maanantai 6. syyskuuta 2021
Uunisei ja herkkuja kasvihuoneesta
Herkullinen kasvispiirakka
n. 20 x 30 cm (irtopohja)vuokaan tai n. 28 cm pyöreään vuokaan
Pohja:
1 dl perunamuusijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
100 g voita tai leivinmargariinia huoneenlämpöisenä
1 dl jääkylmää vettä
Täyte:
1 pieni kesäkurpitsa
1 sipuli
1/2 punainen paprika
5 reilunkokoista kirsikkatomaattia
vajaa 1 tl valkosipulitahnaa (tai 2 valkosipulin kynttä pieneksi pilkottuna)
0.5-0.75 tl suolaa
200 g fetajuustoa
2 dl maitoa
2 kananmunaa
n. 50 g (1 dl) punaleima emmentalia raastettuna
Ohje:
Aloita pohjan teolla. Sekoita muusijauhe, vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Nypi huoneenlämpöinen, kuutioitu rasva joukkoon. Lisää kylmä vesi ja sekoita vain sen verran, että jauhot juuri ja juuri sekoittuvat joukkoon. Kaulitse taikina jauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi. Nosta taikina levy piirakkavuoan päälle ja painele kevyesti pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Pilko paprika ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Mitä pienemmiksi leikkaat, sitä paremmin ne kypsyvät uunissa. Jos palat ovat kovin isoja, kypsennä niitä pannulla öljytilkassa muutama minuutti. Kuutioi myös kesäkurpitsa ja puolita tomaatit. Sekoita kasvikset keskenään ja lisää joukkoon valkosipuli ja suola.
Lisää puolet pilkotuista fetajuustoista piirakan pohjalle. Levitä päälle kasvissose ja päälle vielä loput fetajuustopalaset. Sekoita munat, maito ja juustoraaste keskenään. Kaada piirakan päälle. Paista 225 astetta alatasolla n. 35 minuuttia, kunnes piirakka on saanut väriä pintaansa eikä keskusta enää hölly vuokaa liikuteltaessa. Anna piirakan jäähtyä hetki, tai lämmitä se seuraavana päivänä uudestaan.
keskiviikko 1. syyskuuta 2021
Jauheliha-kesäkurpitsamureke ja viikon ruokalista
Syksy lähestyy ja kiirettä pitää. Ulkona on vielä asioita, jotka tekisi mieli saada valmiiksi, mutta aina osa niistä jää odottamaan tulevia kesiä. Ykköstekemisä on elämää ylläpitävät jutut, kuten hyvä ruoka ja sopivat silitykset.
Melkein koko elokuun elimme ilman ennalta suunniteltua ruokalistaa ja totesin sen hankalaksi. Tuli niitä "mitä tänään syötäis päiviä" ja välillä tympäisi koko ruokkimisruljanssi. Nyt on syyskuun lista valmiina ja odotuslistallekkin jäi vielä jotain.
Maanantaina oli lapsilla kaveri kylässä ja silloin on tarjottava sellaista mikä ei vierasta säikäytä. Pöydässä oli perunamuussin kaverina vuokamureke, johon piilotin pätkän karkeaksi raastettua kesäkurpitsaa.
Jauheliha-kesäkurpitsamureke
800g jauhelihaa
400g kesäkurpitsaa
1iso sipuli
200g valkosipulilla
3 kananmunaa
2 dl ruiskorppujauhoja
suolaa (Herbmare)
mustapippuria
piripiri-maustetta
2 dl kermaviiliä tai turkkilaistajugurttia
herkkukurkkuja
hienonnettua tilliä
ripaus suolaa ja mustapippuria
Syyskuun ensimmäisen viikon ruokalista:
Maanantai: peruna-broilerlaatikko.......viilis. leipä.......kesäkurpitsa-jauhelihamureke, peruna, kermaviilikastike
Tiistai: täytetyt paprikat......marjarahka....Tuuren kanakeitto
Keskiviikko: keiton loppu......tuore leipä......tomaattinen uunisei,perunamuussi
Torstai: ratatoulle......vihannes dippi......kaali-soijarouhelasagne
Perjantai: kesäkeitto......lämppärit......kotoiset kalapuikot, kananmunakastike, peruna
Lauantai: itkukana, ohra......raejuustoherkku......mausteinen makkara-kaalikeitto
Sunnuntai: uunisiika, lohkoperunat......herkut......riisipuuro, mansikka
Lapsenlapset toivat Täpsyn kesäloman ajaksi hoitoon, mutta näyttää uhkaavasti siltä, että mummula on saanut uuden asukkaan. Mahtuuhan tänne, kunhan pitää itsenä puhtaana eikä eikä sotke sohvia.
