sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Banaani-rahkakakku

Banaaneita on taas kertynyt liikaa ja vanhimmat mustuvat uhkaavasti   



Banaani-rahkakakun-ohje on facebookin ruokaryhmästä. Jo kuivin suin luettuna kakku tuntui niin hyvältä, että teki mieli heti kokeilla. Tavallista rahkaa ei sattunut olemaan, niin käytin vaniljarahkaa. Ei se ainakaan huonontanut kakkua. 





keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Gluteeniton lohipiirakka

          Viikonloppua ajatellen tein pakastimeen valmiiksi vähän iltapalaa. Jos sattuu niin mukavasti, että viljattomat lapset tulisivat käymään valitsin heitä ajatellen gluteenittoman pohjan. Jauhot voi hyvin vaihtaa tavallisiin (3dl) vehnäjauhoihin, jos ei erityisiä tarvitse.

Piirakkapohja 
180g voita
2 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta 
1 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl juustoraastetta 
1 kananmuna 
  

Täyte

250g gra avilohta
1 kesäsipuli varsineen 
5 oksaa tilliä
parmesaanilastuja 
1 1/2 dl kermaa 
1 dl maitoa
100g tuorejuustoa 
2 kananmunaa
sitruunapippuria 
(suolaa) 

Sekoita keskenään kuutioitu voi ja muut pohja-aineet. Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja. Laita vuoka kylmään täytteen teon ajaksi. 

Leikkaa lohi pieniksi paloiksi. Pieni sipuli varsineen sekä tilli. Sekoita keskenään maito, kerma, tuorejuusto ja kananmuna. 

Levitä pohjan päälle lohi ja sipuli sekä parmesaanilastut. Lisää myös tillisilppu. Kaada lopuksi päälle munamaitoseos. Paista 200 asteessa n. 30 min. 

tiistai 11. tammikuuta 2022

Nuudeleita ja possu-kookoskastiketta


 Pikku-teinien lemppari on tietysti nuudelit. sillä varauksella ettei mukana ole liikaa vihanneksia. Mummulta kun tästä ruuasta mielipidettä kysyin sain vastauksesti ihan uusia adjektiiveja. Ei ollut ihan parasta mitä hän on syönyt, näin kauniisti sanottuna.

 Tänään pitkästä aikaa söimme pataruokaa, johoa possun suikaleiden ja kasvisten lisäksi tuli nuudeleita ja kookoskermaa. Oli kaunista katsella ja maistui hyvältä.


Possu-kasviskaastike  8 annosta

800g possun suikalelihaa

4 porkkanaa
1 kukkakaali
1 parsakaali
1 purjo
2 paprikaa
2 pkt vehnänuudeleita
2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
3 rkl soijakastiketta
2 rkl omenaviinietikkaa
1 tl inkivääriä
ripaus chiliä
mustapippuria
2 tlk kookosmaitoa


Paista kevyesti possunlihasuikallet pannulla pienissä erissä. 
Kuori porkkanat ja viipaloi ne. Paloittele kaalit, hienonna sipuli ja kuutioi paprika. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne.
Kuullota porkkanaviipaleet, kaalit, sipulit ja paprikat omissa erissään paistokasarissa. Kiehauta hienonnettu valkosipuli öljyssä.
Lisää joukkoon kuullotetut kasvikset ja lihasuikaleet. Mausta kastike soijakastikkeella, omenaviinietikalla, inkiväärillä, chilillä ja mustapippurilla. Kaada joukkoon kookosmaito ja keitä pari minuuttia, kunnes kasvikset ovat rapean kypsiä. Lisää kypsät nuudelit kastikkeen joukkoon varovasti sekoittaen.

Mummeli, jolle spaghettikin on modernia nuudelit olivat silkkaa eksotiikkaa, ehkä vähän liikaa. 

maanantai 10. tammikuuta 2022

Lohi-makaroonilaatikko ja ruokatilaus

Nyt on joulu kerätty varastoon ja arki jatkuu. Kaksi lasta jäi etäkouluun ja kaksi lähti aamulla päin pakkasta. Päätimme myös, että Hansu jää ainakin vielä viikoksi pois päivätoiminnasta. Kolmen kotiin jääminen hiukan rajoittaa omia suunnitelmia, mutta näillä nyt mennään. 

