tiistai 19. huhtikuuta 2022

Aurinkoinen aprikoosipiirakka


Pääsiäisenä saatiin pitkästä aikaa vieraita ja teki mieli kokeilla jotain uutta ohjetta. Jos olisin järkevät tekisin tekisin vieraspöytään jotain jo hyväksi havaittua. Uusi ohje on aina pieni riski, mutta tämä riski kannatti ottaa.
  Varastoissa oli vieä muutama säilykepersikkapurkki ja rahkaa, niin mitäpä sitä muuta kuin pääsiäisen väreihin sopivaa piirakkaa.
Tämä on vanha ohje, jonka löysin "Roosa hämmentää"-blogista. Kiitos sinne!


Pellillinen piirakkaa

4 lasia vehnäjauhoja
2 lasia sokeria
3 tl leivinjauhetta
3 tl soodaa
3 tl vaniljasokeria
250 g margarinia

Sekoita kuivat aineet ja nypi margariinisulan kanssa murumaiseksi. Ota muruseosta erilleen n. 2 lasillista. 
1 muna
1 lasi piimää/maitoa/jogurttia
Lisää muna ja neste lopputaikinaan, sekoita tasaiseksi ja levitä pellille.

Täyte:
½ lasia sokeria
3 tl vaniljasokeria
1 muna
500 g maustamatonta maitorahkaa
n.400 g säilykepersikoita

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä pohjan päälle. Ripottele päälle paloitellut persikat ja muruseos. Paista 200 asteessa n.25 min.



sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Ruokavarastojen tyhjennys

 Uudenvuoden lupaus oli kouluttaa sisäistä hamsteriani ja valmistaa kaikista kotona jo olevista elintarvikkeista jotain miellyttävää ennen kuin hankin uutta. Tiedän, että normaalit ja järkevät ihmiset tekevät automaattisesti näin. (Ei nyt mietitä sitä) 

Vuoden alusta aloitin ja jo helmikuussa olin lupauksen unohtanut ja innoissani täytin pakastinta. Pieleen siis meni.

Huhtikuun alussa päätin paneutua uudelleen asiaan ja otin käyttöön käänteisen ruokalistan. Se tarkoittaa tyhjää ruudukkoa jääkaapin ovessa, jota täytän sitä mukaan kun ruokia teen. Idea on, että ruokien raaka-aineet löytyvät pakastimesta ja muista omista jemmoista. Joka päivä merkkaan mitä perheelle valmistin ja tietysti yritän saada kaiken riittämään ainakin tämän kuukauden.

Ihan tavallisia vaan:  Makkaramunakas   Täytetyt paprikat   Punajuuririsotto  Pitsa, 

Nakkikeitto,   Härkäruukku,   Peruna-jauhelihalaatikko, 

 Puolukkavispipuuro

Hernekeitto   Purjoinen uunilohi 

Broilerin koipi-reisi


Linssikeitto      Kaalilaatikko      Kasvispihvit
Pinaattikeitto  Hirvijauhelihakastike
 broilerpata, kaura     spaghetti ja nakkikastike
Broileri-siemenpannu  Kasvissosekeittoja

Broilerikiusaus

Maitotuotteita ja erillaisia kasviksia on tiettysti hankittava, mutta kuivatuotteet ja liha/kalaa on vielä riittäneet





Persikka-rahkapiirakka

Persikkapiirakka sopii pääsiäiseen, ja hyvin se sopii kaikkiin muihinkin päiviin. Melkein en kerinnyt piirakkaa kuvata, kun puoliso oli jo astellut sen laatikkon ja oli viemässä laatikkoa turvaan. Hansu syö heti, kaikki ja loppuuna asti, jos herkut hetkeksi unohtaa.

Persikka-rahkapiirakka

 300 g voita 

melkein 3 sokeria

3 isoa kananmunaa

7,5 dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

3 tl vaniljasokeria

ripaus suolaa

1,5 dl maitoa

Täyte.