maanantai 16. elokuuta 2021
Tomaattikeittoa ja mattojen pesua
- Aloita valmistamaan tomaattikeitto kalttaamalla eli kuorimalla tuoreet tomaatit. Laita pari litraa vettä kiehumaan. Tee kuhunkin tomaattiin ristiviilto leikkuuveitsellä. Upota kaikki tomaatit varovasti kiehuvaan veteen.
- Nosta tomaatit vedestä pois reikäkauhan avulla heti kun niiden kuoret alkavat rypistyä ja irrota. Siirrä tomaatit astiaan, jossa on kylmää vettä ja anna tomaattien jäähtyä. Kuoren pitäisi nyt irrota helposti. Pilko kaltatut tomaatit pienemmiksi, samankokoisiksi paloiksi leikkuulaudalla.
- Silppua sipuli. Kuullota sipulisilppua ja puserrettua valkosipulia hetken ajan paistinpannulla öljyssä tai voissa.
- Lisää joukkoon paloitellut, kaltatut tomaatit (muista myös leikkuulaudalle tomaattien paloittelusta jäänyt "tomaattimehu"!) ja anna seoksen kiehua keskilämmöllä noin kymmenisen minuuttia.
- Lisää joukkoon vesi, kasvisliemikuutio ja tomaattipyree.
- Lisää lopuksi joukkoon mausteet sekä tuorejuusto.
- Anna keiton kiehua hiljalleen vielä 15-20 minuuttia.
- Soseuta kypsynyt tomaattikeitto tehosekoittimessa.
- Koristele valmis keitto paahdetuilla pinjansiemenillä ja viipaloiduilla basilikanlehdillä. Tarjoile tomaattikeitto tuoreen leivän kanssa ja nauti.
- Mäntysaippuan tuoksu ja puhtaat matot......kesä on vielä täällä
maanantai 9. elokuuta 2021
Pavlova
- 4valkuaista
- 2 2/3 dlsokeria
- 1 tlvalkoviinietikkaa
- 1/2 tlvaniljasokeria
- 2/3 rklmaissitärkkelystä
Täyte:
- 1/2 lmansikoita ja muita kesäisiä marjoja
- 2 dlvispikermaa
- 1/2 rklsokeria
tiistai 3. elokuuta 2021
Paahdettu tomaattikeitto
maanantai 2. elokuuta 2021
Kasvispihvit ja elokuun ensimmäisen viikon ruokalista
Keväällä valmistui uusi yhteinen harrastuksemme, kasvihuone. Parhaan sadon kannalta huone valmistui tälle kesälle hiukan liian myöhään, eikä tekniikka ei ole vielä kunnossa, mutta harrastuksesta ei sovi stressata. Kyllä sieltä silti jotain saadaan.
Tämän päivän ruokalistalla oli kasvispihvejä, jotka nyt tein kesäkurpitsasta. Yritin ensin paistamista uunissa, mutta massa oli niin kosteaa että pihveistä tuli jotain muuta kuin pihvejä. Paistoin sitten lettupannulla lempeästi pienellä lämmöllä. Ohje on Peggyn keittiöstä.
Kesäkurpitsapihvit
Noin 12 kpl
- 1 iso kesäkurpitsa
- 1 keltasipuli
- 1 kananmuna
- 1 dl vehnäjauhoa
- 150 g cheddarjuustoraastetta
- 1 rkl tuoretta hienonnettua timjamia
- suolaa ja pippurisekoitusta oman maun mukaan
Paistamiseen öljyä
- Pese ja raasta kesäkurpitsa keskikokoisella raasteterällä.
- Siirrä raaste siivilään ja painele lusikalla ylimääräinen neste pois.
- Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna timjami. Raasta cheddar.
- Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään ja anna seoksen tekeytyä hetki.
- Kuumenna paistinpannu keskilämmölle. Lisää öljy ja nostele ruokalusikalla pieniä kekoja pannulle.
- Kypsennä pihvit molemmin puolin. Vältä kääntämistä turhaan, jotta pihvi säilyttää muotonsa.
- Asettele lautaselle ja nauti.