Maanantain kunniaksi inventoin jääkaappia ja vihreät alkaa olla melkein loppu.
Makaroonilaatikkoon riitti muutama sellerinvarsi, pala purjoa ja maissia sekä sipulia. Sekaan vielä basilikalla maustettua tomaattiurskaa.
Savulohirouhe on KalaKallen valmistama kotimainen lohisäilyke, josta on kätevä valmistaa vaikka mitä kalaisaa. 
Makaroonilaatikkoonkin se sopi täydellisesti.

Silputtujen kasvisten ja keitetyn pastan sekaan sekoitin tomaattimurska ja päälle ripottelin hiukan savujuustorouhetta. Viimmeiseksi tenin tomaattipyreellä ja kalamausteella sekä suolalla ja sitruunappippurilla vahvistetun munamaidon, jonka kaadoin kaiken päälle. Vuoka kyspyi uunissa 175 asteessa noin 45 minuttia.


Tänään
 oli vuoden ensimmäinen kauppa-päivä, joka hoidin netissä. Me asumme niin kaukana isommista kaupoista, ettei kauppojen kuljtuksen tänne yletä, Itse on laatikkonsa haettava, tai siis puoliso hakee.
Tilausta tehdessä pidin kirkkaana mielessä varastojen tuhoamis projektin. Hyvin onnistui ja vain pari nakkipakettia ostin hätävararuuaksi. Kaikki muu oli maitoja, kasviksia ja välipalatarvikkeita. Sekä "lasten" herkkuja, joita ei kotivarastoista löydy.
Alla olevasta kuvasta puuttuu noin kymmen maitopurkkia, jotka puoliso ennätti jo järjestellä kaappiin

Tästä sitä riittää purtavaa koko viikolle

Kissat ja koiratkin saivat oman ruokatilauksensa

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Kuinka sujui ensimmäinen varastoviiko

Ruokavarastojen syönti sujuu hyvin. Tuoreet salaatti ainekset alkaa loppumaan ja tietysti maitotuotteet, mutta se kuuluu asiaan. Vielä tällä ensimmäisellä viikolla varastoissa ei näy minkäänlaista hupenemaa, mutta ehkä viikon kulutta. Meitä on sentään kadeksan syöjää.
 
Viikko alkoi tonnikalapastalla. Kastikkeeseen laitoin kaksi purkkia tonnikalaa, kaksi isoa paprikaa, pala purjoa, tomaattimurskaa, sipulia, loraus kermaa ja vettä.
Pastana oli tagliatelle. Kaverina vihreitä salaatteja, kurkkua ja persimonia.

Toinen kalaruoka oli uunisei. Kalat suoraan pakastimesta vuokaan ja päälle yrttisuolaa, sitruunapippuria ja kalamausteella. Kastikkeeksi tein juustokastikkeen, johon sulatin puoli pakettia koskenlaskijaa ja paketillisen pippurituorejuustoa. Juustot sulatin siis kuumaan veteen ja ihan lopuksi lorautin sekaan vielä hiukan oikeaa kermaa. Päällimmäiseksi fetaa sekä purjon vihreää vartta.
 
Lasten epäsuosikki tällä viikolla oli odotetusti höystetty kaalilaatikko, mutta kohtuullinen määrä pettymyksiä kasvattaa heitä. Minä rakastin tätä.


Viimmeiseksi kasvissosekeittoa.
Porkkanasosetta, bataattia, sipulia ja perunamuussin jämät sekä kasvisliemikuutio, mausteita ja puoli pakettia Koskenlaskijaa. Raejuustolla ja viherjauheella höystettynä keitto kelpasi melkein kaikille.

perjantai 7. tammikuuta 2022

Sämpyläpäivä

Siitä riemusta, että työnantajan kotikäynti peruuntui päätin hiukan leipoa. Jauhopussiin on aina hyvä purkaa stressitason nousut ja laskut. Nyt leivoin ihan tavallisia sämpylöitä aamupuuron jämistä ja porkkanasoseesta sekä hampurilaisiin tarkoitettuja sämpylöitä. Ohjeen löysin Tupun Tupa-blogista ja olivatkin juuri sopivan pehmeitä hamppareihin. Kolmantena valmistui pataleitpä, jonka ohje on uudessa Koti ja Keittiö-lehdessä. 