300 g rahkaa

3 dl maustamatonta jugurttia

5 kananmunaa

sitruunan mehu (sekä kuoriraaste)

2 dl sokeria

3 tl vaniljaskeria

Lisäksi tarvitaan 3 pientä purkkia säilykepersikoita

Valmistaminen:

Vaahdota permeä voi ja  sokeri hyväksi vaaleaksi vahdoksi. Sekoita taikinaan tulevat kuivat aineet keskenään.

Lisää taikinaan1 muna, puolet maidosta ja osa jauhoseoksesta ja vatkaa seos tasaiseksi. Lisää sitten toinen muna ja kaikki muut  taikinaan tulevat aineet ja vatkaa tasaiseksi.

Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle ja levitä ihan reunoille asti.

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja maistele sitä, että saat sopivan. Leikkaa hyvin valutetut persikat paloiksi ja veluta niitä vielä jos näyttävät kosteilta. Kaada täyte taikinan päälle ja levitä se reunoja myöten. Ripottele persikanpakat tasaisesti täytteen päälle.

Paista piirakka noin 200 asteessa uunin keskitasoolla 25-35 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä hyvin ennen sen leikkaamista, jotta saat siistit palat.

Hansu tekee keittiössä muutakin kun syö salaa herkkuja. Tosin tämä koneentäyttäjä ei välitä onko astiat puhtaita vai likaisia tai kuinka ne olisi parasta asetella. Kunhan tiskikoneen ovi menee kiinni, niin se riittää.
  
Pääsiäispiirakan värisen katin kadehdittavat päiväunet.

lauantai 16. huhtikuuta 2022

Kaurasuklaapalat

 

Kaurasuklaapalat

9 dl kaurahiutaleita

2 rkl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

2 dl sokeria

4 tl vaniljasokeria

200 g voita

5 rkl tummaa suklaata

2 maitosuklaalevyä

6 palaa tummaasuklaata

Sekoita kuivat aineet. Lisää sulatettu voi ja siirappi. Levitä massa uunipellille tiiviiksi ja tasaiseksi. Paista 175 asteessa 10 minuuttia.

 Paistetulle levylle paloitellaan suklaa tasaisesti.Sammuta uuni ja laita pelti uunin jälkilämpöön muutamaksi minuutiksi jotta suklaapalat sulavat.

 Laita tällä aikaa tummat suklaat minicrip-pussiin ja pussi tulikuumaan veteen, niin että suklaat jää vedenpinnan alapuolelle, mutta pussin suu pysyy kuivana. Anna  suklaan sulaa. Ota pelti uunista ja levitä maitosuklaa lusikalla tasaisesti koko pellille. Leikkaa sitten minicrip-pussin kulmaan tosi pieni aukko ja pursottele viivoja maitosuklaan pinnalle. Täräytä peltiä sitten vähän pöytää vasten että kuvio laskeutuu. Anna levyn kovettua jääkaapissa kylmäksi ennen kuin leikkaat sen paloiksi.


tiistai 12. huhtikuuta 2022

Uunilohi piilossa purjon alla

Meillä syödään usein uunilohta, mutta aina eri mausteilla ja päällyksillä sen mukaan mitä kaapeista sattuu löytymää. Se on eräänlaista pikaruokaa, helppo ja nopea tehdä, sekä helppo syödä sekä syöttää. Tänään löytyi lohen kaveriksi oikein sopivat maut. 

Tuorejuustot, kermat, smetana, maustekastikkeet ja melkein kaikki kasvikset sopii lohen seuraksi uuniin.  

Ruoka hyvin, kaikki hyvin!

maanantai 11. huhtikuuta 2022

Täytetyt paprikat

Harvojen kauppareissujen haasteena on onnistua käyttämään tuotteet oikeaan aikaan. Nopeimmin pilaantuvat ensin niin, ettei hävikkiä syntyisi ollenkaan...tai ainakin mahdolisimman vähän. Nyt jääkaappin oli unohtua muutama paprika, jotka päätin muuttaa meille aikuisille lounaaksi. Ennenkin olen täytettyjä paprikoita perheelle tehnyt, mutta suosio on ollut varsin surkea. Tässä uudessa ohjeessa paprikat esikypsennetään ennen täyttöä ja luulen sen olevan yksi herkullisuuden salaisuus. Täytteetkin olivat nyt hiukan erillaiset kuin silloin ja nämä ainakin toimii.
Koko perheen ruokaa tästä ei tule, mutta meidän aikuisten lounaaksi oikein sopiva.  

