tomaattikastiketta. Herkullista ja vahvaa.
Mureke puolestaan höystyi porkkanalla sekä runsaalla fetalla.  
Loppu jauhelihan vain paistoin ja maustoin keittoja ja muutamaa pitsaa varten.

Sitten hiukan harrasteista:
Neljässätoista viikossa pienistä hiiren kokoista pentusista kasvoi reippaita katteja, jotka kerkesivät moneen paikkaan yhtä aikaa.
Kaikki pennut on nyt jo muuttaneet uusiin koteihinsa ja meidän kukkaset saa taas
olla rauhassa.
Ne on aina yhtä ihania.



torstai 7. joulukuuta 2023

Broilerinjauhelihapihvit ja marraskuun sukat


Pitkästä aikaa tein broilerinjauhelihasta pihvejä.
Näihin tuli punaisia linssejä sekä pestoa, mitä en ennen ole pihveissä käyttänyt.
Nuoriso ei pidä sen enempää broilerin jauhelihasta kuin linsseistäkään, mutta nämä kelpasi kaikille.
Eivät tosin tienneet mitä söivät.


Broilerinjauhelihapihvit

400 g broilerin jauhelihaa
1,5 dl punaisia linssejä
kanalientä linssien keittämiseen
4 rkl punaista pestoa
1 tl paprikajauhetta
ripsaus chilijauhetta
1 tl suolaa tai 2 tl soijakastiketta
valkopippuria
2 munaa
1 dl parmesaaniraastetta

Ota broilerinjauheliha huoneenlämpöön. Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan ja anna kaiken nesteen valua pois siivilässä ennen kuin sekoitat ne mureketaikinaan.
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi murekeseokseksi ja muovaa lihapyöryköiksi tai pihveiksi. Paista pihvit pannulla rasvassa tai kypsennä 225-asteisessa uunissa leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä.


Marraskuun sukkatuotanto oli ihan kiitettävää.
Muutamat sukat syntyivät jämälangoista, siniset ja raitavihreät uudesta kerästä ja koko vihreät on kissanpennun pehmeää alpakkaa.


Kun vuoden sukkasato lähenteli neljääkymmentä ajattelin kokeilla onnistuisinko tekemään niitä 52 paria, sukat per viikko. Ainakin kymmenet sukat on vuoden mittaan jo jalkansa löytäneet, mutta vielä riittäisi tontuille töitä.
 Eihän tällaisessa ole mitään järkeä, mutta ehkä se ei haittaa?


maanantai 2. lokakuuta 2023

Hapanimelä possukastike ja syyskuun villasukat


Hapanimelä possukastike

500 g possun paistisuikaleita
2 paprikaa
2 porkkanaa (tai enempi)
2 punasipulia

Marinadi
1 rkl hienonnettua inkivääriä
1 rkl soijakastiketta
2 rkl rypsiöljyä
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippurirouhetta

Paistamiseen
öljyä

Kastike:
2 rkl soijakastiketta
3 rkl viinietikkaa
3 dl ananas-tai omenamehua
0,5 kanaliemikuutiota
2 rkl ketsuppia
2 rkl fariinisokeria
1,5 rkl maissitärkkelystä
suolaa
mustapippuria

Loput eilisestä possukastikkeesta ja perunoista syntyi vaivaton kotijoukkojen lounas.
Kaikki vuokaan, hiukan juustoa päälle ja puoleksi tunniksi uuniin.


Syyskuussa syntyi seitsemät sukat.
Onneksi on kaikenlaista välttämätöntä tekemistä, muuten vain istuisin ja neuloisin olkapääni rikki. Nyt jo välillä vähän kirvelee, sekä olkapäätä että mieltä.


On meillä eräs toinenkin, joka ymmärtää lankakerien ihanuuden.
Urho on jo neljätoista vuotta pitänyt hiiret kurissa.

keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Pikaruokana siskonmakkarakastike

Tänään tarvitsin nopeasti valmistuvaa ruokaa. Kotilieden sivuilla oli Anni Ihamäen siskonmakkarakastikkeen ohje, joka on roikkunut "teen-kohta-listalla" ja nyt oli sopiva hetki ja makkaratkin valmiina.