Pataleipä
5 dl vehnäjauhoja
2 dl spelttijauhoja
1/2 dl pähkinöitä (laitoin hasselpähkinärouhetta)
1/2 dl auringonkukansiemeniä murskattuna
1,5 tl suolaa
1/2 tl suolaa
3 1/2 dl omenamehua (laittoin vettä vaan)
Padan voiteluun 2 tl rypsiöljyä

Sekoita jauhot, siemenet, pähkinät,suola ja kuivahiiva kuhossa.
Lämmitä neste 42-asteiseksi. Lisää neste jauhoseoksen joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
Peitä kulho puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Nosta kulh muovipusssiin ja sulje pussi. Anna taikinan kohota 12-18 tuntia.
Ripottele pöydälle hiukan jauhoja. Kumoa taikina pöydälle ja muotoile palloksi. Ripauta lleivän pinnalle vehnäjauhoja. Peitä taikinapallo liinalla ja anna kohota 20-30 minuuttia, kunnes taikina on noussut kaksinkertaiseksi.
Kuumenna sillä välin valurautapata 225 asteisessa uunissa. Sipaise padan pohjalle ja reunoille öljyä.
Nosta taikinapallo kuumaan pataan. Sulje pata kannella. Paista uunin keskitasolla 30 minuuttia. Ota kansi pois. Paista vielä 15 minuuttia, kunnes laivän pinta on kauniin rukea ja rapea.
Anna jäähtyä hetki ja nosta kuuma leipä padasta.



Tupun hampparisämpylät
5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1/2 dl öljyä
1 1/2 tl ruususuolaa
1 rkl hunajaa
n.12 dl vehnäjauhoja


Iltapalalla se sipaisivat maustettua tuorejuustoa tuoreiden sämpylöiden päälle.
Ihan hyvää oli.


maanantai 3. tammikuuta 2022

Arki alkaa keitolla ja kiisselillä

 Tänään oli vuoden ensimmäinen virallinen arkipäivä. Välipäiväthän ovat vielä joulua, lepoa ja suklaan syöntiä varten. Arki tarkoittaa myös sitä, että viimmeisetkin joululomalaiset ovat poistuneet ja on jälkipyykin aika.

Ruuaksi perheelle tein ison kattilallisen jauhelihakeittoa. Samalla hiukan inventoin jääkaappiin jääneitä kasviksia ja kaikki vähänkin epäilyttävät pääsivät kattilaan. Tästä tuli oikein maukas talvipäivän keitto.  

Samalla kun keitto kypsyi viereisellä liedellä valmistui välipalalle mansikka-raparperikiisseli. Äitini opetti, että kunnon kiisselit syödään kermavaahdon kera. Mitäpä sitä hyviä käytäntöjä muuttamaan.

Kun tällaiset lakanapinot odottavat mankelia, niin kyllä tietää kermavaahtonsa ansainneen


Samalla kun mankeli pyörii tulee koko lakanavarasto inventoitua ja liinavaatekaappi siivottua.


Kuiva-ainekaappin täydennys

Ennen  varastojen tyhjennysprojektin aloitusta saapui kotiin vielä yksi tilaamani lähetys. Se sisälsi pöydän täydeltä edullisia ja hyvin säilyviä kuivatuotteita.
Erityisesti kiinnosti gluteenittomat hiutaleet ja myslit, joita meillä kuluu päivittäin. 
Valikoimissa oli myös runsasti kotimaisia hilloja ja hyytelöitä, joilla on helppo tehdä arkisesta luksusta.
Osa ostoksistani päätyi aikuisten lasten komeroihin, vähän kuin uudenvuoden lahjana, mutta kyllä tästä kotijoukoillekkin riittää. 

 
  Riittävän suuret pakkaukset miellyttävät minua muutenkin. Kuinkahan monta pasta-annosta näistä saa?