 .
Täytetyt paprikat: 
3 isoa punaista paprikaa 
1,5 dl kypsää riisiä 2-3 sipulia n. 200 g jauhelihaa 100 g valkosipulituorejuustoa fetaa
punasipulia 100 g sinileimaemmentaljuustoraastetta suolaa mustapippuria oliiviöljyä/ rypsiöljyä

Pese ja halkaise paprikat ja poista sisus. Lado paprikat uunivuokaan ja valuta hieman oliiviöljyä jokaiselle ja laita paprikat esikypsymään n.200° uuniin reiluksi 15 minuutiksi. Sillä aikaa paista pannulla jauheliha sekä pilko sipulit ja kuullota myös niitä hiukan paistinpannulla. Lisää suola ja mustapippuri ja maista onko hyvät mausteet. Lisää sellaista mistä pidät, tästä tulee aika hillityn makuista. Ota esikypsytetyt paprikat uunista pöydälle. Sivele ensin jokaisen paprikanpuolikkan sisäpintaan runsaasti tuorejuustoa. Sekoita jauhelihan joukkoon sipulit, kypsä riisi ja feta. Laita täytettä mahdollisimmän runsaasti jokaiseen puolikkaaseen ja päällimmäiseksi juustoraaste. Sitten takaisin uuniin takaisin ja paista kypsiksi. Juustoraaste sulaa päälle ja hieman saa ruskistuakin.

Tarjoile muhkean salaatin kanssa.

Joku luulee olevansa sisustuselementti

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Marjainen piirakka

Tarkoitus oli tehdä oikein mehevä ja kunnolla marjainen rahkapiirakka. Nyt tuli piirakasta vähän liiankin marjainen ja se jäi keskeltä turhan pehmeäksi. Pala jäätelöä lautasen reunalla korjasi tilanteen ja makuhermot kiittivät.
Tässä piirakassa käytin gluteenitonta kaurahauhoa, mutta tavallinen jauho käy ihan yhtä hyvin. 


Marjaisia Piirakka

75 g voita
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl kaardemummaa

Täyte:
200 g mustikoita (pakaste)
2 tl perunajauhoja
1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria


Sulata rasva leivontakulhossa mikrossa. Sekoita joukkoon sokeri ja kananmuna. Lisää keskenään sekoitetut kaurajauhot, leivinjauhe ja kardemumma. Levitä löysähkö taikina taikinakaapimella piirakkavuoan pohjalle (Ø 24 cm). Voit painella taikinaa myös hieman reunoille.
Sekoita perunajauhot jäisten marjojen joukkoon. Ripottele marjat pohjalle.
Sekoita täytteen kermaviili, muna, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Kaada seos marjojen päälle.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 35 minuuttia. Jos reunat alkavat tummua liikaa, voit paiston loppuvaiheessa peittää piirakan kevyesti foliolla. Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoamista.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Uudella ohjeella nakkisoppaa ja "loman" päätösostokset


Pikkuisin hoidettava pääsee muutaman kerran vuodessa ihanaan lomaperheeseensä ja silloin minä vietän lomaa. Arki muuttuu heti kun yksi kahdeksasta on kotoa pois ja jos se ihan lomaa olekkaan, niin vaihtelua ainakin. Tervetullutta sekin. Loman ensimmäisenä ja viimmeisenä päivän kävin naapurikaupungissa isoilla ostoksilla, muuten viikko lähinnä sairastettiin.

Edellisestä isosta ostosreissusta on vain viikko, niin nyt keräsin ainoastaan täydennyksiä. Kasvisvarannot ja tietysti maito olivat loppumassa, mutta muuten ryynihyllyjen välissä vain fiilistelin.


Välipaloja meillä menee runsaasti. Osa lapsista tarvitsee kouluun mukaan välipalat ja nyt ostin heille erinäköisiä eväitä. Kohta kuuluu olinko ihan kohtuuton, kun näin sotken heidän tapansa. Sama tuote, eri kippo, niin nälkälakko on valmis.