 Tämä olikin kätevän nopea arkiruoka, jota on helppo muokata mieleisekseen. (Kerkesivät ammentaa lautasilleen ennen kuvaamista)  

Siskonmakkarakastike

1 sipuli

400 g siskonmakkaraa

2 tl tomaattipyreetä

2 dl kermaa

0,5 dl vettä

2 kokojyväsinappia

suolaa ja pippuria

öljyä ja voita paistamiseen

Kuullosta silputtu sipuli voissa ja ota ne hetkeksi pannulta syrjän.

Lisää pannulla tilkka öljyä ja pursota siskonmakkaroista palleroita pannulle. Kun ne ovat paistuneet palauta pannulle sipulit ja lisää tomaattipyree. Lisää kerma, vesi, sinappi, suola ja pippuri.

Anna hautua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia ja sitten tarjolle.


Aamulla heti koululaisten ja Hansun lähdettyä lähdin minä kauppaan. Tärkein asia oli saada pennulle uusi panta rikkoutuneen tilalle ja samalla vähän täydentää ruokavarantoja.

Enää tarvitsee hiukan kokata ja paljon syödä.

Pentu sai pantansa ja tuubillisen herkkua.
Sitä en vielä tiedä kuinka panta saadaan paikalleen ja miten panikoiva pentu oppii sivistyneen koiran tavoille. 

 

torstai 1. kesäkuuta 2023

Espanjan pata

Pitkästä aikaa päivä jolloin olin melkein kuusi tuntia yksin kotoa. Tai olihan täällä mummu eli äitini, mutta hän on omassa mökissään, joten häntä ei nyt lasketa. Pihalla on vielä tekemätöntä työtä, taimia jotka odottavat istuttamista ja paljon muuta.
Kylmä tuuli ja kunnollinen raekuuro keskeytti pihahommat ja ajoivat minut sekä terassin basilikan sisälle. Basilika-parka oli  jo viime yönä hiukan paleltunut ja lehdet saaneet ruskeita laikkuja.
Terassin kukkiakin yritin pelastaa.
Vähän mietin, että mitä järkee?


Espanjanpata

riisiä
broileria
paprika
sipuli
kesäkurpitsaa
tomaatti
korianteri
valkosipuli
juustokumina
kumina
kurkuma
chili
suola
sokeri
mustapippuri

Minä käytin riisiä, joka kiehui vähintään puolituntia kanaliemikuutiolla maustetussa vedessä. Ei kuitenkaan kannata ihan kypsäksi kiehuttaa, koska muhii vielä mausteiden kanssa kattilassa ja tykkää siitä.
Broilerit oli pakastimesta ja valmiiksi kypsennettyjä, jonkun toisen ruuan jämiä. Ne vain pilkoin ihan pikkuiseksi.
Sipulit, paprikat ja mausteet pyöräytin pannulla öljyssä. Mausteita laitoin korvakuulolta vähän varovasti, että kaikille kelpaisi.
Poistin melkein kypsästä riisistä ylimääräisen veden ja kippasin paistinpannun herkut riisin joukkoon.
Kannattaa maistella.
Pakasteherneet laitoin melkein kypsään pataan ja persiljat silppusin jo valmiin ruuan päälle.

Rakeita tuli useampaan otteeseen ja lämpötila valui alle neljän.
 
Illansuussa sää kirkastui ja Hansu pääsi auttamaan mummua kukkahommissa.
Täytyy mummunkin kukat nostaa yöksi kylmältä turvaan






keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Kermainen lihapullakastike


Meillä täällä on kerran kuukaudessa Reko-myynti, josta voi ostaa mahdottoman hyvää luomu-lihaa. Jauhelihoissa varsinkin huomaa lihojen eron. Ihan eri makuista ja oloista on suoraan tuottajalta ostettu luomu-jauheliha, kuin markettien tavalliset paketit. (Jotka nekin on hyvin tehtynä ihan kelvollisia)

Viimeisen jauhelihapaketin otin illalla pakastimesta sulamaan ja valmistin siitä meille  tämän päivän lounaaksi pullia. Halusin testata uutta ohjetta ja ihan syötäviä tuli, varsinkin jos pitää timjamin mausta.

