Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeapiirakka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeapiirakka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. tammikuuta 2020

Persikkapiirakkaa gluteeniton

Tavallisina viikkoina omaa vapaata aikaa on käytössä kaksi kertaa kolme tuntia. Tarkemmin kerrottuna hoidettavani ovat yhtä aikaa koulussa ja päivätoiminnassa tiistai ja torstai aamuisin kolme tuntia. Mummu on tietysti aina paikalla, mutta nuoriso on pois. Silloin voin tehdä mitä huvittaa tai ainakin simmepäin.
Tiistaisin yleensä leivoin ja torstaisin hoidan viikonlopun ja tulevan alkuviikon ostokset.

Tänään löysin Kermaruusun-blogista miellyttävän gluteenittoman persikka-rahkapiirakan. Ohjeesta tulee kaksi pyöreää piirakkaa tai yksi 25*25cm piirakkavuoka. Tein pellilliseen, mutta hiukan liian laiha siitä tuli. Seuraavaksi teen taikinan ja täytteen puolitoista kertaisena.





Pohja
200g voita
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2 dl gluteenitonta kaurajauhoa
1 dl riisijauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa

Täyte
1 prk rahkaa (200g)
2 dl maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa
½ sitruunan mehu
1 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria

isompi tölkillinen persikoita
(voi käyttää mitä vain hedelmää/marjaa)

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää vaahtoon kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maidon kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina pellille / vuokiin.

Sekoita täytteen aineet keskenään, kaada täyte pohjan päälle. Pieni mangoviipaleet kuutioiksi. Ripottele mangokuutiot ja passionhedelmien siemenet piirakan päälle. Paista 200 asteessa 30-35 min.


Päiväkahviseurana ihan hyvää näinkin.


sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Omenapiirakkaa ja uusi blogi

                     

Aloitan uuden blogin, johon tarkoitukseni on kerätä hyviä tavalliseen kotiarkeen sopivia ruokatunnelmia sekä muuta aiheeseen sopivaa. Kolmen omaishoitajana ja kolmen sijaisäitinä ainoa keino säilyä edes kohtuulisesti järjissään on tehdä työstään harrastus. Sitä tämä on.

Uuden blogin avajaiskahvilla tarjoillaan omenapiirakkaa.


 Tätä piirakkaa teen usein päällisiä sen mukaan muunnellen mitä kaapeista löytyy. Rapsakka toscapäällinen kruunaa kaiken.
   

Omena-puolukkatoscapiirakka


  4 munaa
3dl sokeria
250g voita
5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl kanelia
1dl maitoa

Päälle
6-8 pientä kotimaista omenaa
1,5dl puolukoita
2tl kanelia

Kuorrutus
100g voita
2dl sokeria
1dl kuohukermaa
200g mantelilastuja
2rkl vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Sekoita muna-sokerivaahtoon voisula, jauhoseos ja maito.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja levitä tasaiseksi levyksi.
Viipaloi omenat taikinapohjalle. Ripottele puolukat ja kaneli omenoiden päälle.
Paista piirakkaa 200-asteessa 20minuuttia
Valmista kuorrutus piirakan paistuessa.
Sulata voi kattilassa. Lisää muut aineet ja keitä keskilämmöllä sekoitellen noin viisi minuuttia. Varo pohjaanpalamista.
Ota piirakka uunista ja lusikoi kuorrutus sen pinnalle.
Jatka paistamista noin seitsemän minuuttia, kunnes tosca ruskistuu kauniisti. Anna piirakan jäähtyä ja leikkaa ruuduiksi. 



Toivottavasti pidät piirakasta