Koska pakastimet on taas kanteen asti täynnä oikean ruuan tarve oli vähäinen.
Lohen yritän itse fileoida. Tuskin onnistun, mutta aion yrittää. Fileistä sitten uunilohta ja roippeista keittoa.
Paketissa on kaksi kiloa naudanjauhelihaa isoa bolognesekastiketta varten. Loppulihasta jotain muuta.
Naudan paistisuikaleet vihannesten kanssa pataan.
Nakeista syntyi tämän päiväinen keitto.


Keiton ohje on Olgan blogista. Aikaisemminkin olen tätä tehnyt, mutta silloin soijanakeista. Hyvää oli sekin. Tavallisena sekasyöjänä olen kuitenkin sitä mieltä, että oikeista juustonakeista tulle kaikkein parasta. 

Maailman paras nakkikeitto

1,4 l vettä

1 pieni sipuli

1 valkosipulinkynsi

1 pieni palsternakka

4 porkkanaa

6 – 8 perunaa

1 luomu kasvisliemikuutio

5 laakerinlehteä

6 – 8 kokonaista maustepippuria

1 tl paprikajauhetta

1 tl intiaanisokeria (ruokosokeri tai fariinisokerikin käy)

suolaa maun mukaan

(¼ tl chilijauhetta)

300g (soija)nakkeja

1 rkl kurkkusalaattia tai puolikas suolakurkku pilkottuna

1 tl dijon-sinappia

1 pieni nippu tuoretta persiljaa

Pilko sipuli, porkkanat ja palsternakka pienksi ja lisää ne kylmään veteen mausteiden kanssa. Keitä. Kuori ja pilko perunat ja lisää keittoon. Kun kasvikset ovat kypsiä, lisää kurkkusalaatti, sinappi, pilkotut nakit sekä hienonnettu persilja. Kiehauta ja tarkista maku ennen tarjoilua.


maanantai 28. maaliskuuta 2022

Broileripataa paistileikkeestä

Sunnuntaina oli harvinainen tilanne kun puolet kantaväestä oli poissa kotoa ja siksi ruokaa tarvitsi tehdä vain pikkuinen määrä.  Yhä luulen olevani suurperheellinen ja määrät on sen mukaiset. vaikka ruokakunta on nyt aivan toisenlainen.
Yhdestä paketillisesta broilerin paistileikkeitä ja muutamasta vihanneksesta syntyi sunnuntaipäivän pata.

Suolalla ja pippurilla hierotut broilerin paistileikkeet vain padan pohjalle ja niin paljon kasviksia päälle kun mahtuu. Ihan kaikki ei mahtunut.
 Nesteeksi ensin pari desiä kesällä tekemääni tomaattikastiketta ja lopputilaan vahvasti mausteista broilerilientä, ihan reunoihin asti. Yrteiksi tuoretta timjamia ja basilikaa.

Pata saa olla uunissa miedolla lämmöllä kauan. Tämä pata oli 1,5 tuntia 150 asteessa. Rasvainen paistileike vaatii pitkän ja hellän kypsennyksen.


Lisukkeeksi tavallinen valkoinen riisi ja puolukat.
Hyvää oli



sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Tuunattu omenariisipuuro välipalaksi


Omenariisipuuro:

0,5 l omenamehua
0,5 l vettä
2- 3 omenaa
1,5 dl puuroriisiä
1 kanelitanko
1 tl suolaa

Laita nesteet ja omenakuutiot kattilaan ja anna kiehua
Lisää riisit sekaan ja kanelitanko.
Anna kiehua hiljakseen kypsäksi.
Ota kanelitanko pois ja mausta suolalla.
Jäähdytä ja nauti vaikka kylmän maidon kera.

Tuunasin puuroa vähän herkumpaan muotoon. Vatkasin vaahdoksi desin kermaa, jonka joukkoon lisäsin toisen desin valmista vaniljakastiketta. Lopuksi lisäsin kerma-vaniljavaahdon jäähtyneen puuron sekaan.
Piristykseksi hiukan vadelmia ja omena-vaniljakiisseliä.


lauantai 26. maaliskuuta 2022

Pastaa parsakaalilla

 Tässä yksi pikaruokien parhaimmistoa. Kesken suuren siivouspäivän kuuluu nauttia jotain herkullista ja nopeaa. Jääkaappiin unohtunut, jo hiukan elähtänyt iso parsakaali pääsi spagetin kanssa meitä ilahduttamaan.