 Lihapullat

700 g jauhelihaa

1 kananmuna

2 dl ranskankermaa

1,5 rkl kuivattua timjamia

0,5 tl mustapippuria

1 tl suolaa

Uuni kuumenemaan 225 astetta. Sekoita kaikki aineet kulhossa sekaisin. Muotoile pulliksi ja paista uunissa noin  15 minuuttia.

Kastike syntyi kermasta, ketsupista ja lorauksesta soijakastiketta.

Lihojen lisäksi meidän kylän Reko-myynnistä saa hankittua kananmunat. Toinen huippu tuote. Ihan näin paljon ei munia itse syödä, vaan osa lähtee lasten mukana kaupunkiin.



tiistai 7. helmikuuta 2023

Broilerivuoka

Pitää syödä tuhdisti ennen kauppaan menoa, sanoo äiti ja elämänkokemus.
Pienennetyt broilerinfileet kasvisten kanssa vuokaan ja päälle kanalientä, johon on sekoitettu mausteet ja juustokerma.


2 pkt broilerin fileitä, toinen marinoitu toinen ei
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
3 sipulia
4 porkkanaa
suippopaprika
fetajuustoa
3 dl kiehuvaa vettä
2 kana-annosfondia
2 dl ruokakermaa (käytin juustoista)
1 sitruuna
3 rkl juoksevaa hunajaa

Pilko filee pienemmäksi ja mausta. Minä sekoitin pussissa marinoidut ja naturellit palat ja annoin hetken asettua huoneen lämmössä.

Kuori ja pilko sipulit sekä muut käytettävät kasvikset.
Asettele kaikki uunivuokaan, päällimmäiseksi feta.
Yhdistä keskenään kiehuva vesi ja kana-annosfondit. Purista sitruunanmehu.
Sekoita joukkoon kerma, sitruunamehu (n.1/2 dl) ja hunaja. Kaada neste kanojen ja kasvisten päälle
Vuoka uuniin keskitasolle 200 asteeseen noin 1,5 tuntia
 
Kaveriksi broilerivuoalle tuli keitetty ohra, coleslaw, porkkanaraaste, puolukka ja hapankaali.



Tuli vuoden ensimmäinen ruokatilaus. Hedelmiä ja maitotuotteita haemme kerran tai kaksi viikossa tästä "oman kylän kaupasta", mutta muuta ei (paitsi karkkia).
Koko tammikuun olemme ahkerasti tyhjentäneet ruokavarastoja ja se projekti jatkuu vielä. Kerran jos toisenkin on hiipinyt mieleen ajatus kaiken säilömisen järkevyydestä.
Nyt olen päättänyt, että on aika mennä pohjaan asti, siis pakastimien pohjaan.

Ruokalistan mukaan jos eletään, viikossa ruokaan menee noin 250 euroa. Syöjiä normipäivinä on vähintään seitsemän, viikonloppuisin ja lomilla enempi. Koska olemme perhekoti ja ruokittavia on melkein vauvasta melkein yhdeksänkymppiseen ravitsemukseen menee keskimääräisesti enempi aikaa ja rahaa.
Näillä nyt mennään runsas viikko.
  


Myös postinkulku tuotti iloa.
Hiukan lankaa sekä uuden keittokirjan, josta sanottiin näin:

"Kirja on saanut Inkoolainen Daniela Andersson oli vähällä pyörtyä, kun hän sai marraskuussa Pariisissa kuulla, että hänen tekemänsä keittokirja Tack för maten, mamma! oli valittu kaikkien aikojen parhaaksi keittokirjaksi kansainvälisessä Gourmand Cookbook Awards -kilpailussa Nordic-sarjassa. Voittoa on verrattu elokuvien Oscar-palkintoon, sillä kilpailuun osallistui yli tuhat kirjaa eri puolilta maailmaa."
Eikö tuollainen ole pakko saada?

maanantai 12. joulukuuta 2022

Jauhelihapannari rullana

Väki oli eilisen päivän reissussa ja palasivat kotiin vasta illalla. En ollut tietoinen kuinka nälkäistä porukkaa sieltä on tulossa, joten tein heille pellillisen jauhelihapannaria jonka rullasin. Ajattelin että, jos ovat juuri käyneet syömässä eikä iltapannari kelpaa säilyy se hyvänä tähän päivään.
Eivät he olleet syöneet ja siinä hässäkässä unohdin ottaa kuvan valmiista rullasta.
Laitan kuitenkin ohjeen tänne talteen ja seuraavan kerran teen tätä evääksi kun (ja jos) jonnekin lähdetään.
Ruokaisaa ja helposti syötävää evästä. 