Maanantai: kasvispihvit, kananmunakastike, peruna......herukkavispipuuro......kaalilaatikko
Tiistai: broileririsotto......perunarieskat......tomaattikeitto
Keskiviikko: linströminpihvit......marjarahka......nakkikeitto
Torstai: spaghetti, bolognese......pannari, hillo......juustoinen kalakeitto
Perjantai: uunilohi, juurespelti......pitsaleipä......kaalikeitto
Lauantai: lihakastike, peruna......suklaapuuro......hernekeitto
Sunnuntai: broilerin rintafile, ohra-kaura......karjalanpiirakka......spaghetti, kala-kasviskastike
sunnuntai 1. elokuuta 2021
Jugurtti-punaherukkapiirakka
Pitkästä aikaa piirakkapäivä. Koko hellejakson olemme vain hikoilleet ja huokailleet, niinpä vierasvarat on pakastimesta jo aikaa sitten syöty ja kaupan antimiin turvauduttu. Ja yllätykseksi kaupan piirakat olikin ihan hyviä.
Jotain uutta ohjetta teki nyt mieli kokeilla. Punaherukoita on vielä pensaissa odottamassa ja nopeasti sieltä pariin piirakkaan marjat hakee. Tämä piirakka sopii n.25cm korkealaitaiseen piirakkavuokaan.
Taikina:
1.25 dl juoksevaa rasvaa
1.25 dl kreikkalaista jogurttia
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
0.5 dl perunajauhoja
1.25 dl sokeria
ripaus suolaa
1.5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Päälle:
2 dl kreikkalaista jogurttia
1.25 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
n. 2.5-3.5 dl punaherukoita
Ohje:
Mittaa taikinan kaikki aineet kulhoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä ja sekoita nopeasti sekaisin, älä vatkaa. Kaada taikina kevyesti voideltuun piirakkavuokaan ja levitä tasaisesti pohjalle ja nosta hieman reunoilla. Jos taikina tarttuu kovin kiinni, koita tasoittaa taikinaa veteen kostutetulla lusikalla.
Tee täyte sekoittamalla jogurtin joukkoon sokerit ja munat. Kaada taikinan päälle. Paista noin 30 minuuttia 200 astetta.
Täällä on myös syötän hyviä kissanpentuja
lauantai 31. heinäkuuta 2021
Lapinukonkeitto
Porokeitto
maanantai 26. heinäkuuta 2021
Kikhernepihvit ja viikon ruokalista
2 prk (à 285 g) | esikeitettyjä kikherneitä |
2 | kananmunaa |
1 (80 g) | sipuli |
3 | valkosipulin kynttä |
½ - 1 | punaista chiliä |
1 - 2 tl | sitruunamehua |
1 ruukku | tuoretta korianteria |
2 tl | juustokuminaa |
1 tl | jauhettua korianteria |
½ tl | suolaa |
Tämän viikon ruokalista näyttää tältä.
Maanantai: kikhernepihvit, kananmunakastike, perunat......punainen vispipuuro......nakkirisotto
Tiistai: broileri-pastapaistos......jugurtti, mysli......peruna-kasvislaatikko
Keskiviikko: jauhelihakaastike, perunat......piirakka.......kalakeitto
Torstai: tortillat......marjarahka......kasvisgratiini, perunat
Perjantai: soijamakaroonilaatikko......karjalanpiirakka.......broilerikeitto
Lauantai: hedelmäinen broilervuoka....letut, hillo......lapinukonkeitto
Sunnuntai: uunilohi ja juurekset pellillä......herkut......hampparit
lauantai 24. heinäkuuta 2021
Pitsojen oikotie ja ensimmäiset herukkamehut
Varasin Pikkuisimmalle hoidettavalle lomapaikan elokuun alusta, jotta voin rauhassa viettää oman lomani marjapensaissa. Tänä vuonna tuntuu kaikilla olevan kiire, Puutarhassa kukkii ja kypsyy kaikki aikaisemmin kuin edellisinä vuosina, myös puutarhamarjat.
Mummu innokkaana puutarhaihmisenä halusi heti keräämään satoa. Punaiset on jo poiminitakypsiä ihan alimpia oksia lukuun ottamatta, joten viikon kuluttua on tehtävä pensaissa uusi keirros.
Lohisoppaa tarjoiltiin pensaaseen
Oikeaa pitsaa nämä lättyset eivät ole nähneetkään, mutta tarkoitus olikin saada nälkäiset suut ruokittua ja väki tyytyväiseksi.