 Kiinnostava ja minulle ennestään tuntematont tuotte on helmicouscous. Googlesta olen vähän etsiskellyt kuinka tätä käytetään, mutta luulen löytäväni parhaat vastaukset facen kasvisruokaryhmästä. Palaan asiaan kunhan saan vastauksia.
Toinen tuote, jota olen kyllä joskus syönyt, mutta en koskaan itse valmistanut on bulgur. Tähänkin tarvitsen neuvonsanoja. 


 Hansu tiesi heti mistä kannattaa aloittaa


sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Uudenvuodenlupauksena ruokavarastojen hävitys

 Isoin poika tuli maailmalta kotiin ja etsi pakastimista itselleen mieluisaa syötävää. Kierroksen jälkeen  tuumasi, "ei huono, täällä on varauduttu kahden vuoden piiritykseen". Vitsissä oli kirpaiseva sivusävy. Siitä sain ajatuksen tämän vuoden Uudenvuoden lupaukseen. Joka on, että ruokavarastot syödään tyhjiksi ja katsotaan kuinka kauan niillä mennään. Tietysti tuoretta ja maitoja pitää edelleen kaupasta kantaa, mutta se kaikki muu. Ok, tiedän, niin normaalit ihmiset normaalisti tekee. (huokaisu) Ja minäkin.

Projektin ensimmäisenä päivänä meillä syötiin ohran kanssa juustoista broilerikastiketta, joka valmistui pienistä fileistä. Paistoin filesiivuja hetken pannulla, jonka jälkeen siirsin ne kasariin. Pannulla kuullottui kaksi punasipulia ja keltainen paprika isohkoina paloina sekä yksi suippopaprika ohuempina renkaina. Juustoksi laitoin Pirkan chili-tuorejuuston sekä lisäksi vielä hiukan chilihiutaleita tomeruutta antamaan. Pieni purkki ananasmurskaa lievensi chilä. Vettä tietysti niin, että kastike tuntui sopivalle. Annos oli seitsemälle, josta hiukan jäi pakastettavaksi. Loppu syödään kasvisten kanssa lounaaksi kun lapset ahertavat koulusa. Ohran lisäksi oli paistettua punajuurta sekä persimonilla kaunistettu salaatti. 


Välipala oli lasten toive. Hyvästelimme lasten rakentamat piparkakkuseinät, eikä mennyt kauaa kun rakennus oli vain musto ja sokerinen pahvinpala.


Hansu otti purkutoimet ihan tosissaan

torstai 30. joulukuuta 2021

Fetarosolli

Jouluna kokeilimme hiukan erilaista rosollia. Eräs tyttäristä oli tätä jossain juhlissa saanut ja toi idean kotiin. Minä tapani mukaan estelin ja ennakkoluulottelin, mutta salatti olikin todella hyvää. Tämä epärosolli ei ole niin jouluinen, etteikö tätä voisi milloin vain tarjoilla.

Kuva salaatista on hämärässä nopeasti otettu, mutta laitan se kuitenkin tähän ihan oman muistini tueksi.


Rosollisalaatti

Etikkapunajuuria
Porkkanaa keitettynä
Omenaa
Avokaadoa
Punasipulia ohuina renkaina
Fetaa
Oliiviöljyä loraus
Mustapippuria pari rouhaisua

Kaikki nätisti suuressa kulhossa sekaisin. Fetajuuston on hyvä olla laadultaan melko pehmeää, sillon se sitoo rosollin hyvin yhteen. Suolaa ei kannata lisätä, jos feta on suolaista. 

Broilerirullat

Jouluruokaa on nyt syöty monta päivää ja makuelimet kaipaavat selvästi vaihtelua. Meidän koko kahdenkymmenen hengen joulupöytä rakastaa kaikkia perinteisiä joululaatikoita ja salaatteja, mitä juhlapöytä tarjoaa. Lihasta ja kalasta ruokakunta on montaa mieltä, mutta niistäkin jokainen löytää mieleisensä.
Nyt jouluväki on lennähtänyt omille oksilleen ja arki voi alkaa.

Aloitin arjen rullaamalla broilerin fileitä, joiden sisälle tuli aurinkokuivattua tomaattia, juustoa ja pieni lehti basilikaa

 
Mausteiksi vain suolaa, mustapippuria ja basilikaa. Rullat kypsyivät uunissa 200 asteessa noin puolituntia. Maku rulliin tulee täytteen juustosta ja tomaatista.