Rullattu jauhelihapannukakku

6 dl maitoa
1 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
0,5 dl öljyä

Täyte:
1 pieni sipuli
1 pieni paprika
400g jauhelihaa
2-3rkl vehnäjauhoja
1prk kermaviiliä
2-3 rkl yrttimaustesekoitusta
suolaa
juustoraastetta päälle

Levitä reilunkokoinen arkki leivinpaperia uunipellille ja uuni 200 asteeseen.
Sekoita maito, suola ja jauhot kulhossa. Vatkaa munat sekaan ja lopuksi öljy.
Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista pannukakkua 20-30 minuuttia uunin keskitasolla. Kumoa pannari puhtaalle leivinpaperille ja jäähdytä.

Kuori ja silppua sipuli hienoksi. Halkaise paprika, poista siemenet ja paloittele paprika pieneksi.
Ruskista jauheliha, sipuli ja paprika. Sekoita loput aineet sekaan. Alenna lieden lämpö pienelle ja sekoittele täytettä sen verran, että täytteestä tulee sakeaa ja puuromaista.

Levitä täyte pannukakun päälle ja rullaa pannari napakaksi rullaksi.
Kuorruta rulla juustoraasteella ja laita uunin ylätasolle vielä noin kymmeneksi minuutiksi, kunnes juusto sulaa ja saa kauniin värin.
Sitten vaan rulla paloiksi ja pannari nälkäisten eteen. Varmasti häviää.

Nyt viimeistään olisi aika aloittaa Joulusiivous.
Onkohan nämä kaikki purnukat tarpeellisia?
Pyyhin jokaisesta pölyt ja asetin takaisin vanhalle paikalleen. Ihan kohta alan ahkeraksi ja käytän kaikki loppuun.








torstai 30. joulukuuta 2021

Broilerirullat

Jouluruokaa on nyt syöty monta päivää ja makuelimet kaipaavat selvästi vaihtelua. Meidän koko kahdenkymmenen hengen joulupöytä rakastaa kaikkia perinteisiä joululaatikoita ja salaatteja, mitä juhlapöytä tarjoaa. Lihasta ja kalasta ruokakunta on montaa mieltä, mutta niistäkin jokainen löytää mieleisensä.
Nyt jouluväki on lennähtänyt omille oksilleen ja arki voi alkaa.

Aloitin arjen rullaamalla broilerin fileitä, joiden sisälle tuli aurinkokuivattua tomaattia, juustoa ja pieni lehti basilikaa

 
Mausteiksi vain suolaa, mustapippuria ja basilikaa. Rullat kypsyivät uunissa 200 asteessa noin puolituntia. Maku rulliin tulee täytteen juustosta ja tomaatista.


Mummulle naapuriin lähti tällainen annos. 

tiistai 7. joulukuuta 2021

Mitä söimme tänään

Meillä tehdään vain helppoja ja tylsiä arkiruokia, koska sellaista se elämä on. Ruokamme ei ole itämaista, ei eksoottista, eikä edes kotimaista modernismia,  Arkirealismia.
Ruokakuntaan kuuluu minun ja puolison lisäksi Mummeli, joka ei pidä vahvoista mauista, eikä syö jos voi kieltäytyä. Downi-Hansu, joka ei pahemmin pureskele sekä Pikkuinen, joka syö vain soseutettua ruokaa. Sitten on vielä tavallisia pikkuteinejä, joille tänään käy yksi ruoka ja huomenna joku toinen.
Siinä sitä on elämäntehtävää. 

 Tänään meillä syötiin näin.
Oma aamupalani oli jugurtti mustikoiden ja ashwagandha-jauheen kanssa. (se kuulemma antaa elämään kaivattua reippautta) Hansu ja pikkuisin saivat puuroa. Puoliso kananmunaa ja kaalia. Koululaiset jotain, jos heitä sattui huvittamaan. Oman aamupalani syön vasta sitten, kun olen ensin laittanut koululaiset matkaan ja hoitanut mummun aamutoimet.