Näin teimme:
Parsakaali pilkotaan paistinpannulle melko pieneksi paloiksi. Kaalia ei ole tarkoitus kypsentää, vain vähän pinnalta paahtaa ja kuumentaa, jotta sitä kannattaa pannulla ahkerasti käännellä. Lisätään hiukan suolaa ja mustapippuria 

Pasta keitetään erikseen ohjeen mukaan. Juustot sulatetaan kypsän kuumaan pastan sekaan ja vasta sitten tarkistetaan maku. Käytetystä juustosta riippuu pastan suolaisuus ja muu maustamisen tarve. Esimerkiksi homejuusto ja kaikki tuorejuustojen loput sopivat tähän mainiosti. Meiltä löytyi voimakasta Koskenlaskijaa sekä raastettua cheddaria. Lopuksi pastan sekaan pyöritellään pannulta puolikypsät parsakaalit. Vasta tarjoiluastiassa kannattaa päälle lisätä sitruunanmehua ja reilusti tomaattia.

Eikä yhtään jäänyt huomiselle

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Lihapullapataa

 Nyt on lihapullapäivä ja ensimmäistä kertaa tein pullista pataruokaa. Se on tavallisen lihapullakastikkeen syvempi versio. Tosi hyvää! 


Lihapullakastike

Pullat:
2 dl vettä (tai kermaa tai kermaviiliä)
1 dl korppujauhoja
1 sipuli
1rkl öljyä
1 kananmuna
2 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
400 g jauhelihaa


Kastike:
1 sipuli
1 rkl öljyä
3 dl vettä
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa (tai ruokakermaa)
1/2 dl omenasosetta
2 rkl soijakastiketta
1 rkl sinappia
1 rkl tomaattisosetta
(päälle jotain viherää)


Tämä lautanen vietiin mummulle. Perunamuussin ja lihapullan lisukkeena oli punakaali-punajuuripaistosta. Hyvin kävi. Tykkäsi.

torstai 17. maaliskuuta 2022

Kauppapäivä

Tänään oli kauppapäivä.  
Tykään katsella You Tubesta videoita, joissa tavalliset ihmiset kertovat mitä kaupassa keräävät kärryihinsä ja mitä hyvää saavat niistä aikaan. 
 Nyt kun ruuan hinta ja polttoaine on hurjassa nousussa sanovat, että yksi hyvä keino pitää ruokabudjetti kurissa on ostaa kerralla jopa kahden viikon ruuat.
Minä olen harrastanut sitä jo kauan, mutta syntyneistä säästöistä voi olla montaa mieltä, (ja ollaankin)

Tämäpäiväinen kauppareissu isoon kaupunkiin toteutui samalla kun hoidin muutakin asioita. Välttämätöntä se ei vielä olisi ollut. Pakastimessa on edelleen punalaputettuja lihoja ja jääkaapin jokaisella hyllyllä jotain. Mutta, koska viikonlopuksi on luvattu lisäväkeä
on se riittävä syy vähän täydentää.


 Jauhelihasta menee melkein kaikki huomenna pulliin.
Loppu jauheliha pääsee pitsaan, toisesta pitsasta tulee kasvisversio.
Huomisen ja maanantain lounaiksi on eineksiä, kasviskaalikääryleet ja kala-kasvispihvit.
Suurin osa nakeista päätyy nakkistroganoffiin ja pieni osa pitsapäivän pitsattomien nakkisoppaan.
Broileripalat laitoin pakastimeen odottamaan.


 Kasvisvarastoja täytyy täydentää aina kun kaupassa käy. Ihan perus-salaattiaineksien lisäksi hedelmiä välipalalle ja leipomuksiin. Fenkoli kalasoppaan ja kesäkurpitsat ihan kaikkeen.


Heitäkään ei sovi unohtaa