Mummulle naapuriin lähti tällainen annos. 

torstai 23. joulukuuta 2021

Keskitalven lehtikaalit


Puoliso toi viikko sitten kellaripiilostaan melko hyvin säilynyttä lehtikaalia. Aika ihmeellinen kasvi, kun lehdet on pysyneet hyvinä kellarilämpötilassa. Olivat ihan oli hyvän tuoksuisia ja napakoita, vain muutaman lehden päissä oli hiukan huonoa.  Sitä en tiedä turmeltuuko varastossa kaikki kaalin hyvät aineet, mutta maku on ainakin tallella.
Siirsin lehtkaalit kellarista parempaan säilytykeen. Osan hyvistä lehdistä laitoin kuivuriin ja osan sähköuuniin peltien päälle kuivumaan.
Loppuja hiukan höyrytin ja mytistelin ne kelmun sisään pakastamista varten. Lehtikaali tuoksuu pakastimessakin niin voimakkaasti, että se tarvitsee tiiviin pakkauksen. Kaaleilla on helppo saada koko pakastin haisemaan. 


Näihin vuokiin käytin pakastettua lehtikaalia. Tämä on todella helppo tapa lisätä keskitalven aterioihin terveellistä ja hyvältä maistuvaa vihreää.

Ensimmäiseksi valmistin hunajamarinoidut broilerinfileet uunissa. Laitoin lihat vuokaan ja niiden päälle pakastettua parsakaalia pieninä murusina sekä lehtikaalimurut. Paprikan pilkoin reiluiksi paloiksi, koska tietty kansan osa ei suostu sitä syömään. Vielä puolet fetapurkista, hiukan juustoraastetta ja kaiken päälle pippurista ruokakermaa. 

Toinen lehtikaalin murusilla vahvistettu ruoka valmistui perunasta ja seistä. Voidellun vuokan pohjalle laitoin pienen kerroksen siivutettuja perunoita, joiden päällä tuli seitifileet. Kalat maustoin kunnolla suolalla, sitruunapippurilla, kalamausteella ja ohueksi siivutetulla fenkolilla. Seuraava kerros oli kuullotettua sipulia ja valkosipulia ja seuraavaksi taas kerros perunaa. Tämän kaiken päälle ripottelin kohmeista lehtikaalisilppua. Viimmeiseksi koko komeuden peittelin juustokastikkeella ja juustoraasteella.
Näin kun teen, niin viherkammoinen Hansukin suostuu syömään alempaa kerrosta ja toivottavasti joskus tottuu siihen, että vihreä ei ole myrkyn väri.
  
Terveellisä lehdyköitä riittää tästä useampaan annokseen.


torstai 16. joulukuuta 2021

Kuhaa uunissa ja maissikastike

Löysin pakastimesta aarteen. Luulin pitkässä paketissa olevan tarjouslohta, mutta siellä olikin viisi pulleaa kuhafilettä. Jos olisi ollut aikaa ajatella olisi kuhasta saanut vaikka mitä hyvää (ja kallista. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa suunnitella, niimpä fieet joutuivat mausteiden sekä pienen sitruunamehun kanssa uunivuokaan. Kuha kypsyy uunissa nopeasti, noin 25 minuuttia ja 175 astetta. 


Kuhalle kaveriksi tein tomaattipohjaisen maissikastikkeen.
Kesältä oli jäänyt grillaamattomia maisseja, joiden parasta ennen päivä lähestyy. Tähän asti olemme käyttäneet maisseja vain kesägrillissä, mutta jostain syystä tänä kesänä grillasimme suunniteltua vähemmän ja grillimaissipaketteja jäi jääkaappiin. 
Tähän kastikkeeseen laitoin maissin lisäksi sipulia, purjon vihreäosaa, tomaattimurskaa ja paketillisen chili tuorejuustoa. Vettä ja mausteita lisäsin maistelun mukaan.
Jätin kastikkeen aika paksuksi, koska viereen tuli vielä peruna-porkkanamuussi.