Lounaaksi tein savuporokeittoa, raejuustoa ja Mummelin keiton päälle riputtelin vielä vähän viherjauhetta. Leipää tietysti keiton kaveriksi ja jälkkäriksi kahvit.

Välipalaksi marjarahkaa ja leipää. Lapsille tuli kavereita kylään suoraan koulusta, siksi useampi kippo. Minä tietysti hörpin kahvia.
 
Jääkaappin oli jäänyt avattu pekonipaketti, joka oli pakko jotenkin saada käytettyä. Makarooni-pekonivuoka oli ohje, mutta makaroonilaatikkoa tästä tuli, joskin paljon maukkaampaa chilin,curryn ja muiden mausteiden sekä sipuleiden ja paprikoiden ansiosta. Myös kesältä jääneitä grillin tarkoitettuja maisseja laitoin tähän. Tyttönen sanoikin, että maistuu ihan kesältä.

Iltapalaksi syötän heille usein puuroa. Nyt Hansu halusi kaurapuuron mausteeksi välipalalta jäänyttä marjarahkaa, johon lisäsin kokonaisia mansikota. Syömisestä ei meinannut tulla yhtään mitään, kun yksi hellyyden kipeä kolli tunki väkisin syliin.

Näin tänään.
Huomenna olisi spaghetti-päivä,
 ja niin edelleen....

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Linströminpihvit

Talven ensimmäiset kunnon pakkaset on saapuneet. Lunta täällä on vielä vähän, mutta luistelemaan pääsee ja ihan kenkäpelillä ihailemaan Herra Pakkasherran taidetta.
Eilen otin pakastimesta sulamaan pienen paketillisen hirven jauhelihaa ja kun jääkaapissa oli kilon pussi punajuuria, niin päivän menu oli siinä.
Ohjeessa, jota katselin oli vain yksi kananmuna. Se oli paistamisen kanna aivan liian vähän tai punajuuren osuus oli liian suuri ja pihvit hajoilivat. Hyviä olivat, sekä ehjät että hajonneet. Loput syödään huomenna lounaaksi.


Linströminpihvit

400g naudan jauhelihaa (minulla oili hirveä)
1 dl korppujauhoja (minulla spelttimanna)
pippurituorejuusto
1,5 dl vettä
1 sipuli (minulla kaksi, kuullotin pannulla)
2-3 etikkapunajuurta  (minulla useampi tavallinen)
1 kananmuna (suuremmasta punajuurimäärästä johtuen olisi tarvinnut useamman)
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria

Päälle vielä lisää sipulia


Ihania kylmiä juttuja pusikossa


maanantai 29. marraskuuta 2021

Hapan-imeläpossua haudutuspadassa ja leipomispäivä

Leivontapäivänä, kun hella ja tiskipöytä pursuaa jos jonkinlaista kippoa on haudutuspata ihan paras keksintö. Ruoka-aineet pataan ja töpseli seinää, niin muutaman tunnin kuluttua on herkkua tarjolla.

 Ennen en ole juuri tällaista lihapataa tehnyt ja yllätyin tosi iloisesti. Tästä tuli välittömästi lempparipata.  


400g porsaanlihasuikaleita
1 prk ananaspaloja mehussa
2 sipulia
porkkanaa
punajuurta
ripaus valkosipulirouhetta tai muutama kynsi


Kastike:
n. 1dl ananasmehua
1/2 dl vettä
1/2 dl tomaattipytettä
ripsahdus suolaa
toinen ropsahdus chilirouhe
1 tl jauhettua inkivääriä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl fariinisokeria
1,5 rkl omanasiiderietikkaa
1 rkl maissitärkkelystä
tilkka vettä

Laita porsaanliha, ananaspalat. sipuli, porkkana ja punajuuri haudutuspataan. Sekoita keskenään suola, chilirouhe, jauhettu inkivääri, ananasmehu, vesi, tomaattipyre, fariinisokeri, omenasiiderietikka ja soijakastike, ja kaada pataan.
Hauduta High 4-5 tuntia. Sekoita maissitärkkelystilkkaan vettä ja lisää pataan. Hauduta vielä 20 minuuttia. Nauti ja ihastu.


Tarkoitukseni oli vain käydä läpi leipomis-asioita sisältävä laatiko, inventoida ja hiukan siivota. Siinä levällään, pitkin pöytää, vuokaset katsoivat minua niin kauniisti, että päätin kokeilla mitä kerkeän tehdä ennen kuin koululaiset kotiutuvat.

Ihan kaikkiin vuokiin en kerinnyt käyttää, mutta jotain kuitenkin. Syntyi kaksi suklaa kakkua, maustekakku, banaanikakku, kaksi littasta kakkupohjaa, suklaahippu-ja appelsiinimuffineta sekä sitruunakakkusia. Suolasena oli kaksi saaristolaisleipää.  Kunhan olemme kaikkia maistelleet, niin laitan laitan parhaat ohjeet tänne talteen.


maanantai 18. lokakuuta 2021

Herkulliset kanan paistileikkeet uunissa

 Jess! Kerrankin ruoka, josta kaikki pitävät (paitsi mummu,joka ei milloinkaan pidä kanasta). Paistileike on kanan rasvaisin osa, josta pitkään kypsentämällä saa todella herkullista tarjottavaa. Tämä vuokaruoka kestää myös sen, jos se joutuu odottamaan syöjiä. Idean tähän ruokaan löysin Mimmin-blogista nimellä "sipulinen broilerivuoka".

Kanan paistileikkeet uunissa

450g kanan paistileikkeitä

rasvaa lihojen paistamiseen

suolaa, paprikajauhetta, mustapippuria, sipulijauhetta

2 sipulia (tai enemmän)

Iso pala kesäkurpitsaa

pala mukulaselleriä

paketti fetajuustoa

2dl kaurakermaa


Leikkaa paistileikkeet puoliksi ja mausta molemmin puolin. Sillä aikaa kun liha imee makua pilko käyttämäsi vihannekset. Paista lihat kuumalla pannulla runsaassa voissa kauniiksi molemmin puolin ja laita ne sitten laakeaan vuokaan. Pannuun jääneessä voi-mausteessa pikapaista kasvikset ja lisää ne lihojen päälle. Murustele vielä fetajuusto ja ihan viimmeiseksi lisää kaurakerma.
Kypsennä ruokaa noin 200 asteisessa uunissa vähintään 30 minuuttia.

Tällainen annos lähti mummulaan.(koira sai lihat)






perjantai 1. lokakuuta 2021

Tomaatinen broilervuoka

Kasvihuoneen talviunille siirtymistä valmistellaan, mutta vielä jotain keittiöön tuotavaa oli. Öisin on puhallin yrittänyt pitää kylmän muovien ulkopuolella, mutta nyt senkin aika on ohi. Viimmeistä vesimelonia oli pakkanen puraissut ja se oli syöntikelvoton, mutta muuta hyvää sieltä vielä löytyi. Kirsikkatomaatteja oli kypsynyt yllättävän paljon ja kesäkurpitsojakin muutama.


Tämän päivän ruuaksi suunnittelin jotain broilerista ja Valion sivuilta löysin kiinnostavan broilericurryn. Suunnilleen ohjeen mukaan sen tein, mutta lisäsin vuokaan paljon kesäkurpitsaa sekä tomaatteja.  


Tomaattinen Broilericyrry

voita paistamiseen

1,5 kg broilerfilettä

3 sipulia

3 tl gram masala-mausteseosta

3tl juustokuminaa

3tl inkivääriä

3tl kurkumaa

3tl chilihiutaleita

1,5ti kardemummaa

3prk tomaattimurskaa

(Laitoin 1prk murskaa ja 6 isoa tomaaattia blenderin kautta)

3 prk ranskankermaa

Pienistä broileri sopiviksi paloiksi (valmiit fileetkin käy) ja paista pannulla. Siirrä lihat uunivuokaan. Kuullottele samalla pannulla mausteet ja sipuli ja lisää nekin vuokaan tomaattimurskan kanssa. Laita vuoka uuniin 200 asteeseen noin 20 minuuttia, jonka jälkeen lisää ranskankerma ja tomaatit päälle. Anna kypsyä uunissa vielä hetken, älä anna kiehua.

Tarjoile keitetyn riisin tai ohran kanssa.